keskiviikko 20. marraskuuta 2013

You know my name, not my story


Mun piti tehdä erään nimimerkin kommentista oikein erikseen postaus, koska se oli niin osuvasti kirjoitettu!

Kysymys äideille: millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos menettäisit lapsesi lastensuojelun mielivaltaisella päätöksellä nyt? Näkisit heitä lyhyesti kerran kuussa.

Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety. Kyllä siinä on iso riski alkaa vetää kaksin käsin päihteitä, moni tekee itsemurhankin.

Lapsia on jatkuvasti ikävä ja huoli heistä pyörii päällimmäisenä mielessä. Ei ehkä pysty nukkumaan tai syömään. On tyhjä koti, eikä mitään mahdollisuutta pitää lapsiin yhteyttä tai osallistua heidän arkeensa.

Sosiaalisesti siinä vaiheessa on hylkiö, valtaosa tuomitsee juuri kuten tässä ketjussakin. Tilanne on pahempi kuin vankilatuomio. Mitä kerrot työpaikalla perhetilanteestasi, voitko kertoa ystävillesi, hylkääkö siinä vaiheessa myös oma suku... Eipä ole helppoa tavata myöskään uusia kumppaniehdokkaita, sillä missä vaiheessa toiseen voi luottaa niin, että kertoo tapahtuneesta.

Oikeusteitse voi valittaa, se on pitkä prosessi (jopa vuosia), ja oikeuslaitos on taipuvainen toimimaan sosiaalipuolen kumileimasimena. Lasten kotiuttaminen voidaan jättää tekemättä, vaikka siitä olisi oikeuden päätös.

Nostan hattua bloggarille, että on jatkanut hyvää arkielämää ja perustanut uuden perheenkin. Ei olisi mitenkään varmaa, että lasten kotiutus jatkuisi yhtään paremmin, vaikkei perheenlisäystä olisi - päinvastoin.



Siis, ootkohan sä ollut mun pään sisässä? :D 
Nimittäin olet osannut pukea täysin mun koko kolmen vuoden ajan pyörineet ajatukset sanoiksi. Ja vielä lyhyesti ja ytimekkäästi :)

Mä en nyt muista olenko kirjoittanut aikaisemmin tästä miten paljon huostaanotto loppujen lopuksi koko elämään vaikuttaa. Mutta jos oon, niin eipä kai pieni kertauskaan pahaa tee!

Ajatellaanpa ensin, kuinka moneen ihmiseen se vaikuttaa...Vanhempiin, lapsiin, isovanhempiin, enoihin, täteihin, setiin, isoisovanhempiin...Esimerkiksi ei mun äiti ole omalla työpaikallaan kertonut tästä jutusta. Ja kuinka paljon taas se vaikuttaa siihen, mitä ylipäätään voi puhua, ettei asia tulisi jotenkin ilmi. Äiti on monta kertaa sanonut, että kauheaa kun muut puhuvat lapsenlapsista ja itse ei voi todellakaan samalla lailla osallistua keskusteluun. 

Samalla lailla se vaikuttaa myös omaan elämään. Ei se oo mikään ihmekään, että huostaanotettujen lasten vanhemmat usein sortuvat päihteisiin tai jopa tekevät itsemurhan! Koska sä todellakin olet monien, korostan monien mielestä yhteiskunnan pohjasakkaa. Voisin laittaa jopa pääni pantiksi siitä, että enemmän on niitä jotka ajattelevat, että se huostaanotto tosiaan on vihoviimeinen keino ja vanhempien täytyy olla joko pahasti päihdeongelmaisia, lasten pahoinpitelijöitä tai sitten muuten vaan päästään vialla, kuin niitä jotka ymmärtävät ettei asia kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen.


Sitä alkaa väkisinkin vältellä paikkoja, missä asiasta pitäisi puhua tuntemattomille ihmisille. Kyllä mä voin sanoa ihan suoraan, että pelottaa ihan hitosti hakea taas uutta työpaikkaa, kun sen aika pian tulee! Uudet työkaverit, joille pitäisi kertoa kaikki. Blaaahh! Ja kun jotkut on oikeasti jo valmiiksi sen oloisia, että ne katsoo varmasti sua kieroon sen jälkeen. Ja kuinka paljon pahaa siellä kahvihuoneessa sitten puhutaan? Okei, ei välttämättä ollenkaan jos käy niin hyvä säkä, että onnistuu saamaan empaattiset työkaverit. Kaikki ihmiset ei vaan omista tätä piirrettä valitettavasti...

