maanantai 23. joulukuuta 2013

Paperiperhe


VAROITUS ERITTÄIN PITKÄSTÄ TEKSTISTÄ!

Kohta tulee jo korvistakin koko lastensuojelu ja siihen liittyvät asiat. Kaksi viimeistä päivää on ollut niin sen täyteiset, kun on tullut kommentteja joihin olen moniin vastannut romaanin pituisella tekstillä!
Huoh. 

Vielä tämä teksti aiheesta ja sitten tulee todellakin pieni tauko. Pitää päästää aivot joululomalle. Kuitenkin mitä enemmän asiaa käyt läpi ja mitä enemmän tulee niitä tuomitsevia kommentteja sitä rankemmaksi tämä tottakai muuttuu.

Jotenkin tuntuu, että olisi vielä niin paljon sanottavaa, mutta ei vaan enää jaksa. Ja toisaalta teen ihan turhaa työtä, kun yritän todistaa etten koskaan ole ollut niin paha äiti, että lapset olisi multa pitänyt viedä pois. Vaikka mä sanoisin mitä, niin silti on niitä joiden mielestä katkerat vanhemmat yrittää mustamaalata sosiaalityöntekijöitä. Ja koska sosiaalityöntekijät ei voi kertoa heidän näkemyksiään asiasta vanhempi leimataan valehtelijaksi.


Mun pitää sanoa se, että mä oon lukenut paljon näistä asioista ja lastensuojelun laki on kyllä hyvin hallussa. Välillä tuntui, että kommentoijat luulee, että mä tosiaan vaan heittelen omasta päästäni asiat, enkä tajua mistään mitään.



Kovasti on kommenteista jäänyt pyörimään mieleen on se, että kovasti ymmärretään sitä työntekijän varovaisuutta ja että täytyy olla täysin varma, ettei sama tule tapahtumaan toiste!


Ok, mitenköhän pystyt ensinnäkin todistamaan ettei kukaan enää koskaan koske suhun väkivalloin? Se on vaikea todistaa, vaikka itse tiedän kyllä että jos mua vielä joskus joku mies lyö, niin mä tulen pääsemään siitä suhteesta heti eroon. Mä kun en taatusti aio menettää taas lastani sen asian takia. Ja jos olisin tämän asian tiennyt tuolloinkin, niin kaikki voisi olla toisin. Mutta eipä sitä nyt vaan voi kuvitella siinä tilanteessa, että sä et saakaan apua ja tukea asiaan, vaan sulta vaan viedään välissä lapset pois ja sitten kyllä voit taas jäädä väkivallan keskelle. Mitäpä se sun henkes mitään niille merkkaa? Tästä kertoo hyvin se, että omaksi turvakseen ottivat poliisin vaatteita hakiessaan, mutta mut jätettiin vain perhepäivähoidon pihaan. Ei siinä paljon mun turvallisuudesta välitetty.

Ja kun kerron mikä se tilanne on ollut silloin...Että pääasiassa arki oli normaalia, lapset iloisia jne. Kuinka väkivaltaa ei suinkaan ollut joka päivä, eikä edes joka kuukausi. Ja lapset olivat kahdessa tilanteessa mukana.


Tämähän käännetään tietenkin vähättelyksi. Ja kuinka lapsia ei voi uhrata sen takia, että itsellä on yksin paha olla. Ja tottakai siihen pitää puuttua. Loppuun vielä mainitaan, että koska ei kuulla lastensuojelun versiota niin ei voida tietää miksi ei ole annettu mahdollisuutta turvakotiin. Vaikka mä ehkä puoli tuntia ennen tuota viestiä olin yhdelle toiselle kirjoittanut, että syytän itseäni tapahtuneesta ja tottakai siihen piti puuttua. 

Mun mielestä sillä nyt vaan on aika oleellinenkin merkitys onko lapsi ollut koko elämänsä ajan joka ikinen päivä väkivallan keskellä vai kaksi kertaa. Se, että kerroin noi asiat ei tarkoita että vähättelen asiaa. Ei lapsen kuulu nähdä väkivaltaa tai kärsiä riitelevistä aikuisista. Puuttua piti ehdottomasti, mutta lainkin mukaan se tehtiin väärin. Jos alkoholisteille yms. annetaan kyllä useimmilla paikkakunnilla mahdollisuus kuntoutukseen yhdessä lasten kanssa ennen huostaanottoa, niin mikähän niiin suuri vika mussa, joka tulin suoraan töistä tuohon tilanteeseen voisi olla? Ei, en ollut siis päihtyneenä jota voitaisiin käyttää syynä ettei juuri sillä hetkellä sinne voisi mennä. Ja jos mä kaiken väsymyksen lisäksi kuitenkin vielä käyn ainoana vanhempana töissä, niin en mä nyt voi silloin olla kovin vakavasti masentunutkaan. Mun käsityksen mukaan vakavasti masentunut kun ei enää pääse edes sängystä ylös.


Monet tuntuu olevan myös sitä mieltä, että on ihan hyvä vaan, että ollaan todella varovaisia ja viedään sitten ennemmin vaikka ihan vain varmuuden vuoksi lapset jos lastensuojelun asiakkaaksi jostain syystä joudutaan. Hmm. Koska huostaanotosta tuli jotenkin pikku juttu? Sen jälkeen, kun pieni Eerika-tyttö joutui elämään ihan hirvittävissä oloissa ja lukuisista ilmoituksista ja selvistä merkeistä huolimatta lastensuojelu ei puuttunut asiaan?  Toi juttuhan oli aivan kauhea! Mä en voi ymmärtää miten jotkut hirviöt voi tehdä tuollaista kenellekään, saati sitten pienelle lapselle. Ja mitä teki lastensuojelu? Ei huomioinut ilmoituksia mitenkään, vaikka niitä tuli äitin lisäksi myös esimerkiksi koulusta. Jos tytöllä oli selviä merkkejä pahoinpitelystä niin miten helvetissä siihen ei ole puututtu?! Tyttö otettiin vähäksi aikaa turvaan, mutta palautettiin itkien takaisin niiden hullujen luo! Tämä on niin käsittämätön juttu ja suorastaan anteeksi antamaton emämoka niiltä työntekijöiltä, jotka tässä jutussa ovat olleet.

Mutta sitten tulee se kuuluisa yleistäminen. Oon huomannut, että huostaanotoista ja lastensuojelusta puhuttaessa tämä ainoa laatuaan oleva juttu nostetaan esiin. Tästä jutusta ihmisille on välittynyt kuva, että huostaanottoon ei ryhdytä ei sitten millään. Ja että jos vanhemmat vähänkään aikaa osaisi olla normaalisti, niin saisivat kyllä lapsensa takaisin. Jos kerran lasta saa pahoinpidelläkin ilman, että se otetaan huostaan, niin kyllä ne joilta ne lapset sitten viedään täytyy olla aivan hirvittäviä ja julmia ihmisiä, äkkiä lapset turvaan!


No, mä taas omien kokemusten perusteella katson asian ihan eri kantilta. Tässä on joku työntekijä tehnyt niin suuren virheen ja ollut täysin välinpitämätön. Tai no, oikeastaan useampikin työntekijä, koska lapsihan oli hetken sijoitettuna. Tästä olisi kyllä todella mielenkiintoista kuulla se lastensuojelun versio. 

Mun mielestä vaan on ihan yhtä suuri virhe tehdä huostaanotto ilman tukitoimien kokeilua ja ilman todella painavia syitä, kuin ettei sitä tajuta tehdä selvistä merkeistä huolimattakaan! Ne, jotka puhuu sen ylivarovaisuuden puolesta ja ymmärtävät vain täysin sitä, että työntekijät nyt vaan haluavat ottaa varman päälle...Jos asia osuisikin omalle kohdalle, ääni saattaisi muuttua kellossa. 
Mä voin lyödä pääni pantiksi, että jos joltain joka on 100% varma, että on toimittu väärin ja huostaanotto on ollut laiton ja sen on myös todennut monet viranomaiset niin siinäpä tuskin juttelisit kahvipöydässä läheisten kanssa: "Kyllä mä ymmärrän, että heidän vaan täytyy olla varovaisia, kun oli se Eerika juttukin." ja kolmen vuoden päästä huomaatkin olevasi samassa tilanteessa edelleen, vaikka olet kaikinkeinoin yrittänyt todistaa olevasi hyvä vanhempi ja pyytänyt monet eri kerrat erilaisia keinoja todistaa se. No tässä vaiheessa täytyykin alkaa ajatella jo, että lapsille voi olla liian iso muutos palata kotiin. Mutta sun nyt vaan pitää elää sen kanssa, vaikka alunperinkin lasten vieminen oli lainvastaista.


Että vaikka kuinka yritetään hienosti selitellä kommenteissa, että työntekijät vaan tekee ihan oikein ja on erittäin hyvä olla ennemmin liiankin varovainen, niin ei mene läpi sori vaan! Eikä lohduta mua kyllä pätkän vertaa. 
Tuosta tuli muuten mieleen, kun lastensuojelussa (ja myös moni muukin tuntuu olevan samaa mieltä) mielestä lapselle on liian traumaattista pitkän ajan päästä vaihtaa taas kotia. Missähän se raja menee? Ja kumma kyllä, meidän tapauksessa lapset siirrettiin ventovieraaseen perheeseen yli 3 vuoden jälkeen alkuperäisestä sijaisperheestä. "Lapset kyllä sopeutuu!" oli sosiaalityöntekijän kommentti. Niin tottakai sopeutuu. Mutta kotiin päin kun siirtoa yritettäisiin, niin aivan varmasti oltaisiin vedottu siihen ettei ole enää lapsille hyvä vaihtaa paikkaa. On se vaan aivan ihmeellistä miten biologisella äidillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Eikä tarvitse laittaa kommenttia, että jos se biologinen äiti ei pysty huolehtimaan blaablaablaa ja lässynlässynlää! Mä nyt tunnen kyllä oman elämäni ja itseni ja ylipäätään mistä kaikki on lähtenyt. On aivan helvetin turhauttavaa, että tullaan kommentoimaan asioita viitsimättä edes lukea blogia aluksi. Jotkut yrittää olla niin nokkelia ja kertovansa mulle oikein jotain uuttakin lastensuojelusta ja sosiaalityöntekijän työstä. Hohhoijaa. Tuskinpa mä täällä kirjoittelisin asiasta jos en siitä mitään tietäisi. Tälläinen asia kun osuu omalle kohdalle, niin lastensuojelulaki esimerkiksi on kyllä harvinaisen hyvin hallussa. 

En jaksa lukea enää yhtä ainuttakaan kommenttia siitä, kuinka on ihan ymmärrettävää että ollaan todella varovaisia. Toki tuolla alalla pitääkin olla varovainen, mutta ei se todellakaan oikeuta siihen, että huostaanotto tehdään ennen lain määräämien tukitoimien antamista. Ja huom! En tarkoita, että jos vanhempi varman tiedon mukaan on esim. vaarallinen lapselle, että silloinkin pitäisi antaa kaikki mahdollisuudet. Tässä kuuluu käyttää sitä maalaisjärkeä mikä ainakin pitäisi olla kaikille meille suotu. Jokainen kuitenkin varmasti voi sanoa, että on kaksi ihan eri asiaa miettiä avun antamista ja tukemista pitää perhe yhdessä vanhemmalle, joka on itse ollut perheväkivallan kohteena, kuin äidille joka on vaikka itse pahoinpidellyt lapsiaan tai jättänyt nämä selvästi ilman huolenpitoa.