Joku voisi nyt sanoa, että onko sitä pakko kertoa. On. Todellakin on. Koska mä en pysty olla mitenkään oma itseni jos joudun salata näin ison asian elämästäni. Eihän siitä tuu mitään. Ihan varmasti työpaikalla tulee puheeksi lapset, kellä niitä on ja kellä ei. No, sitten kerrot sulla olevan kolme lasta jne. Mutta sitten, et koskaan puhu, että miten se arki menee ja siis ihan sellasia arkipäiväisiä juttuja, mitä nyt äidit toisilleen kertoo. Kyllähän se vähän oudolta muista varmaan tuntuu...

Mä olin yhdessä työpaikassa hetken aika pian huostaanoton jälkeen ja siellä oli sellaisia ihmisiä, joille en vaan pystynyt asiaa kertomaan. Ja siellä oli kaikenlisäksi aina niin kiire, etten olisi edes kerinnyt sitä kertoa. Arvatkaapa miten tukalat oltavat oli? Mä en ollut siellä yhtään oma itseni. Olin tosi hiljainen ja oli vaikea tutustua kunnolla kehenkään. Sen kokemuksen jälkeen oon sanonut kaikille, etten enää ikinä ole työpaikassa jossa mä en pysty asiasta kertomaan.
Haluan myös, että ne ihmiset oppisi tuntemaan mut ensin, ennen kuin kerron asiasta.


Onhan toi asia läsnä joka päivä. Joka kerta, kun menen vaikka vain kauppaan, mä mietin mitä muut ajattelee? Tietääköhän ne? Varsinkin eilen, kun olin lukenut niitä keskustelupalstojen kommentteja oli tosi inhottavaa olla ihmisten ilmoilla. Sanoin äitillekin, että tulee ihan hirveän huono olo niistä ja jotenkin kauhea häpeä. Tuntuu, että kaikki ajattelee samoin.

Mä tiedän, ettei niitä kannattaisi missään nimessä mennä lukemaan, koska siitä ei saa mitään muuta kuin järjettömän pahan mielen itselleen :( Mutta mun on tosi vaikea olla katsomatta ja olla sanomatta väliin mitään. Se on kuitenkin siellä ihan kaikkien luettavana ja jos siellä asiat alkaa mennä ihan törkeäksi, niin kyllä mä haluan sen sieltä pois tai ainakin sanoa oman sanottavani väliin. Mä tiedän, että en todellakaan saa siellä kenenkään sellaisen päätä kääntymään, jonka mielestä lastensuojelu ei koskaan tee virheitä. Ei sellaiset usko, kuin vasta sitten kun sellaista tapahtuu omassa lähipiirissä. Enkä mä koe, että mun pitäisikään kenenkään päätä saada kääntymään. Ihan sama mulle mitä lastensuojelusta yleensä ajattelevat, mutta mua on turha tulla ventovieraan haukkumaan valehtelijaksi ja ties miksi muuksi. 

En ymmärrä miten ihmiset voi olla niin julmia toisilleen? Oon mäkin usein eri mieltä jostain asiasta, enkä hyväksy jonkun tekoa, mutta mä pidän mielipiteeni ihan omanani. Ei mun tarvii yrittää korottaa itseäni arvostelemalla muita. Varsinkaan nimimerkin takaa. Tollaset kommentoijat antaa vaan itsestään todella naurettavan kuvan ja on kauheaa jos oikein törkeiden kommenttien heittäjillä on kaikenlisäksi lapsia. Opettavatko he lapsilleen, että: "Tiedätkös, kun joku on tehnyt virheen niin sitä saa kyllä sitten haukkua oikein kunnolla! Me ollaan niin hyviä, että meillä kyllä on varaa!" Ja aivan, kuin netissä haukkuminen ja arvostelu olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kuin suoraan päin naamaa sanominen. 


Muutama tuolla palstalla syytteli: "Miksi teet lapsia lisää, kun edellistenkään asiat ei ole kunnossa?" Eikä ymmärretty, vaikka kuinka selitin että miten ihmeessä mä voin saada lasten asioita "kuntoon" jos mulle ei anneta mahdollisuutta todistaa sitä? Ja mä en olisi ikipäivänä halunnut uutta lasta jos en olisi ollut 100% varma, että pystyn keskittymään siihen täysin ja olemaan hyvä äiti. Kyllä mä olen saanut Irenestä ihan uutta voimaa ja iloa elämään. Mulla on taas tunne, että tosiaan olen äiti. Ja kyllä kaikki murheet unohtuu hetkeksi, kun katselee tuota suloista tytöntylleröä ♥ Sitä paitsi, loppujen lopuksi tästä on ollut paljon enemmä hyötyä, kuin haittaa. Nyt olemme pystyneet todistamaan monia asioita, mistä on epäilty. Sillä määrällä mitä mä olen lapsia tavannut on aika mahdoton todistaa, että olen hyvä äiti! Varsinkaan, kun kukaan niitä tapaamisia ei koskaan edes näe. Nyt olemme kuitenkin saaneet sen perhekuntoutuksen ja perhetyöntekijät, jotka pystyvät meistä kertomaan. Ja kohta saadaankin lapsia jo yökylään :) Tuskin ilman tätä kaikkea oltaisiin nyt tässä pisteessä, koska aina voitaisiin vedota niihin epäilyihin. No, eipä voida enää ja siitä mä oon niin onnellinen!

Samaisella keskustelupalstalla törmäsin kyllä naurettavimpaan syytökseen, mitä olen vielä kohdannut: "Olis pitänyt olla limusiini viemässä täysihoitoon ilmeisesti, jotain erikoista aloittajassa on kun ei onnistu normaalisti edes ero. Tukitoimet siellä ja avustukset täällä - mutta älkää silti tuliko määräilemään mun elämää kun mä otan vain kaiken hyödyn mitä systeemiltä saa. Äiti joka antaa isän piestä itseään ja /tai lapsiaan tekemättä asialle muuta kuin vaatimalla jotain ihmeellistä yhteiskunnallista tukimuotoa ei kyllä ole sovelias kasvattaja lapselle. Äidin ensisijainen tehtävä on turvata, vaikka isältä jos se siitä on kiinni." Toi on niin justiin päinvastoin, kun miten asiat on oikeasti menneet :D Tukitoimia siellä ja täällä, hah. Kyllä! Ja kaikki hallinto-oikeudet ja perhekuntoutuksetkin menee heidän, veronmaksajien rahoista.
Siis mitä?! Ai, että kun mä pyydän paikkaa perhekuntoutukseen (mikä ensinnäkin kuuluu jokaisen oikeuteen), jotta voisin todistaa olevani hyvä äiti ja voisin saada lapset kotiin,  niin mä olen joku muiden siivillä elävä sossupummi?! Ja mä muka yrittänyt päästä vain helpolla...Ei herranjumala. Typerintä shaissea mitä oon koskaan kuullut. Tässä puhutaan aivan, kuin olisin vain toimeentuloa hakemassa, eikä tajuta että kyse on mun omista lapsista!!

Tuossa kommentissa minkä alkuun laitoin oli myös yksi erittäin hyvä huomio. Nimittäin: Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety.
Tämän olen kuullut monesta suusta. Niin kavereiden, sukulaisten kuin ammattilaistenkin. Ja vasta monien samanlaisten kommenttien jälkeen sitä on itse tajunnut, kuinka hyvin tämän kaiken on loppujen lopuksi vaan kestänyt. Mä en oo missään vaiheessa vakavasti harkinnutkaan luovuttamista. Päinvastoin. Mitä kauemmin tätä on jatkunut, sitä suurempi halu on tullut näyttää lastensuojelulle! Ja täytyy sanoa, että se perhekuntoutusjakso vahvisti tätä tunnetta entisestään. Siellä, kun mua ymmärrettiin ja oltiin mun puolella. Moni oikein erikseen kehotti jatkamaan loppuun asti taistelua. Silloin mä ainakin sain täyden varmuuden siitä, että mua on kohdeltu väärin. 