Tästä päästään siihen miten vieraat ihmiset tulee osoittelemaan sormella ja sanomaan, että oli ihan oikein mulle, että lapset vietiin kun kerran olin niin tyhmä etten suhteesta lähtenyt. Ja vaaransin lapset siksi, kun mun oli vaan vähän vaikea olla yksin.

Tässä on taas hyvä esimerkki asiasta jota ei voi ymmärtää, kuin ne jotka ovat itse olleet samassa tilanteessa. Mä mietin yöllä nukkumaan mennessä, että jos tätä kaikkea ei olis tapahtunut omalle kohdalle ja tapaisin naisen joka on kohdannut väkivaltaa puolisoltaan ja asuvat jo erillään, mutta kertoo kuinka raskasta on yksin kahden vaippaikäisen kanssa joista toinen vielä erityislapsi joka vaatii kaksi kertaa enemmän, kuin toinen. Ja, että eron tullen se pienikin apu ja tukiverkosto häviää täysin.

En tiedä ymmärtäisikö sitä täysin jos ei olisi itsellä kokemusta siitä, kuinka rankkaa se ihan perus arkikin on. Varmasti suurin osa äideistä joilla on ollut kaksi perättäistä raskautta voi myöntää, että kyllä se alku vaan on rankkaa kahden niin pienen lapsen kanssa ja vaikka molemmat lapset olisikin "terveitä". Voi sitten kuvitella siihen lisäksi sen, että erityislapsi todellakin on erityislapsi. Esikoisen lievä kehitysvammahan on diagnosoitu vasta ihan vuoden sisällä. Silloin tottakai oireet oli näkyvissä, mutta viiveet kehityksessä katsottiin tottakai mun syyksi, etten osaa opettaa lasta syömään yms. Huoh. Ihmeellistä että jos mulla ei ole edes noin tärkeitä taitoja, kuinka voi olla mahdollista, että vieressä toinen lapsi kehittyi täysin normaalisti ja oppi asiat samaan tahtiin ikätovereidensa kanssa. Tää on taas hyvä esimerkki siitä miten raportteihin kirjataan asiat niin, että niiden lukijalle kehittyy kuva täysin epäpätevästä äidistä. Ja se saadaan näyttämään siltä, kun korostetaan sitä, että toinen lapsi on jäljessä kehityksestä eli jotain häikkää on vuorovaikutuksessa tai lasta ei yritetä opettaa ja taas normaalisti kehittyneestä lapsesta ei juuri puhuta mitään. Vaikka se on täysin selvää, että jos kyse olisi ollut mun välinpitämättömyydestä tai huonoista äidin taidoista niin silloin se näkyisi kyllä tasan tarkkaan molemmissa lapsissa. 


Huostaanoton jälkeen on annettu kaikki tuki ja alettu selvittämään mistä kehitysviiveet yms. johtuu. Lievä kehitysvamma, jonka syytä ei tiedetä. Ja tässä tulee taas tärkeä asia joka oudosti sivuutetaan. Istukan repeämisestä johtuvan runsaan verenvuodon takia pitäisi aina tehdä hätäsektio, koska siinä ovat sekä äiti että vauva hengenvaarassa. Jo silloin kuulemma vauvan hapensaanti heikentyy. Mulla kesti niin kauan,että pääsin synnytyssaliin ja olin tarpeeksi auki ponnistaakseni. Ei siinä sitten enää ollutkaan voimia vaan yhtäkkiä on kauhea hälinä ympärillä, vauvan sydämenlyönnit heikkeni ja nopeasti imukuppi käyttöön. Vauva laitettiin heti happikaappiin. Apgar-pisteet olivat huonot ja mulle annettiin kaksi pussia verta. Lääkäri totesi, että happivajeen johdosta käsissä ja jaloissa oli selvää jäykkyyttä.

Lääkäri joka sitten teki Idan diagnoosin oli ilmeisesti unohtanut tämän järkyttävän synnytyksen? Tai sen, että vietin loppuraskaudessa 5 päivää sairaalassa jatkuvasti käyrillä rajun influenssan takia. On sekin voinut vaikuttaa kaikkeen. Se on voinut esimerkiksi olla syy istukan repeämiseen. Mutta tuostakaan ei oltu sanallakaan mainittu koko asiasta. Koska lääkäri tiesi, että lapsi on huostaanotettu niin ihan varmasti on ollut jo valmiiksi joku mielikuva. Tästä vammastakin on helpompi syyttää äitiä, kuin vaikka myöntää että synnytyksessä on tapahtunut hoitovirhe.

Kun kirjoittaa näitä kaikkia juttuja mitä on tapahtunut niin jopa alkaa itsellekin kuulostaa siltä, että yritän vain sysätä syyt muille. Mutta ei, kun se ei ihan oikeasti ole niin. Kaikki yrittää sysätä mun niskoille kaiken. Ja se on kohtuutonta ja siksi mä kaikesta tästä haluankin kertoa ja purkaa tätä paskaa. Itsekin vasta Irenen raskauden aikana tajusin miten paljon huostaanotto vaikuttaa ihan kaikkeen. Siihen miten muut viranomaiset alkaa sua kohdella. Neuvolatäti heitti Hal-polille, kun "tässä on nyt kaikenlaista." ja siellä kuulen, että papereissa lukee huostaanoton tapahtuneen vanhempien alkoholinkäytön takia. Ja sinne papereihin se jää vaikka kuinka yrität kertoa, ettei asia pidä paikkaansa ja totuuden voi kyllä tarkistaa lastensuojelun papereista. No, ei sitä tarkistettu vaan kävin juoppona siellä säännöllisesti. Ja kerron nyt siitä sosiaalityöntekijästäkin johon mulla meni hermot lopullisesti. 


Tässä koko postauksessa on todella paljon jankattu samoja asioita mistä olen aiemminkin kertonut. Mutta kun ne löytyy kaikki joko ihan eri postauksista tai kommenteista..Ja kun tänne on nyt ilmaantunut niin paljon vierailijoita, joita ei todellakaan kiinnosta lukea, kuin ehkä justiin ja justiin se uusin postaus, niin on mun mielestä hyvä että kaikki löytyy yhdestä ja samasta paikasta. Ehkä mun ei tämän jälkeen tarvitse jatkuvasti vastailla samoihin kysymyksiin. Ja korostan nyt vielä kerran, että mä en sääli itseäni pätkän vertaa. Mä oon vain vihainen tästä kaikesta ja haluan todellakin, että ihmiset jotka ovat toimineet lain vastaisesti joutuvat vastuuseen teoistaan ja sanoistaan! Ja mä en yritä vierittää syitä muiden niskoille ja pelastaa vaan oman nahkani, vaan mä kerron miten asiat ovat menneet. Mä olen myöntänyt että olen itse suurin syypää, koska en pystynyt tehdä lopullista eroa ja olen jopa myöntänyt senkin rehellisesti miten kauhea tunne se on, kun et oikein pysty nauttimaan siitä lapsiarjesta ja niistä lapsista sen masennuksen takia. Se ei ollut sitä, että olisin laiminlyönyt lapsia tai kodin siisteyttä tms. Tein kyllä kaiken, mutta en pystynyt nauttimaan siitä. 

Siksi kaipasin apua. Ja se, että sosiaalityöntekijä käy kerran viikossa istumassa sohvalla ja esittää ystävällistä ja ymmärtäväistä, vaikka tosi asiassa kirjaa ylös ainoastaan negatiivisia asioita. Niistäkin osa ihan törkeästi liioiteltuja ja jopa valehdeltuja. Ja sen mä pystyn todistamaan. Jos raporteissa lukee ettei lapsilla ollut peittoja ja lakanoita vaan nukkuvat makuupusseissa niin arvatkaapa alkaako koko juttu haiskahtaa täysin mädältä. Kyllä. Koska väite on aivan hirveä ja koska kun muutin me äitini kanssa laskettiin, että meiltä löytyi 8 vauvanpeittoa ja kaksi jätesäkillistä petivaatteita. Mä varmaan joo pidin niitä vaan ihan kaapissa ja pistin lapset makuupussiin.

Tai kun kerran aamulla huomaan, että olen unohtanut ostaa puuroa ja annan lapselle sen sijaan aamupalaksi leipää ja banaania, on sekin kirjattu kuulostamaan siltä, että mun muisti ei pelaa pätkääkään ja lapset ei saa kunnon ruokaa. Mulla on jäänyt mieleen myös sellainenkin, kun mies oli silloin värjännyt tummat hiuksensa vaaleiksi, niin tämä työntekijä töksäytti nauraen vaan ensimmäisenä: "Ei sovi sulle kyllä yhtään!" Okei, toi nyt on kaiken tän keskellä ihan pikku juttu, mutta kertoo kyllä mun mielestä ihmisestä paljon. Ei tollasta nyt pitäisi kenenkään tölväistä toiselle, saatika nyt sitten viranomaisen, joka työskentelee tollasella alalla.


Takaisin siihen hal-polin sosiaalityöntekijään jolle hermostuin enemmän kuin kenellekään aiemmin. Mä olin tosiaan ihan mukisematta sitten käynyt siellä hal-polilla, koska ajattelin saavani siitä kuitenkin taas todisteita. Käääk, ensin pitää muuten selittää siitä lähetteestä hal-polille. Huomaatte varmaan, että asiat pomppii miten sattuu, mutta näitä kaikkia on niiiiin paljon ja aina yhtäkkiä tulee jostain asiasta joku toinen asia mieleen mikä pitää kertoa. Yrittäkää siis pysyä kärryillä pompuista huolimatta :)