Ja tämä pitäisi muistaa joka kerta, kun tosta kotiovesta ulos lähden ja nostaa rohkeasti vain se leuka pystyyn!



21 kommenttia:

  1. Hyvä teksti. Älä ikinä luovuta, pian lapset on taas kotona :) Turha myös kuunnella noiden kaikkitietävien ihmisten kommentteja, heillä ei ole mitään jännitystä elämässä, siksi sitä täytyy hakea haukkumalla toisia anonyymisti netissä. Saa purkaa omaa pahaa oloaan. Voisivat kyllä siinä sitten miettiä, kenellä oikeastaan viiraa päässä ja kenellä ei..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit :D

      Ja ei, en luovuta missään nimessä. Nythän tässä vasta päästiin kunnolla vauhtiin ;)

      Poista
  2. Pakko myöntää että olen ennen ajatellut että ei lapsia turhan takia huostaanoteta vaan että se on se viimeinen keino. Ja että vanhempien on pakko olla juoppoja tai muuta. Sun blogiasi luettuan käsitykseni on muuttunut kokonaan. Oot tosi rohkea kun uskallat puhua näistä asioista! :) Toivon sydämmeni kyllyydestä että saisit lapset takaisin itsellesi! Jään jatkossakin seurailemaan blogiasi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja et varmasti ole ainut! Niin oon mäkin luullut siihen päivään asti, kun lapset yhtäkkiä olivatkin poissa :O Ja mä ymmärrän myös noita keskustelupalstojen ihmisiä, toki he ajattelevat samoin, koska niinhän se huostaanoton oikeasti kuuluisikin olla se viimeinen vaihtoehto.

      Mutta se on raivostuttavaa, että sitten kun kerrot oman tarinasi, niin oletkin automaattisesti valehtelija tai olet vaan niin yksinkertaisen tyhmä, ettet tajua olevasi vaaraksi tms. lapsillesi! Koska huostaanottoa muka viivytellään aina liiankin kauan. Ei mun mielestä vaan voida tulla haukkumaan ellei toisen elämää ja tarinaa tunne!

      Kiitos ja kiva, että jäät seurailemaan :)

      Poista
  3. Ht.netti on kyllä oikeen asioiden likakaivo. Seurasin eilen (kö) topiccia tästä aiheesta ja voi huoooh... ei kaikilla taida joka valo vintillä palaa.
    Tsemppiä sulle ja mukavaa joulun odotusta :)
    Susta saa ihanan vahvan ja positiivisen kuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin näköjään on! Ja mä alussa ajattelin, että siellä varmaankin on onneksi fiksumpaa porukkaa, kuin KaksPlussalla tai Vauva.fi:ssä...Huoh, voi kuinka väärässä taas olinkaan :D

      Kiitos paljon ja oikein mukavaa joulun odotusta sulle myös :)

      Poista
  4. Mä en ole seuraillut blogiasi tarkasti, mutta nyt alkoi kyllä kiinnostamaan teidän tarina. Vaikutat niin symppikseltä, miksi sun lapset on huostaanotettu? Ymmärrän, jos et halua puhua, mut oli pakko kysyä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottahan toki saa kysyä ja kiitos! :)

      Väkivaltaisen parisuhteen takia...

      Oon täällä blogissa kertonutkin tarkemmin joissain postauksissa huostaanotosta ja kaikesta mitä sen jälkeen on tapahtunut.

      Poista
  5. Hevostalli.netissä ei muuta tehdäkään kuin arvostellaan ja haukutaan muiden elämää ja tekemisiä. Ei kannata välittää moisista moukista vaikka ymmärrän kyllä että tuollainen kirjottelu satuttaa. Tsemppiä ihan älyttömästi!!!!
    -Hanna

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu, ettei noilla keskustelupalstoilla muuta tehdäkään. Kai jotkut ihmiset vaan nauttii, kun saa päteä ja loukata toista. Kuluuhan ne illat tietysti niinkin :D

      Kiitos Hanna :)

      Poista
  6. Ei kaikki ihmiset tuomitse. Itse oon naimisissa miehen kanssa, jonka lapset on huostaanotettu. Missään vaiheessa en ole miestä tuominnut asiasta. Mutta ymmärrän kyllä että asiasta ei ole helppo puhua puolitutuille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän nyt tokikaan kaikki tuomitse :) Ei muakaan kukaan kaveri tms. ole millään lailla tuominnut tai arvostellut. Mutta vieras ihminen, joka ei tunne sua, eikä tiedä miten se elämä on mennyt, voi helposti tuomita. Koska useilla ihmisillä kuitenkin on tietty mielikuva huostaanotosta ja huostaanotettujen vanhemmista.

      Poista
  7. Todella hienoa tekstiä. Ja niin totta. Kuinka paljon tämä kauheus todellakin on hämmentänyt meitä kaikkia sukulaisiasi. Minä, sinun mummusi olen ollut ihan surun murtama, huolesta sekaisin. Joka päivä sinä ja lapsesi ovat mielessäsi, rukouksissani. En voi ymmärtää kuinka tällaista voi ollenkaan tapahtua. En ymmärrä, kun oma tapani tehdä hoivatyötä on aina ollut asiakkaitani/hoivattaviani kunnioittavaa. On ollut sydäntä särkevää katsoa kuinka sinut kerta toisensa jälkeen on kuin naulittu ristille ilman armon mahdollisuutta. Millä oikeudella kukaan voi niin toista tuomita? Olen hienoa kun tilanne on nyt toinen ja olet kohdannut työntekijöitä jotka oikeasti kannustavat eivätkä lannista.
    Heidi, tulen ehkä 7 pv Joulukuuta katsomaan teidän pikkuista. Toivottavasti pääsen myös kanssasi tapaamaan isompia lapsiasikin. Toivottavasti se on se viikonloppu, kun pääset heitä tapaamaan. Olisi niin mukava nähdä heidät. Ilmoittelen tulostani sitten tarkemmin.
    Oikein hyvää viikonloppua sinulle mummun rakas...ihan riittävän hyvä tyttö. <3

    VastaaPoista
  8. Heidi, kirjoitat fiksusti ja oivaltavasti ja olet käynyt läpi todella vaikeita tapahtumia. Itse piti elää yli kuusikymppiseksi ennen kuin lähipiirissä koin miten järjetöntä lastensuojelun toiminta voi pahimmillaan olla. Ennen sitä minullakin oli luulo, että lastensuojelu toimii lasten ja perheiden parhaaksi. Nyt olen nähnyt, millaista mielivaltaa "suojelu" voi olla, miten toivotonta perheen on yrittää puolustautua ja miten paljon pahoinvointia lastensuojelun lainvastainen ja käsittämätön toiminta saa aikaiseksi. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
  9. Hei minä olen sen ht.net topan aloittanut henkilö!

    Halusin kommentoida sinun kahteen hötö.nettiä käsittelevään postaukseen liittyen, että mun ei ollut todellakaan tarkoitus aiheuttaa mitään harmia sulle!

    Mä löysin sun blogin sattumalta muutamia päiviä sitten ja kahlasin tän läpi ainakin niiltä postauksilta osin, jotka käsittelee tätä huostaanottotilannetta. Mulla ei ole kokemusta lastensuojelusta. Mulla on tasan yksi ystävä, joka on ollut huostaanotettuna (tosin hän kyllä ihan pätevästä syystä) ja en yksinkertaisesti ole kokenut/nähnyt/lukenut paljoa mitä se on tai mikä siinä voi mennä vikaan. Sen takia järkytyin tästä sun tapauksesta, sen epäoikeudenmukaisuudesta ja ainakin mulle on ollut alusta asti selvää että puhut totta. En ole sitä hetkeäkään epäillyt.

    Blogiasi luettuani aloin googlettelemaan aihetta ja löysin muutamia asiaa käsitteleviä artikkeleita ja ne puolestaan lisäsi mun uteliaisuutta
    kysymykseen: miten semmoinenkin asia kuin lastensuojelu voi mennä tässä asiassa näin pahasti mönkään ja pahimmillaan hajoittaa perheitä!?