Äiti tuli neuvolaan mun mukaan, koska sekin oli todella vihainen siitä miten papereihin voidaan kirjoittaa aivan mitä sattuu. Vaikka mä sanoin selvällä Suomen kielellä, että väkivaltatilanteisiin ei liittynyt alkoholi millään lailla. Ja sanoin senkin rehellisesti, että kyllä mä olisin halunnut välillä mennä viihteelle kavereiden kanssa, mutta ei mies päästänyt todellakaan. Se oli synneistä suurin. Tästäkin huolimatta neuvolatäti vaan päätti itse, että kyllä niihin väkivaltatilanteisiin on täytynyt liittyä alkoholi, koska useinhan näin onkin. Ja ihmetteli niin kovasti miten nuori nainen voi olla niin väsyneen näköinen. Siis silloin esikoista odottaessa. Ja väsymyshän ei voi johtua muusta, kuin kovasta ryyppäämisestä vai? Oliskohan voinut johtua siitä, että raskaus oli aika rankka pahoinvoinnin takia ja mulla oli raskas työ ilman taukoja ja koko 8 tuntia oltiin jalkojen päällä ja juostiin pöydästä toiseen. Ja sairaslomaa ei voinut ottaa vaikka mikä oli! Kerran otin yhden päivän, koska olin oksennellut koko aamun ja ajatuskin siitä pullan, rasvan ja kahvin tuoksusta mikä siellä töissä oli sai olon vielä pahemmaksi. Ja voi niitä paheksuvia katseita ja mökötystä kun vein sairaslomalapun. Vein sen sinne siksi, että olin tulossa töihin, mutta matkalla tunsin, etten pysty nyt olla pystyssä. Pomo sanoi heti, että raskaus ei ole mikään sairaus! Sen jälkeen menin töihin puolikuntoisena siihen asti kunnes yhtenä iltana soitin pomolle pääsisikö hän päästämään mut aikaisemmin, koska olo oli niin heikko. Kesti ja kesti ja lopulta pääsin hurjat 15 minuuttia aiemmin. Sanoin, että toivottavasti menee ohi ja pääsen huomenna töihin. Aamulla oli 40 asteen kuume ja mies sanoi että näyttää niin pahalta että pitää mennä terveyskeskukseen. Hyi, silloin oli kyllä kauhein ja heikoin olo mitä koskaan on ollut. Mä en meinannut millään sinne tk:kaan lähteä. Sieltä ne passitti mut heti keskussairaalaan, jossa olin tosiaan sen 5 päivää. Loppuraskauden ajaksi määrättiin sairaslomaa. Mutta siis on ihan hemmetin törkeää miten voi olla mahdollista, että raportteihin voidaan noin vain kirjoittaa asiakkaan edes tietämättä mitä sattuu. Ja kun sitten menet sinne hal-polille niin mitäpä luulet uskooko ne ennemmin viranomaista vai sua? Koska ongelmaiset ei yleensä vain näe sitä omaa ongelmaa. Perkele, että mä oon kyllästynyt yleistämiseen ja epämääräisiin luuloihin.


Kysyimme äitin kanssa, että minkä takia papereissa lukee niin kuin lukee. Täti meni hyvin vaikeaksi eikä oikein osannut sanoa mitään. Sitten se yhtäkkiä havahtui ja korotti ääntään: "Et sinä voi väittää ettet alkoholia käyttäisi. Olen nähnyt sinut päivällä keskellä kylää todella huonossa kunnossa!" multa meinas leuka tippua ja kysyin ihmeissäni, että koskahan tälläinen on tapahtunut ja onko lapset olleet siinä. "Oli...Eikun ei, olit jonkun toisen naisen kanssa." ajankohtaa ei osannut aluksi sanoa, mutta sitten tuli ilmi, että tästä jutusta oli yli kaksi vuotta aikaa!" Ja kun mä poistuin huoneesta hetkeksi oli neuvolatäti sanonut äitille, että kun äidit on sellaisia, että ne uskoo lapseensa viimeiseen asti. Jep. Kehtaakin! Ton neuvolatädin käytöksestä ja kirjoituksista mä oon ollut erityisen vihainen ja varmasti vien valituksen ylemmälle taholle, koska eihän siihen täällä puututa todellakaan. 

Jospa nyt päästäisiin siihen hal-polin sosiaalityöntekijään vihdoin ja viimein :D Hän alkoi heti lässyttää mulle, kuin lapselle ja kysyi olenko nyt pystynyt olla ilman alkoholia. Sanoin heti napakasti, että lähete on tuulesta temmattu ja mulla ei kyllä ole koskaan mitään alkoholiongelmaa ollutkaan. "Jooh jooh!" lässytettiin vain säälivän katseen kera. Hetken päästä kyseli miten pystyn kaikkien näiden vaikeiden asioiden kanssa rentoutua. Kerroin, että ihan vaan kotona sohvalla telkkaria katsellen ja viihdytään molemmat kovasti kotona. Sitten kysyttiin käyttääkö ystävät alkoholia. Sanoin, että kyllä ne varmaan joskus käyttää ihan niinkuin suurin osa suomalaisista. Mutta ettei ne nyt mun seuraani tule juomaan vaan ovat ihan omissa piireissään. Silti tuli kysymys, että pystynkö varmasti olla ilman, kun muut vieressä ottaa. 

Sitten mä hermostuin! Korotin ääntäni ja kysyin kuunteleeko se mua yhtään! Sanoin, että aiemmin täällä on ollut ihan mukava käydä, kun on kuunneltu eikä todellakaan kyselty ja syytelty samalla lailla. Toi työntekijä oli jo kolmas sosiaalityöntekijä mulla ton raskauden aikana. Kiva kun nekin vaihtuu ja aina saat kertoa samat asiat uudestaan. Näissä vaihtumisissa huomaa myös niin selvän eron ihmisissä. Vaikka ollaan samalla alalla niin kyllä se on täysin luonteesta kiinni miten työ hoidetaan. Lopuksi se vielä ojensi mulle kaikenmaailman lappuja raskauden aikaisesta alkoholinkäytöstä ja miten sen pystyy lopettamaan. Mä lähdin tuolta niin vihaisena pois ja samantien soitto äitille.


Tämä työntekijä oli sitten huolestunut mun mielenterveydestäni, koska korotin ääntäni ja varmaan ajatteli etten myönnä ongelmaanikaan. Mun sitten piti tavata psykiatrisella poliklinikalla lääkäri joka tarkastaisi mun kunnon ennen synnytystä. Olin kuulemma niin ahdistuneen oloinen. Voi hohhoijjaa perkele sanon minä! Tietysti ajateltiin, että lapsi pitää viedä heti jo synnytyslaitokselta pois, kun äiti on niin sekaisin.

Ja sitten tämä samainen sosiaalityöntekijä ilmestyy sairaalaan kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Mulla nousi heti kiukku, kun vaan näinkin sen naaman taas. Taas se sama lässytys, kuin lapselle tai vähä-älyiselle puhuisi. Siinä se sitten lateli kaikki meidän asiat lastensuojelusta ja huostaanotosta lähtien mun huonekaverin ja sen ystävän kuullen!!! Vaikka sairaalassa tasan tarkkaan on huone johon mennään henkilökohtaiset asiat puhumaan jos tarvetta sellaiselle on. Sitten se vielä loppuun sanoi, että on huolissaan mun jaksamisesta. Se oli nähnyt mut tasan yhden kerran, senkö perusteella voi tulla puhumaan mun voinnista ja kaiken lisäksi kuuluttaa huolensa ventovieraiden ihmisten kuullen. Käynnin jälkeen soitin itkien äitille...Mulle tuli vaan todella paha mieli. Pelkästään siitä, ettei se nainen tiennyt musta mitään ja sitten vielä rikkoo vaitiolovelvollisuuttaan törkeästi. Ihan kuin mä en olisi edes sen arvoinen, että saisin pitää arat yksityisasiani ihan ominani vaan ne saa vaan kuuluttaa noin ja nöyryyttää mua. Oli kuulkaa pikkuisen kiusallista sen jälkeen. Huonetoveri oli vielä justiin vasta tullut huoneeseen, eikä oltu keritty vaihtaa sanaakaan. Kiva aloittaa keskustelu, kun toisen on annettu ymmärtää, että en mä nyt varmaan osaa tätäkään lasta hoitaa, kun edellisetkin on viety.

Menin sitten sinne psykiatrisen poliklinikan lääkärille ja multa kysyttiin miksi siellä olen. Sanoin, että mun piti tulla tänne ennen synnytystä koska ollaan huolissaan mun mielenterveydestä. Juteltiin lääkärin kanssa ja kerroin taas kaiken. Papereista oli saanut kuvan, että lääkäri tapaa seinille hyppivän skitson. Sanoi mulle, että näkee jo ulkonäöstäkin, että voi hyvin ja siitä mitä hänelle kerroin. Sitten otti masennustesti-kaavakkeen ja sanoi, että tehdään nyt tämä vielä...Kyllä se lääkäri oli jo huomannut, että mulla ei ole mitään ongelmia oman terveyteni kanssa. Testistä tuli 3 pistettä. Joskus oikein ahdistavina ja väsyneinä aikoina olin saanut jopa 21 pistettä! Lääkäri oli kyllä järkevän oloinen ja suurin piirtein heitti mut sieltä pihalle :D No ei sentään, mutta teki selväksi että ihan turhaan mä siellä istun.
Tästäkään en ole koskaan saanut mitään palautetta vaan aina vaan papereissa lukee yhtenä huostaanoton syynä äidin mielenterveysongelmat.


Mitäpäs sitten vielä...Niin joo. Lastensuojelun tehtäviinhän kuuluu tottakai seurata vanhempien elämää huostaanoton jälkeen. Silloin kun tapasin Artun ja tiesin, että suhde muuttui vakavaksi ilmoitin siitä samantien sosiaalityöntekijöille. Pyysin siis jotain palaveria jossa he tutustuisivat Arttuun. Me odotettiin VUOSI sitä tapaamista. Toikin osoittaa sen, että lapsia ei ole aikomustakaan takaisin antaa, koska mun elämä ja siinä tapahtuvat suuret muutoksetkaan ei kiinnosta pätkän vertaa. Kiva kun on itse koko ajan asialla ja yrittää kaikkensa näyttääkseen, niin toisella puolella vaan hidastellaan ja ollaan välinpitämättömiä.

Sitten kun vihdoin istuttiin saman pöydän ääreen, niin huh. Arttu-raukka oli aivan paniikissa. Huomasin sen heti. En yhtään ihmettele, kun on kuunnellut mun juttuja ja sitten yhtäkkiä istuu kahden sosiaalityöntekijän edessä, jotka tuijottavat oikeasti aivan silmät viiruina ja tenttasivat. Ensimmäinen asia oli, että saako allekirjoituksen paperiin jolla saa luvan pyytää poliisilta rikosrekisterin. "Me kyllä saadaan se ilman sun lupaakin, mutta helpommin menee asia näin!" no Arttu toki allekirjoitti, koska haluaa myös olla rehellinen. On siellä nuoruuden töppäilyjä, jotka voidaan katsoa tottakai pahalla, mutta ei nekään olleet mitään kauheita, ei pahoinpitelyjä tms. Että en ottanut uudestaan väkivaltaista miestä. Sen takia haluttiinkin nopeasti tavata, koska mä tiesin, että KAIKKI menneisyydenkin asiat vedetään mukaan. Mitä nopeammin niistä puhutaan, sitä nopeammin ne voidaan selvittää. Mä voisin ja haluaisinkin kertoa niistä asioista, mutta mä kunnioitan Artun toivetta siitä, ettei se halua omia asioitaan julkisesti levitellä ventovieraille. Me ollaan niin erilaisia tässä asiassa ja monesti ollaan saatu jopa riitakin pystyyn. Arttu hermostuu, kun näkee, kuinka mä pahoitan mieleni joistain kommenteista ja puhun niistä sitten jatkuvasti. Se ei ymmärrä ollenkaan sitä miksi mä kirjoitan näin henkilökohtaisia asioita joista voin saada vielä kauheat haukut niskaan. Facebook on toinen mistä tulee erimielisyyksiä. Arttu ei sinne päivitä juuri koskaan mitään ja mä taas kirjoitan välillä liikaakin. Mä vaan oon aina ollut kauhean avoin omista asioistani, enkä mä nää siinä mitään väärää. Ihmiset nyt vaan on erilaisia tämänkin asian suhteen. Arttu on kuitenkin ehkä nyt ihan viime aikoina ymmärtänyt miksi mun pitää nämä asiat puhua. Nytkin on auttanut niin, että on ollut Irenen kanssa, että oon saanut kirjoittaa tätä rauhassa. Ja mä sanoin sille, että kun tämän oon kirjoittanut niin sitten loppuu asiasta jauhaminen. Sitten mä oon saanut sanottua sanottavani, eikä jää vaivaamaan mikään asia. 


Palaverin jälkeen sitten kun saatiin paperit itsellemme, niin kyllä taas oli hermoissa pitelemistä. Siellä luki, että Arttu oli todella epäsiistin näköinen ja joko hänellä oli muodikkasti likapesty paita tai paita oli oikeasti likainen. Sitten kuvailtu kahden tahran paikka, väri ja koko. Muodikkaasti likapesty paita :D Siis haloooooo!! Ja kyllä, paita oli likainen ja päässä ollut lippiskin oli aivan paskainen, mutta raportista unohtui eräs aika tärkeä pointti. Palaveri kun oli sovittu sellaiselle päivälle ja kellonajalle, että Arttu kerkeää justiin töistä siihen. Haki kaupan kautta hyvät pullat sosiaalityöntekijöille, jotka tarjottiin kahvin kanssa, mutta eipä niihin koskettukaan. Tämä homma oli kyllä naurettavin juttu. Sossut kyllä tasan tarkkaan tiesivät, että Arttu oli justiin tullut töistä kotiin, eikä ollut kerinnyt vaihtaa paitaa. Taas hyvä esimerkki siitä, miten asioista saadaan kauheampia, kun jätetään joitakin tärkeitä asioita pois.

Vauvan synnyttyä sitten vihdoin ja viimein päästiin (HUOMIO! PÄÄSTIIN! Monelle se on joutumista, mutta mä olin onneni kukkuloilla) perhekuntoutukseen. Ja ahh, miten mä nautin siellä olosta ja siitä, että vihdoinkin sain vierelleni viranomaisia, jotka seuraavat meidän elämää ja oppivat tuntemaan meidät. Johtava sosiaalityöntekijä oli toinen työntekijä vanhempien lasten asioissa ja teki lopullisen päätöksen huostaanotosta. Hän ei ollut kuitenkaan koskaan edes nähnyt mua ja lapsia. Ja allekirjoitukset, jotka huostaanottoon tarvitaan muilta tahoilta oli kaikki täysin ventovieraita mulle. Ja se paperi minkä he ovat saaneet luettavakseen, niin enpä yhtään ihmettele miksi näin kävi! On se vaan kuitenkin mun mielestä väärin, että vain yhden ihmisen kirjoitusten perusteella tehdään päätös. Ilman, että vanhempaa edes kuultaisiin.

Luojan kiitos, siis todella suuri kiitos siitä, että tämä huostaanoton aikaan saanut sossu jäi pois tästä meidän jutusta. Kuulemma saanut ylennyksen, uusi ura onkin kiva aloittaa vuoden virkavapaan jälkeen. Argh! Mutta heti kun tuli uusi työntekijä ja saatiin olla perhekuntoutuksessa alkoi asiat muuttua huomattavasti parempaan suuntaan. Mä yritän nyt sen perhekuntoutusajan kirjoittaa mahdollisimman nopeasti, koska tää kirjottaminen alkaa jo puuduttaa. No ei ihme, kun katsoo paljonko tätä on! :)


Tämä täytyy myös mainita, että kun meille tosiaan tuli uusi sosiaalityöntekijä niin laitoin hänelle sähköpostia jossa pyysin kahdenkeskistä tapaamista, että saisin kertoa oman kantani asioihin. No, siihen sähköpostiin en saanut koskaan vastausta, vaikka tiedän että he tarkistavat postinsa kyllä joka päivä. On se nyt mun mielestä aika väärin, että työntekijä lukee kaikki paperit ja mä en saisi kertoa itse mua koskevia asioita. Miksi?!

Perhekuntoutuksessa asuttiin tosiaan kivassa rivarikolmiossa 3 kuukauden ajan. Siellä sitten kävi työntekijä ainakin aamu- ja iltakäynnillä, oli yksilö-ja pariterapiaa, vanhemmuuden arviointia yms. Justiin sellaisia mitä oon pyytänyt ja vihdoin ne saan toteuttaa. En tosin kyllä vanhempien lasten kanssa, mutta saanpahan joka tapauksessa arvion vanhemmuudestani. 
Työntekijät huomasivat pian, että meillä sujuu kaikki hyvin, eikä tarvittu ohjausta missään joten puolen tunnin käynnit muuttui nopeasti sellaisiksi 5-10 minuutin visiiteiksi, joissa juteltiin asioista mitä on tullut mieleen.
Työntekijöistä näki, että kyllä heiltä tuli sympatiat mun puolelle. Ja olivat todella ihmeissään siitä, että kun me ollaan perhekuntoutuksessa niin lapsia siirretään samaan aikaan uuteen sijaisperheeseen. Toikin perhekuntoutus missä oltiin oli sellainen jossa voidaan turvallisin mielin aloittaa huostaanoton purku. Siellä perhe saisi asua ja saisivat tukea tarvittaessa. Ja lastensuojelu voisi olla turvallisin mielin, kun tietää että on jatkuva valvonta kuitenkin.

Mutta ei. 

Loppuvaiheessa sitten kun oltiin jo tosi tuttuja työntekijöille, niin sen paikan johtava sosiaalityöntekijä sanoi mulle, että jatka ihmeessä taistelua. Kyllä hekin nyt näkivär kuinka väärin on toimittu. Ja kun yhdelle työntekijälle näytin viimeisinstä asiakassuunnitelmaa niin hän sanoi, että nyt kyllä aivan hermostuu jo mun puolesta. Aina vaan esimerkiksi se väkivalta vedetään esiin ja saadaan näyttämään se siltä, niin kuin sitä olisi mun elämässä edelleen. Oli huolta mun mielenterveysongelmista ja vuorovaikutuksesta lasten kanssa. 

Enköhän mä tuolla perhekuntoutuksessa todistanut jo, että mikään noista ei mun elämässä ole ja yksi ei ole koskaan ollutkaan.
Terapeutit oli aivan ihania ja mä kinuin lastensuojelulta, että saataisiin jatkaa siellä käyntejä. Onneksi se katsottiin meille hyväksi ja nyt ainakin puoli vuotta saadaan siellä käydä. Mun terapeutti on yksi ihanimmista ihmisitä koko maailmassa. Mä en ole keltään saanut samanlaista myötätuntoa ja ymmärrystä. Siellä käyminen tekee kyllä niin hyvää mulle ja mun huonolle itsetunnolle.


Tuolla kun oltiin niin tuli sitten taas jotain häikkää. Yhdessä välissä tuli tähän touhuun sääntö, että viikkoa ennen pitää tekstiviestillä varmistaa, että on tulossa lasten tapaamiseen. Kaikki muut viranomaiset pitää tuota tapaa aivan ihmeellisenä, eikä ole koskaan kuulleet vastaavaa. Tämä tapa tuli sen takia, kun ex-mies jätti niin usein tapaamisia väliin. Mullakin kävi kerran niin, että olin sekoittanut päivät keskenään ja olin töissä kun sijari soitti, että oonko tulossa kun lapset odottaa. Hyi kamala kun tuntu, että aivan romahtaa. Se oli ihan hirveetä. Tämän takia me ei sitten saatu lapsia joulun aikoihin kotiin. Ja tuo unohdus käännettiin niin, ettei ne tapaamiset taida ollakaan kovin tärkeitä, kun ne unohtaa. Mulla on kolmen vuoden aikana tapahtunut YHDEN kerran tälläinen juttu ja heti siitä rangaistaan ja väitetään ettei mua vaan kiinnosta.

Tuntuu,että koko varmistusviesti on laitettu sen takia, että jos se joskus vahingossa unohtuu, kun muutenkin on jatkuvasti jotain muistettavaa, on palavereita ja perhetyöntekijöiden käyntejä ja terapioita niin saadaan sitten näpäytettyä vanhempaa ja perua tapaamisen. Se onkin lapsellekin niin kiva juttu,että aivan naurattaa...Sama juttu jos joskus on myöhästynyt vähäsen tapaamisesta. Matkaan menee melkein tunti ja joskus voi vaikka liikenteessäkin olla jotain mikä hidastaa. Tästä kun sanoin, niin heti vedettiin se, ettei tapaamiset sitten vissiin olekaan tärkeitä. Sitten sanoin, ettei sitä viitsisi kahta tuntia aikaisemminkaan lähteä, kun pitää sitten odotella tien poskessa puoli tuntia. "No, sekin on parempi vaihtoehto lapsille!" Siitä ei kyllä piitattu mitään, että joskus sijaisvanhemmat haki lapset reippaasti myöhässä. Eihän se toki mua haitannut, kun sai olla kauemmin lasten kanssa, mutta ärsyttää kun ei kohdella tasavertaisesti.

Tosiaan laitoin sitten tekstiviestin tietokoneelta kun olin tajunnut, että sielläkin oli mahdollisuus sellaiseen. No, enpä tiennytkään, että sieltä oli se joku raha loppunut ja viesti ei ole siis mennyt perille. Tätä ei kuitenkaan mistään nähty ja olin siinä ajatuksessa, että varmistus on ok. Muutaman päivän päästä tästä sosiaalityöntekijä soittaa ja onnittelee uudesta vauvasta. Kerroin, että olen hommannut uuden asianajajan ja heti ääni muuttui ja kysyi asianajajan nimeä. Sitten sanoo etten ole varmistanut huomista tapaamista. Sanoin, että olin kyllä laittanut viestin koneelta. Kaikenlisäksi olin itse pyytänyt uuden sijarin puhelinnumeroa vanhalta sijarilta, kun eipä sitä oltu mulle kerrottu eikä muutenkaan edes sovittu, että sama tapa jatkuu tuollakin perheessä. Tämä olisi siis ollut ensimmäinen kerta kun hakisin lapset uudesta perheestä ja olin lapsille puhunut että mennään Touhutaloon tällä kertaa.

En saanut mennä tapaamiseen. Itkuhan siinä tuli ja sanoin, että voin vaikka tuoda tietokoneen josta näkyy että viesti on lähetetty. Ei armoa. Yritin vedota siihenkin, että kun joskus aiemminkin olin unohtanut viestin, niin ei silloinkaan tapaamista peruttu. Kauhean saarnan sain puhelimessa, mutta silti pääsin lasten luo. Tuntuu väärältä, että jos ennenkin on annettu anteeksi inhimillinen virhe, niin yhtäkkiä ollaankin niin tiukkoja ettei mitään mahdolisuuksia tapaamiseen. Aina toitotetaan lasten etua ja ymmärrän sen. Mutta miten tässä toteutui lasten etu? He odottivat tapaamista ja muutenkin olisi ollut todella tärkeää nähdä heitä, koska juuri oli tapahtunut iso ja lapsille surullinenkin asia.


Täällä jaellaan rangaistuksia jos vahingossakaan teet pienenkin virheen. Outo tapa tukea vanhempia kyllä. Ja mitä kaikkea voidaan puhelimessa sanoa kun niistä ei jää todisteita. Puolen vuoden päästä lopullisesta erosta olin muuttanut toiselle paikkakunnalle ja asiat oli muutenkin järjestyksessä.Soitin toiveikkaana lastensuojeluun ja pyysin, että saisin mennä lasten kanssa perhekuntoutukseen. Silloin sanottiin uskomattomin tekosyy: "Sä et Heidi varmaankaan elä loppuelämääsi yksin ja me ei voida tietää minkälainen sun seuraava mies on." Okei. Se oli siinä. Selvästi sanottiin, että ei mitään toivoa. Ei vaan haluttu mua ja lapsia enää yhdistää. Eikä siihen oikeasti olisi ollut mitään syytä miksi näin ei oltaisi voitu tehdä. Kyse oli täysin vaan siitä, ettei niitä kiinnostanut. Näköjään perhe ja biologinen äiti ei ole mitään. Huostaanoton jälkeen myös vanhempia kuuluisi tukea ja pitäisi auttaa parhaan mukaan niin, että perhe voitaisiin jälleen yhdistää. Siihen tulisi koko ajan pyrkiä. Kyllä lastensuojelun laissa lasten viemistä omilta vanhemmiltaan pidetään vakavana asiana ja siihen ryhdytään vasta viimeisenä keinona. Mä en ole saanut oikeasti mitään apua! Ainoastaan mua on ohjattu sinne hemmetin psyk.polille juttelemaan. Siitähän onkin valtavasti ollut apua.

Hallinto-oikeudessakin syy miksi huostaanottoa ei silloin peruttu oli se, että erosta oli vasta niin vähän aikaa. Eron pitää olla täysin varma ennen kuin lapset voidaan palauttaa. Tuolloin kun soitin perhekuntoutuksesta sossut kyllä tiesivät tasan tarkkaan, että ero oli jo selvä juttu.


Myös pikkulapsipsykiatrialta suositeltiin huostaanoton hetkellä ehdottomasti ennemmin perhekuntoutusta äidille ja lapsille, kuin pitempi aikaista sijoitusta. Tässä katsottiin myös esikoisen kova kiintyminen muhun. Lastensuojelu lupasi miettiä asiaa. Taisivat päättää toisin? Ja kun tapasin nämä pikkulapsipsykiatrian työntekijät he olivat aivan ihmeissään, että huostaanotto jatkuu aina vaan ja siitä, että apua ei anneta vaikka sitä pyydetään. Se on kyllä jo törkeää. Tämän tapaamisen jälkeen pikkulapsipsykiatrian sosiaalityöntekijä oli soittanut johtavalle sossulle täällä päässä, niin hänelle oltiin valehdeltu päin naamaa, että lasten palauttamista oltiin jo mietitty äidille, mutta sitten äidin asiat olikin menneet pahempaan suuntaan. HÄH?! Ja paskan marjat!

Jos tuollaista oltaisiin joskus edes vähänkään mietitty niin eiköhän asiasta oltaisi mainittu mullekin? Ja kyllä joka ikisessä palaverissa 4 kk välein on tehty harvinaisen selväksi, että turha toivo. Tämä asia löytyi pikkulapsipsykiatrian omista papereista, jotka olen hetki sitten pyytänyt. Myös se, että he ovat suositelleet EHDOTTOMASTI perhekuntoutusta mulle ja lapsille ennemmin, kuin huostaanottoa selvisi mulle vasta näistä papereista. Jännä juttu, että taas lastensuojelun papereista saa kuvan, että pikkulapsipsykiatralta on saatu lausunto huostaanottoa varten ja syy oli huoli vuorovaikutuksessa.

Todella tärkeä juttu on pyytää kaikki mahdolliset paperit paikoista, joissa olet joko yksin asioinut tai sitten lasten kanssa. Niistä löytyykin yllättäviä ristiriitoja ja selviää jopa valheita, jotka onneksi pystyy myös todistamaan, kun siitä on mustaa valkoisella. Mun mielestä on aika vakava juttu, että pikkulapsipsyk. haluttiin pitää lapset ja äiti yhdessä, mutta silti uusimmissa raporteissa oli melkein ensimmäisenä lausunto sieltä, jossa oltiinkin muka sijoittamisen kannalla. Toki tuo kuulostaa hyvältä, että oikein pikkulapsipsykiatrian erikoislääkärikin katsoo, että huostaanotto on aiheellinen. Luulisi, että tollanen valehtelu olisi rikos.

Uusin muutos asioihin on tapaamisten lisääntyminen ja tänne meille kotiin päin. Tämä tuli siitä, kun asianajajan kanssa vaadittiin sitten tapaamisten rajoittamispäätöstä. Siihen pitää siis laittaa syyt miksi tapaamisia ei voi olla enempää ja ne syyt pitää olla aika painavia. Mikä syy voidaan keksiä jos meillä kotona on kuitenkin hyvinvoiva, iloinen tyttövauva jota perhetyöntekijät ihmettelevät, kun on aina niin hyväntuulinen ja sanoivat, että harvoin tapaa niin tyytyväistä vauvaa, kuin Irene. Jos huostaanoton syyt kerran aina vaan ovat voimassa niin miten ihmeessä meiltä ei ole sitten viety tätä vauvaa? 


Ensin sain valitusta siitä, että miksi en tuonut asiaa palaverissa esiin jos en kerran ollut tyytyväinen siellä tehtyihin päätöksiin. No, mulla on muutama palaveri takanapäin ja tiedän tasan tarkkaan, että vaikka mitä pyytäisin niin siihen ei suostuta. Tämän takia on asianajaja, joka osaa vaatia viralliset vastaukset, jotka menee tämän sosiaalitoimiston ulkopuolelle. Siellä asiat voidaankin katsoa hieman eri kantilta.

Sitten selittivät, että menee monta kuukautta ennenkuin asia ratkeaa jos rajoittamispäätös pitää tehdä. Mä sanoin, että ei sillä ole väliä, kunhan se nyt vaan tehdään. Sitten sanoivat, että on aina parasta jos päästään yhteisymmärrykseen ilman, että täytyy tehdä virallisia päätöksiä. Sitten luvattiin, että ensi palaverissa sovitaan, että lapset voisivat tulla kotiin koko päiväksi ja siitä muutamien kuukausien päästä voidaan katsoa jo yökyläilyjä.

Noin vaan. Taisipa olla veemäinen tehtävä tehdä toi rajoittamispäätös, kun heti luvattiin isoja muutoksia. 

Sen haluan sanoa, että olen ollut tosi tyytyväinen meidän uusiin työntekijöihin. Niin perhetyötä tekeviin, kuin lastensuojelun puolella oleviin. Heidän toimintansa on aivan erilaista. He eivät lannista vaan kannustavat ja kehuvat. Perjantaina meidän perhetyöntekijä sanoi, että oli justiin sanonut työkaverilleen, että kun meille tulee niin on niin outoa kun ei tarvitse tehdä mitään. Ei siis ohjata tai neuvoa. Oli niin mukava kuulla jotain tuollaista. Ja nykyään jos Arttu on iltavuorossa ja ollaan kahestaan Irenen kanssa, niin mä oikein odotan perhetyöntekijää käymään. Ja kerran kun joutui perumaan käyntinsä sairasloman vuoksi mä olin aivan pettynyt :D Enpä olisi ikipäivänä uskonut sen olevan mahdollista.


Mutta se menee oikeastikin niin miten olen monet kerrat sanonut. Se on ihmisestä kiinni miten toimitaan. Se on näkynyt niin selvästi tässä kolmen vuoden aikana ja kyllä sitä on tavannut aika paljon eri viranomaisia.

Eli mä en todellakaan yleistä vaikka niin moni väittääkin. Ja kyllä mä myös ymmärrän mikä on oikein ja väärin ja missä rajat kulkee missäkin asiassa. Lapset on olleet jo niin kauan pois, että tilanteeseen on tottunut. Se ei tarkoita etteikö niitä ikävöisi, mutta sen kanssa on oppinut elämään. En mä lapsia yrittäisi kotiin jos tietäisin, että heillä olisi huonommat oltavat meidän kanssa. Ja ajattelen todellakin lasten parasta kaikesta huolimatta. Asianajaja esimerkiksi olisi hakenut heti huostaanoton purkua. Mutta kun perhe oli justiin vaihtunut, niin en mä halunnut lapsille taas jotain suurta muutosta. Mä haluan, että kotiuttaminen tehdään kaikessa rauhassa, koska se on lapsille parasta. Ja toki myös meille muillekin, onhan se meillekin ihan uusi tilanne.

Ei se elämä mitään kovin helppoa ole vanhemmalle jolta on lapset huostaanotettu. Kun se ei ole vain sitä järkyttävää surua ja hämmennystä vaan se vaikuttaa uskomattoman paljon koko elämään. Uusiin ihmisiin on aina vähän pelottavakin tutustua, kun joutuu kertomaan kaiken. Kyllä sitten jos muhun on kerinnyt tutustua ja sitten kerron kaiken tämän, niin ei mua kyllä silloin kivitetä. Mutta asia kulkee mukana joka paikassa: uudessa työpaikassa, harrastuksessa...joka paikassa. 

Ja niistä kommenteista mitä olen saanut lukea monista eri paikoista tulee kyllä erittäin hyvin ilmi mitä ajatellaan ihmisestä jolta on lapsi/lapset huostaanotettu. Sellaiset pitäisi sterilisoida, pitäisi vaan katsoa peiliin, koska syy löytyy aina sieltä ja lopettaa muka paskan yhteiskunnan ja työntekijöiden haukkuminen, lopettaa itsesääli ja säälin kerjääminen, ajatella lasten parasta ja antaa niiden olla vain sijaisperheessä ja kaikkea muuta ihanaa.

Se leima otsassa ei ole helppo kulkea. Mutta mä tiedän etten ole paha ihminen ja olen kyllä hyvä äiti. Sen on vahvistanut terapeutilla käyminen ja Irenen kanssa eläminen. Pikku hiljaa se ajatus vaan vahvistuu, kun saa romautetun itsetunnon palasia jälleen yhteen :)


No niin, oliskohan se nyt tässä? Saattaa olla, että tulee vieläkin mieleen jotain, niin lisäilen niitä tänne sitten sitä mukaa. Ja anteeksi jos täällä on jotkut asiat kahteen kertaan. Mä oon kirjoittanut tätä nimittäin monessa osassa, niin ei muista mistä on jo kertonut. Tää on niin pitkä teksti etten mä jaksa millään lukea tätä heti uudestaan. Oon kyllä kirjoittaessa yrittänyt katsoa ettei nyt aivan hirveästi olisi kirjoitusvirheitä.

Mä toivon, että tämä selventää asioita ja ettei mun tarvitse enää vastailla samoihin kysymyksiin monta kertaa. Mulla on kuitenkin asenne, että haluan vastata kaikkiin kommentteihin. Ärsyttää bloggaajat jotka sitä ei tee. Mutta vahingossa joku kommentti saattaa unohtua ja jää ilman vastausta.

Ahh, vihdoinkin tämä on ohi :D Nyt sitten taas pienellä pelolla tulla katsomaan onko tullut kommentteja. On se kuitenkin inhottava saada haukkuja, vaikka onkin jo jonkin verran oppinut vain sivuuttamaan ne. Mun järkeeni ei vaan mene, eikä tule menemäänkään ihmiset, jotka nimettömänä haukkuu ja haluaa toiselle pahan mielen. Jos mulla on jotain pahaa sanottavaa jostain niin kyllä se ajatus jää ihan vaan mun päähäni tai korkeintaan Artun korviin.

Nyt lopetan! Mun pitää kuulkaa vielä lähteä autoilemaan. Oon luvannut hakea äitin naapuripaikkakunnalta, jossa se on työkavereidensa kanssa viettämässä pikkujoulua. Saas nähä miten iloinen kaveri autoon istuu ;)


31 kommenttia:

  1. Saako lasten biologinen isä tavata lapsia samanverran kuin sinäkin? ja kuinka paljon saat viettää lastesi kanssa aikaa (jostain tullut kuva, että 4h/kk, mut ei kai noin vähän voi olla mahollista!)? Entä miten alunperin päädyitte lastensuojelun asiakkaiksi?

    Tuntuu hirmu pahalta teidän tilanne, toivottavasti saatte huostaanoton purettua ja lapset kotiin! Mäkin luulin ennen, että huostaanottoihin on _aina_ kunnon syy, mutta sun blogiin tutustuminen avas silmät. Kirjotat niin avoimesti ja rehellisen olosesti etten usko, et jätät tärkeitä asioita kertomatta/kerrot omista jutuistas kaunistellen ja lastensuojelusta liiotellen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kirjoitin sulle jo kerran toooosi pitkän ja perusteellisen vastauksen, mutta sitten meni netti poikki ja teksti katosi! Olisi tehnyt mieli hyppiä tasajalkaa :D

      Lasten biologinen isä tapaa mun muistaakseni lapsia kerran kuussa. Saisi kuitenkin tavata yhtä paljon, kuin mäkin tällä hetkellä. Alussa, kun tapasimme lapsia yhdessä muutamia kertoja saimme käydä kerran viikossa sen 2h. Mutta sitten kun tapaamiset vaihtuivat erikseen pidettäviksi, niin sitten joka toinen viikko isä tapasi ja joka toinen viikko mä. Eli erostakin tuli kuitenkin jollain lailla negatiivista "palautetta" sossuille. Ja vaikka isä ei tapaa enää kuin 2h/kk, niin silti niitä "ylijääviä" tapaamisia ei ole voitu antaa vaikkapa mulle, joka kävisi kovin mielellään tapaamassa lapsia vaikka joka ikinen päivä! Mutta isällä taasen ei ole mahdollisuuksia lasten vierailuihin kotiin, mihin mulla nyt taas onneksi on :) Toi 2h/kk on ihan minimi mitä on ja jos en olisi osannut (tai no siis asianajaja) pyytää sitä tapaamisen rajoittamispäätöstä, niin olisivat varmaan jatkuneet hamaan loppuun asti noin lyhyinä...Ihan naurettavan, olemattoman vähän se on ja mun mielestä on täysin vain keino vieraannuttaa lapset vanhemmastaan.

      Mä en voi kovin yksityiskohtaisesti kertoa miten päädyttiin lastensuojelun asiakkaaksi, koska siihen liittyy niin voimakkaasti toinenkin perhe ja en voi heidän asioitaan kertoa. Mutta ex-miehellä ja tällä perheen isännällä tuli käsirysy, jonka vuoksi sitten tämä isäntä soitti poliisit. Poliisien merkintöihin oli kirjattu perheväkivalta. Hassua! Vai, että voidaan sitä nykyään kirjata kahden miehen, jotka eivät ole millään lailla edes sukua toisilleen, tappelu perheväkivallaksi? :O

      Siitä sitten menimme juttelemaan ja minä tietenkään en osannut suutani pitää kiinni vaan kerroin itseeni kohdistuvasta väkivallasta...Toisaalta mä en voi sanoa, että "en osannut pitää suutani kiinni", koska onhan se täysin totta, ettei lasten kuulu koskaan elää väkivallan keskellä. Ja ei tiedä kuinka paljon kauemmin mulla olisi kestänyt päästää irti suhteesta jos ei asiat tuolloin jo olisi tulleet lastensuojelun tietoon. Mutta kyllä mä olisin hakenut apua ihan jostain muualta jos olisin tiennyt mihin kaikki tämä johti...

      Toivottavasti vastaukset tyydyttivät :) Ja kiitoksia paljon sulle :)

      Poista
  2. Koko teksti luettuna ja täytyy sanoa, että kirjoitit erittäin hyvin ja sai käsityksen asioista. En osaa sanoinkuvailla, kuinka paljon mua vihastuttaa!! Miten voidaan leikkiä sosiaaliviranomaisia, kun keksitään vääriä todisteita. Uskon, että asianajajan hankkimisella on ollut vaikutusta koko asiaan jonkun verran. Hekin alkaneet miettiä toiminnansa laillisuutta tai ainakin sietäisi olla miettinyt. Olen hyvin hämmästynyt, jos et saa lapsia kotiin ensi jouluun mennessä, koska sulla on selvät todisteet huostaanoton purkamiseen. Tietysti ei kaikki ole aina niin yksinkertaista ja sen sä jo tiedät paremmin kuin hyvin. Täällä taistellaan mukana ja oikein lämpöistä joulua<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kuule niin vihastuttaa muakin! Mitä enemmän tätä asiaa kelailee sitä vihaisemmaksi vaan tulee!!

      Kyllä varmasti asianajajalla on ollut asioihin vaikutusta! Ja paljon myös sosiaalityöntekijän vaihtumisella :)

      Kiitos ♥ Toivottavasti sulla oli mukava joulu :)

      Poista
  3. Hatun nostot. Oot tajuttoman vahva ihminen! hyvä teksti ja kaikki asiat käy päällisin puolin selväksi. Mä en tiedä mitä tekisin, jos olisin sun tilanteessa. Jotenkin niin käsittämätöntä, että sulla on selvät todisteet, että asioita on vääristelty, lastensuojelulakia rikottu, mutta siltikään lapsia ei vaan näy kotona....
    Paljon paljon voimia, odotan jo niin paljon niitä postauksia teidän perheestä 5-henkisenä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä todisteita sun muita, kun ei olekaan viety vielä korkeammalle taholle, vaan asioita on pyöritelty ainoastaan omassa päässä ja lastensuojelun taholla. Mutta nyt on asiaan ihan eri asia hakea muutoksia, kun on niitä todisteitakin vihdoin :)

      Ja kiitos kauniista sanoistasi ♥

      Poista
  4. Luin koko tekstin (: Vaikken sun tunne niin olen 100 % varma siitä että olet aivan mahtava äiti lapsillesi <3 Aina innolla luen kuulumisia!

    VastaaPoista
  5. Mua ahdistaa lukea tätä tekstiä! Aivan hirveää. :*( En voi käsittää miksi lapsille tehdään noin?? Minkälaisia sadisteja siellä on töissä?? Kaikesta näkee ja tietää, että olet hyvä äiti. Ja jokaikinen sosiaalityöntekijä joka muuta väittää on täys idiootti ja pitäis potkia pois töistään, ei tommosilla ihmisillä oo ammattitaitoa tai ylipäätänsä edes kiinnosta lasten hyvinvointi... Ei voi käsittää miten huonolla tolalla joissain kunnissa on lastensuojeluasiat ja joissain kunnissa sitten ei saada lapsia pois vaikka joutuvat katselemaan jopa 15 vuotta vanhempien ryyppäämistä ja riitelyä... Pistää niin vihaksi, että tuollaisia epäpäteviä henkilöitä päästetään tekemään työtä maailman herkimpien olentojen eli lasten kanssa. Enemmän tuommoset niitä henkisiä traumoja aiheuttaa.

    Niin suuret tsemppihalit sulle! <3 Toivottavasti joskus oikeus tapahtuu ja pääsette yli tästä hirvittävästä kokemuksesta. Tekisi niin mieli auttaa teitä, mutten tiedä miten?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lastensuojelu täällä ei enää ajattelekaan, että tekisivät lapsille mitään väärää, koska eihän niillä ole muhun sellaista sidettä mitä on normaalitilanteissa elävillä...Joten ei osaa surra mua ja sitä etteivät saa olla kotona mun kanssa.
      No, ei varmaan, kun pitkitetään ja pitkitetään ihan tahallaan asioita. Eivätkä lapset tosiaan osaa surra, mutta eivät varmasti myöskään suruun kuolisi, vaikka mun ja Artun kanssa "joutuisivatkin" elämään. Tähän nykyiseen sijaisperheeseen eivät kuitenkaan vielä ole niin paljoa kiintyneet...

      Kiitos haleista ja halit sinne takasin ♥ Ja pelkästään jo se auttaa, että on niitä, jotka uskoo ja jaksaa tsempata :)

      Poista
  6. kauheesti haleja ja voimia sinulle! :)

    oon "jo" kesästä lähtien lukenut blogiasi ja mua niin ärsyttää ja suututtss sun puolesta! meilläkin käy perhetyöntekijä ja tuntuu, et pitäiskö sekin perua ku mistä niistä tietää mitä ne suunnittelee..

    älä ikinä luovuta taistulua! aah.. mua alkaa niin itkettään sun puolesta!

    ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muista kuitenkin, ettei kaikki perhetyöntekijät ole samanlaisia. Meilläkin nyt tällä hetkellä on aivan ihana perhetyöntekijä josta näkee ja kuulee heti, ettei ole meiltä lasta viemässä ja odottamassa vaan sopivaa hetkeä...
      Ja jos kieltäytyy perhetyöntekijästä, niin sekin saatetaan katsoa todella huonona juttuna...

      Meillä oli oikein ihana joulu ja toivottavasti oli teilläkin ♥ Hyvää uutta vuotta :)

      Poista
  7. itku pääsi kun on niin ihania kuvia sinusta ja lapsista! Mä aion rukoilla sun puolesta että saisit lapsesi takaisin pian!!! Hyvää joulua! <3 -Tiina

    VastaaPoista
  8. Oon paljo lukenut nyt parin päivän aikana tätä blogia täällä ja facebookissa ja jos huostaanoton syyt ovat tosiaan pelkästään ne mitä näissä mainitset niin on kyllä todellakin ihmeellistä touhua viranomaisten taholta!:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan ne. Ajatellaan vaikka, että miksi meillä on Irene ollut tuossa jo puoli vuotta jos me kerran ollaan epäpäteviä vanhempia tai vaaraksi lapsille?
      Ei, kun tuli vaan kiire siirtää lapset uuteen perheeseen, että voidaan käyttää syynä liiallista kiintymystä tai, että on haitallista lapsien taas siirtyä uuteen paikkaan. Tää on ollut niin selvää juonittelua alusta asti. että mä en tuu tätä nielemään...En ikipäivänä!

      Poista
  9. Kyyneleet silmissä tätä sun tekstiä luin. Millaista vääryyttä sinä ja lapset jouduttekaan kokemaan! Ottaa päähän ja ärsyttää, kun ei voi auttaa mitenkään :( Mä uskon, että tällä kaikella on vielä onnellinen loppu, mutta milloin se loppu kaikelle tulee on arvoitus ja kivinen tie täytyy sun kulkea, että saat perheesi taas eheäksi. Sä oot niin sitkeä ja rakastava äiti ettei tosikaan. Ei kyllä heti tule mieleen yhtä vahvaa persoonaa kun sinä. Jaksat taistella lapsistasi joka päivä ja kaikin keinoin. Jos on jotain mitä me sun lukijat voitaisiin tehdä teidän perheen hyväksi, niin kerro. Uskon, että moni olisi valmis teitä auttamaan.

    Paljon halauksia ja isosti TSEMPPIÄ. Älä koskaan anna periksi! ps. aivan ihania kuvia sun suloisista lapsista :)

    Terhi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten hyvän mielen sait mulle aikaan, kiitos siitä ♥

      Mä oon nyt ihan lähiaikoina viemässä asiaa eteenpäin ylemmälle taholle, koska nyt on kunnon todisteita ja toivotaan, että sieltä puututtaisiin asioihin.

      Ja te lukijat teette jo siinä paljon, että olette täällä tukena ♥

      Poista
  10. Hyvä kirjoitus taas kerran.
    Aika harva ihminen on sitä mieltä että kaikki ihmiset on ammattitaitoisia ja erehtymättömiä työssään. Silti yllättävän moni on sitä mieltä että kuitenkin KAIKKI sosiaalityöntekijät kuuluvat näihin täydellisiin työntekijöihin. Mietin monesti mistä se johtuu.
    Onko se sama ilmiö kuin silloin jos joku ihminen joutuu vaikka raiskauksen tai henkirikoksen uhriksi, niin monilla on pakottava tarve löytää syy uhrista. (Liikkui väärissä piireissä, ärsytti tahallaan, ei tajunnut varoa, käytti liian lyhyttä hametta, jne jne.)
    Ajatus uhriksi joutumisesta on pelottava joten on mukavampi ajatella että "minullehan ei koskaan voi tapahtua mitään sellaista mitä tuolle uhriksi joutuneelle tapahtui, koska olen fiksumpi, kunnollisempi, hoksaavampi ym."
    Uhrin syyllistäminen on jonkinlaista itsesuojeluajattelua. Me ei haluta hyväksyä että kaikkeen ei voi vaikuttaa ja maailmassa on kelvottomia ihmisiä. Ei pelkästään rikollisia vaan myös ammattitaidottomia, tietämättömiä ihmisiä jotka piilottelevat työssään tekemiä virheitään ja välttelevät velvollisuuksiaan.

    Ja totuus on että meille jokaiselle voi tapahtua hallitsemattomia asioita. Voimme joutua väärin kohdelluksi ja kohtuuttomien seuraamusten kantajiksi pienenkin virheen vuoksi. Silti ihmiset tekee virheitä. Vanhemmuus on yhtä virheiden jatkumoa. Surullista että sosiaalityöntekijöinäkin työskentelee ihmisiä joiden mielestä vanhempien pitäisi olla täydellisiä eikä kerrassaan mitään virheitä saisi tehdä. Itse unohtelen vähän väliä kaikenlaista, tekstiviesteistä lasten hammaslääkäriaikoihin.
    Olen sijaisäiti, minä epätäydellinen virheitä tekevä ihminen. Ikinä ei kukaan muu ole mua moittinut näistä unohduksista kuin minä itse. Mutta jos olisinkin huostaanotettujen lasten äiti, niin nämäkö kertoisivatkin siitä että olen kelvoton äidiksi ja en edes kiinnostunut lapsistani? Ihan hullua.

    Mutta toivotan teille ihanaa loppuvuotta ja vielä ihanampaa uutta vuotta. Ei kannata liikaa miettiä muiden ihmisten mielipiteitä. Tärkeintä on kuitenkin ne ihmiset jotka on lähellä. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiedätkö mitä? Mun terapeutti käytti JUURI samaa vertauskuvaa, kun hänen kanssaan juteltiin näistä asioista!
      Ja sinulta kommenttia juuri odottelinkin, että kiitos siitä :)

      Ihanaa uutta vuotta sinne myös! :)

      Poista
  11. Toivottavasti niistä viimeisimmistä lupauksista pidetään kiinni ja toivon, ettei niissä viranomaisten taholta liikaa jarrutella. Tsempit tulevaan ja yritä unohtaa muiden pahat puheet! Itse tiedät, miten asiat on ja kuitenkin paljon positiivistakin tukea olet saanut, yritä parhaasi mukaan keskittyä niihin. Tähän pätee sama, mikä niin tavallisessa penkkiurheilussakin: sieltä sohvalta on ihan hirveän helppo tuomaroida ;) Toivon oikein suurta auringonpaistetta teidän risukasaan ensi vuodelle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos jarrutellaan (tai no kun), niin asia viedään eteenpäin muiden päätettäväksi :)
      Ja oon saanut tosi paljon positiivista tukea, siksi muutama inhottava kommentti ei mun maailmaani kaadakaan!

      Ja kyllä, et olisi voinut paremmin sanoa tuota sohvalta tuomarointia ;) niinhän se menee!

      Kiitos paljon sinulle Suvi ♥

      Poista
  12. Hei! Tulin löytäneesi blogisi US:n puheenvuorojen kautta ja olen lukenut sitä koko päivän, suurin piirtein kaiken paitsi en ihan kaikkia kommentteja. Olen melko sanaton siitä mitä olet ja olette joutuneet kokemaan. Ainakin sen verran haluan sanoa että toivon kovasti että saatte lapset takaisin kotiin pysyvästi!

    Jotain erityistä blogissasi on koska en ole milloinkaan jumittunut lukemaan kenenkään blogia samalla tavalla. No eipä sillä että olisin jaksanut kauhean pitkälle montaakaan kahlata :D... ehkä tämän sinun blogisi tekee kiinnostavaksi se että kerrot sekä elämäsi raskaimmista asioista että myös arjen pienistä iloista sellaisella aitoudella ja teeskentelemättömyydellä että tätähän lukee kuin parastakin omaelämäkertaa :).

    Ymmärrän ajoittaisen pohdintasi siitä pitäisikö sinun kirjoittaa vähemmän tai jopa lopettaa blogi, koska siitä on tullut sinulle niin paljon negatiivista palautetta. Toisaalta tämä on sinulle varmasti tarpeellinen tapa purkaa asioita ja myös dokumentoida niitä. Olethan joutunut kärsimään sellaista pitkäkestoista henkistä painostusta virallisilta tahoilta (niiltä, jotka ovat toimineet väärin kohdallasi, ymmärrän kyllä että kaikki eivät ole niin tehneet ja teillä on onneksi nyt hyvää tukea) joka mielestäni sivuaa keinoja joilla ihmisen psyyke voidaan järjestelmällisesti murtaa.

    Yhdessä blogikirjoituksessasi oli sitaatti: "People throw rocks at things that shine" tms. Valitettavan totta! Kuitenkin jokainen jolla on kipinänkin verran järkeä päässä tajuaa että sinua ja lapsiasi on kohdeltu todella väärin. Mutta hienoa on että olet saanut paljon positiivisia kommentteja, tsemppiä ja tukea tätä kautta.

    Kiitos että olet jakanut tarinasi meille lukijoille! Toivon elämääsi onnea ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä piti lukea Artulle ääneen. Oot kirjoittanut niin kauniisti musta ja tästä elämäntilanteesta. Kiitos siitä ♥ Tuntuu erityisen hyvältä, kun joku kehuu mun tapaa ilmaista itseäni kirjoittamalla ja ihminen joka ei yleensä jaksa blogeja lukea oikein jumittuu tänne :D Voi sinua ♥

      Mulla itellä on kyllä aika sama juttu. Blogissa pitää olla jotain todella erityistä, että sitä jaksaa lukea. Ja varmasti se tapa kirjoittaa merkkaa myös paljon.

      Blogit joista mä itte kiinnostun on sellaisia joissa pystyy hyvin tutustumaan pelkkien kirjoitusten perusteella kirjoittajaan ja tämän elämään. Ja nopeasti sen huomaa jaksaako sitä lukea paria lausetta pidemmälle.

      Mä jaan mielelläni mun elämääni teille :) Jotkut ihmettelee kauheasti miten joku voi jakaa elämänsä kaikille ja miettii syytä siihen. Onko se huomionhakua vai mitä? Mulla ei todellakaan oo tarkoituksena hakea huomiota...Kauan aikaa vähän salailinkin tätä blogia joltain puolitutuilta, jotka eivät tienneet välttämättä tästä kaikesta. Mutta sitten ajattelin, että onhan se nyt paljon parempi, että ihmiset lukee täältä sen asian juuri niin kuin se on, eikä saa korviinsa jotain juorua, joka on suurenneltu ja väritetty mahdollisimman kauhean kuuloiseksi. Mulle on nykyään TODELLA tärkeää, että kaikki tietää mitä oon kokenut ja kuinka väärin on toimittu. Ei tosiaankaan oo kivaa jos musta ajatellaan tuolla kylillä, että oon joku juoppopaska, joka ei yritä edes saada lapsia takaisin. Ja kun ajattelee mitä ihmisille tulee mieleen huostaanotosta. No, ihan varmasti vaikka mitä kauhukuvia. Ja kun siihen päälle eräs levittelee valheita, että omat teot saisi jonkinlaista ymmärrystä niin siitä soppa syntyy.

      Nykyään mä siis melkeinpä jokaiselle uudelle tuttavuudelle sanon melkein ensimmäiseksi blogin osoitteen ja pyydän lukemaan. Ystävä sanoi mulle justiin, että jokainen joka sun kanssa hetkenkin keskustelee vaikkapa näistä asioista, huomaa että ei ikinä voisi kuvitellakaan, että multa oltaisiin viety lapset. Tai ainakaan, että niitä ei vieläkään kotiuteta. Voiko olla naurettavampaa, että me ollaan hyviä vanhempia vauvalle ja ei ole pienintäkään syytä sitä meiltä viedä. Mutta vanhemmille lapsille ollaankin jotain aivan muuta?

      Huostaanotonhan pitäisi loppua heti, kun sille ei ole perusteita. Mitenkähän ihmeessä voi olla perusteita jos yksi lapsi kerran saa olla kotona? Eipä mitenkään ja mun mielestä se tekee silloin huostaanotosta laittoman. Lastensuojelussa vain juuri se johtava sosiaalityöntekijä taitavasti erottelee Irenen ja Idan&Aleksin asiat toisistaan. Ne ei muka liity toisiinsa ja perhekuntoutuksessa vietetty aika ei vaikuta vanhempien lasten tilanteeseen. Sanoipa jopa puhelimessa, että mun ex kuulemma saisi meidän raportit perhekuntoutuksesta jos haluaa!!

      Ton kun kuulin en meinannut housuissani pysyä. Mitenkä helvetissä mun ex-miehellä voisi olla oikeus pyytää mun, uuden miehen ja meidän yhteisen lapsen tiedot, kun ne ei liity mitenkään siihen? Vastauksena saatiin, että hänellä on oikeus tietää, koska meillä on yhteiset lapset.

      Poista
    2. Kuinkahan tyhmänä se mahtaa mua pitää? Tohon ei tarvita mitään asianajajan viisauttakaan, koska jo maalaisjärjellä tietää, ettei se ole lain mukaan todellakaan mahdollista.

      Toki nyt kun meillä vielä on yhteishuoltajuus exälle kuuluu lasten asiat. Mutta ei millään lailla enää mun ja mun uuden perheen. Palaveritkin pitäisi olla erikseen jos oikein toimittaisiin. Meidän terapeutti sanoi, että varsinkin jos on ollut perheväkivaltaa niin ehdottomasti pitäisi olla erilliset palaverit.

      Huh, Heidi taas pääsi vihaisena vauhtiin! :D Heti kun tästä alkaa kirjoittaa tai puhua, niin se kiukku kasvaa ja sitä mukaa myös puhetta riittää.

      Tulipa sekin tässä mieleen, että käytetäänkö Idan kehitysvammaisuutta yhtenä syynä siihen, ettei saada lapsia kotiin? Mä luulen niin ja jotenkin sen on voinutkin rivien välistä lukea. Jos mä en saa olla edes mukana tutkimuksissa vaan ainoastaan loppupalaverissa kuulemassa diagnoosin. Sitten on hyvä vetää sellanen valttikortti esiin, ettei biologinen äiti osaa hoitaa Idaa, kun ei tiedäkään yhtään mitään. SE ON MUN LAPSI HYVÄNEN AIKA!!! Pakko vetää vähän uskonasioita, vaikka kaikki ei niihin uskokaan. Mutta Jumala on tarkoittanut ne lapset MULLE ja varmasti mulla on silloin annettu se kyky huolehtia Idasta, vaikka kehitysvamma onkin. Eikä se todellakaan ole niin paha, kuin miltä diagnoosi ehkä kuulostaakin. Kaikki on sanoneet, ettei Idasta koskaan huomaisi vammaa jos siitä ei tietäisi. Ida on omanlaisensa, varovainen ja hurmaava persoona ♥

      Miksi mä en saa OMAN lapseni mukana olla niissä? Kerran olin tosiaan jo ulko-ovella lähdössä mukaan Idan silmälääkäriin. Sitten saan puhelun jossa mun pääsy evätään, koska Ida voi häiriintyä, kun on niin paljon ihmisiä. Häiriintyä omasta äidistään?! Huh. Ja tulikohan toi päätös lopulta sossulta vai sijareilta? Luulen, että sijareilta koska tuli niin pienellä varoitusajalla. Kai lastensuojelusta oltaisiin asiasta ilmoitettu aiemmin, kuin lähdön hetkellä? Ei näistä tiedä. Yhteispeliä ne valitettavasti tekee, se on nähty. Olisi mukava olla kärpäsenä katossa huoneessa missä ne juttelevat pitkän aikaa ennen yhteistä palaveria. Siinäkin tuntee itsensä rikolliseksi, kun lapsista ja varmaan mustakin puhutaan salaa asioita multa.

      Ei perkule nyt pitää lopettaa, katkee kohta verisuono päästä kun alkaa niin suututtamaan...Anteeksi tää avautuminen tässä mun vastauksessa sulle. Mutta saitpahan ehkä vähän jotain uutta tietoa :)

      Arvaas mihin mä alan nyt valmistautumaan? Personal trainerin ekaan tapaamiseen ja kuntotestiin. Apuva.

      Poista
  13. Alkoi suututtaa minuakin sossujen toiminta, kun luin blogiasi ja paha mielikin tuli, kuinka asioita vääristellään! Heti huomasin etteivät sossut todellakaan noudata lakeja tapauksessanne ja toimivat mielivaltaisesti, eikä tuo ole lasten etu. Sinä olet väkivallan uhri, et syyllinen siihen milläänlailla ja ei sinua voi/ saa kohdella kuin syyllistä! Selvästi on nuorta ikääsi myös käytetty sinua vastaan ja aina nuori ihminen onkin liian sinisilmäinen etenkin virkakoneistoa vastaan (nimimerkillä. kokemusta on).
    Tilanteesi muistuttaa pitkälle omaa elämäntarinaani ja tuokin kuinka sinua on kohdeltu raskausaikana on kuin kohdallani, mutta blogisi lukeminen avasi silmäni ja aionkin puuttua tilanteeseen heti väärinkäsitysten välttämiseksi.

    Voimia taisteluun kovasti ja älä anna periksi koskaan, olet oikealla asialla taistellessasi lapsistasi! Lastesi paikka on kotona ja perheen oltava yhtenäinen ja perheen yhtenäistämiseen tähdättäväkin! Laita kaikki mahdolliset valitukset menemään ihan mistä vaan aiheellisesta asiasta, et menetä yhtään mitään!

    VastaaPoista
  14. Luin "vaan päästä minut pahasta" -kirjoituksen ja luin sieltä kommenttisi. Ajattelin että mikähän teini-äiti tuollakin huutelee "väärästä käytöksestä" huostaanotosta. Tulin blogiisij a ajattelin että se vain vahvistaa luuloni. Jäin koukkuun. En yleensä lue blogeja, kuten aikaisempikin kommentoija sanoi, mutta sinun blogiisi uppouduin. Tunnen syyllisyyttä ennakkoluuloistani. Luettuani kirjotuksiasi käsitykseni muuttui täysin! Kiitos, että avasit silmäni suomalaista sosiaalityötä kohtaan ja omaa elämääsi. Haluan pyytää anteeksi että tuomitsin sinut ennakkoluuloisesti ja toivon kaikkea hyvää teille ja että saisit lapset kotiin, pienille lapsille äiti on kuitenkin maailman tärkein asia elämässä <3
    Alma, 25v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun oli pakko jakaa tää viesti yhdessä FB-ryhmässä, jossa puhutaan huostaanotoista, koska tää oli niiiiiin ihana ♥

      Poista
  15. Hei, Tulin tänne sivuston kautta, mikä vaatii muutoksia lastesuojelulakiin. Kirjoituksesi oli koskettava. Jos haluat joskus kuulla minun tarinani, joka onneksi taistelun kautta oli hieman onnellisempi. voin laittaa sähköpostilla tai vaikka etanallakin jos niikseen tulee. Laitat vaan mulle osoitteen. Nää on aina rankkoja juttuja ja sosiaalihuollolla lähes rajaton mielivalta, koska lait ja säädökset ovat niin väljät. Vanhemmilla ei ole oikeuksia lainkaan (tai ainakaan niitä ei kuunnella) ja aina vanhempien sana viranomaista vastaan on 99,99% häviö kun toinen on huono ihminen ja toinen ammattilainen niin miettikää nyt omalle kohdalle kumpaa ite päättäjänä kuuntelisit. Jos joku haiseva kulkuri tulisi myymään terveystuotteita sinulle sanoen vaan että kyllä tää oikeestikin on hyvä tai tohtori tolonen toista merkkiä mukanaan pienen metsän verran paperia sen terveyshyödyistä niin kummalta ostaisit? Koska siltähän tämä vastakkain asettelu näyttää. Se on ihan sama, vaikka tolonen saisi muhkeat provikat myydessään vedellä täytettyjä muovipalloja (en nyt halua kunnianloukkaussyytettä, tolosen tuotteet on ihan jees oon käyttäny itsekin, otin vaan esimerkiks, koska kaikki tietää sen) ja tällä kulkurilla paperi että hän on parantunut syövästä omien pilleriensä avulla. Ei suurin osa jäisi edes lukemaan mitään paperia siltä kulkurilta.

    VastaaPoista
  16. Lisäisin vielä, että http://www.fredman-mansson.fi/fi/yleista-tietoa/uutiset/124-laittomasta-huostaanotosta-tuomio-sosiaalijohtajalle-ja-kaupunki-vahingonkorvausvastuuseen tuota kannattaa yrittää. Sosiaalityöntekijätkin kun joutuvat henkilökohtaisesti syytetyn pallille, eivätkä voi piiloutua koneiston taakse. Tarpeeksi monta ennakkotapausta, niin sosiaalityöntekijät alkavat miettiä muita vaihtoehtoja ja tekevät päätöksiä enää ei-niin-heppoisin-perustein, kun tuomion vaara on olemassa. Nythän heillä ei ole mitään menetettävää ja se miksi he saa ns. toimia lain yläpuolella niin ainakin minun on annettu ymmärtää, että lastensuojlulaki menee ylitse muiden. Lääkärit, neuvolat, psykiatrit yms. Joilla yleensä on vaitiolovelvollisuus, saavat rikkoa sitä, jos uskovat, että lapsen etu on vaarassa. Ls menee myös ihmisoikeuksien ja perustuslain yläpuolelle, tosin näitä yritetään tottakai noudattaa miten pystytään tilanteessa, mutta jos vanhempi ei ole yhteistyökykyinen, tulee lastensuojelu ensisijaisena. Ja kuten aikaisemmassa kommentissani mainitsin. Lastensuojelun perusteet, sjäädökset, ohjeet ja rajoitukset on tulkinnan varaisina ja kaikki jotka ovat olleet heidän kanssaan tekemisisissä kyllä tietävät että kun asiat voi esittää kahdella tapaa. Kun asian kertoo lisämausteilla ja esittäen tiettyyn tyyliin, saadaan mikä vaan näyttämään huonolta. Itse en ole yhtä avoin omista kokemuksistani, että olisin uskaltanut kertoa omassa blogissani että saisin sen kaiken kirjoitettua ulos ja saisin rauhan. En, vaikka olisin halunnut, ehkä pelkään vieläkin, että jos kerron, niin minua pidetään huonona äitinä ja sama alkaa alusta. Mutta sinä Heidi, olit tosi rohkea ja toivon, että taistelusi tuottaa tulosta ja muistan sinua iltarukouksissani. Tosiaan jos olet kiinnostunut lukemaan yhden stoorin koneistoon joutumisesta niin laita blogiini joko sposti tai etana posti, jos et tänne halua julkaista. Tsemppiä!

    VastaaPoista
  17. En voi muuta sanoa, kun olet äärettömän vahva ihminen :) Toivottavasti jaksat taistella vielä kaksin verroin paremmin, kun olet saanut asianajajan avuksesi. Omakohtaista kokemusta ei ole sosiaali työntekijöistä, mutta olen kuullut myös aivan uskommattomia asioista heidän vuorovaikutuksestaan ja työetiikasta! Kammottavaa ajatella, että noin kävisi itselleni. Toivon todella koko sydämmestäni, että saisit pian perheesi kokoon ja saat aloittaa vihdoin ansaitsemasi normaalin ja iloisen perhe elämän <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)