    Sen takia tein sen keskustelun. Ei ehkä lähtökohtaisesti paras paikka puhua mitään, mutta siellä mä yleensä kirjoittelen..Mä halusin herättää keskustelua aiheesta, löytää lisää perspektiiviä asialle ja käytin tapaustasi esimerkkinä, koska se oli mun mielestä hyvin järkyttävä osoitus siitä miten ls voi pahimmillaan tehdä äidille ja lapsille.

    "Eipä ole kauaa, kun oli se kampanja nettikiusaamista vastaan. Ja nyt taas joku on linkittänyt mun blogini johonkin hiton keskustelupalstalle."

    No mä olin se "joku" ja tossa korrelaatiossa ilmeisesti myös nettikiusaaja.
    Oon pahoillani sulle aiheutuneesta mielipahasta - todella :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei!! En todellakaan tarkoittanut sua nettikiusaajana :) Enhän nyt toki! Mulla on täss kauhee kiire just nyt, mutta vastailen kunnolla myöhemmin! Halusin vaan nopsaa ilmoittaa ettet sä ole mitään pahaa mulle tehnyt :)

      Poista
    2. Huu, pelkäsin jo että oot pahasti pahottanut mielen ku mulle tuli ihan kummallisia tekstejä s-postina takasin.
      No mutta hyvä että kaikki on ok. Mäkin saan vähä mielenrauhaa :)

      Todella paljon tsemppiä kaikessa mitä ikinä teetkin ja ennemmin kuin pian saat lapsesi takaisin :)

      Poista
  10. <3 voimia sulle. Oon kauan seurannut blogiasi ja tulee niin paha mieli sun puolesta kun lukee miten väärin sinua kohdellaan. Ja myös lapsiasi. Muista että on olemassa paljon ihmisiä jotka ovat sinun puolellasi!

    VastaaPoista
  11. tää lastensuojelutoiminta on jotenkin niin mielivaltaista. kukaan ei valvo niiden touhuja. se pikku-Eerika on kyllä niin hyvä esimerkki. sillon kun asiat ei oo kunnossa ne kyllä antaa niille mahdollisuuksia mut sellasille jotka yrittää niin ei. ja mistään ne ei oo vastuussa. pitäis laittaa niitä valvomaan joku toinen taho.

    ja apuahan tässä maassa ei saa ne TAVALLISET ihmiset jotka pyytää. itse olen kolmen lapsen äiti ja keisarinleikkauksella synnytin pari kk sitten. kaksi kertaa kävi perhetyöntekijä "auttamassa" tunnin kerrallaan. isommat lapseni eivät ole tarhassa. enkä saa isommista yhtään rahaa vaikka heitä kotona hoidankin! en mitään kodinhoidontukea enkä kuntalisää!! vaikka on lakisääteistä antaa minulle hoitoapua. ja joo joku voi nyt huudella että sossun rahoja blää blää blää mut jos niin mainostetaan hyvinvointivaltiota niin pitäi laitttaa ensin lakisääteiset asiat kuntoon ja katsella sitten miten paljon jää rahaa avustaa kreikkaa ym...

    ps. en saa SOSSUSTA penniäkään!! sossupummien kuukausitulot ovat suuremmat kuin minun kahdeksan vuotta säännöllisesti vakituisessa kk työssä olevalla 38 tuntia viikossa tekevällä!! minimipalkkka... mut en tästä viitsi avautua sen enempää!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihan kauheeta, ettei tota lastensuojelun toimintaa kukaan valvo! Yhden ihmisen käsissä, kun on koko elämä, niin se on väärin. Jos ei kemiat kohtaa, niin se voi olla menoa sitten! Blaaaah, raivostuttavaa.

      Ymmärrän sua kyllä täysin...Ei oo helppoa! Ja toi perhetyöntekijöiden "apu" on kyllä jotain niiin turhaa. Istutaan tunti sohvalla lässyttämässä paskaa. No joo, kummastipa helpottikin väsymykseen. Kiitos siitä.

      Tosi paljon voimia sinne sulle ♥

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa :)