torstai 28. marraskuuta 2013

Kurluttaja tervehtii!


Ohhoh, tulipas vahingossa pitkä postaustauko, sorry :( Nyt vaan on ollut kaikenlaista puuhaa ja väsykin on tullut aina aika aikaisin!
Mutta nyt vähän kuvapainoitteinen postaus :)

Viikonloppu koiravahteina meni tosi mukavasti. Irene oli ihan ensimmäistä kertaa saunassa :) Siellä se tapitti hymyssä suin keskilauteilla! Ja suihkussa, äidin sylissä oli niin hauskaa, että aivan ääneen nauratti!



Toinen noista koirista oli hauska, kun laittoi käpälän Irenen mahan päälle ja alkoi nuolla kuin omaa poikasta :D Mun piti äkkiä mennä väliin ja nostaa Irene "turvaan" yli-innokkaalta "äitiltä"!







Vähän jotain uutta itselle :)


Mä postasin joku aika sitten St. Tropezin itseruskettavasta ja ihastuin täysin! No, nyt mä kokeilin sitä vaahtoversiota ja voi voi...Tämä vaahto on PALJON parempaa :) Mutta siitä tulee ihan omaa postausta sitten...





Idalle ja Aleksille joulukalenterit :)


Piti ny sitten näistäkin ottaa kuva :D Nää on ihan huippuja! Ja näillä muuten, ku aloittaa jotain paikkaa putsaamaan, ei pysty lopettamaan!


Komentelija ;)


Tein ekaa kertaa Karjalanpaistia :) Ihan super hyvää ruokaa, mutta en tiedä miksi ei oo tullut aiemmin ite tehtyä? No, nyt on!

Ja sitten vielä loppuun terveiset Ireneltä:


lauantai 23. marraskuuta 2013

Viikonloppu koiravahteina


Me tultiin Artun vanhempien kotiin viikonlopuksi koiravahdeiksi, kun he lähtivät Helsinkiin. Täällä sitä aina jotenkin sielu lepää.
Irenekin on kovasti viihtynyt ja ensimmäinen yökin meni kivasti (yhdellä ainoalla heräämisellä), vaikka vieraassa sängyssä nukuttiinkin!
Blogin pariin palailen sitten, kun ollaan taas kotona. Vaikka täälläkin tietokone on, me päätettiin Artun kanssa pyhittää tää viikonloppu perheelle ja noille ihanille koirille:) Kotona sitä tulee ihan tarpeeksi istuttua koneen ääressä.

Mukavaa viikonloppua kaikille ♥


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Auta Filippiinien uhreja tekemällä tilaus


Tämä pitää nyt jakaa ehdottomasti teidän kanssa, koska raha menee niin hyvään tarkoitukseen ♥



Filippiineillä riehunut taifuuni Haiyan jätti jälkeensä valtavan tuhon, ja yli 2 miljoonaa ihmistä on avun tarpeessa. Tule mukaan auttamaan katastrofin uhreja!

Jokaisesta 19.11.-24.11.2013 tehdystä tilauksesta Oriflame lahjoittaa 1€ Filippiinien katastrofin uhrien auttamiseksi Suomen Punaisen Ristin kautta. Jokaisesta uudesta ensitilaajasta Oriflame tekee 5€:n lahjoituksen.


Eli jos nyt rekisteröidyt ja teet kuinka pienen tilauksen tahansa, saat itse kolmen tuotteen setin (yli 55kp:n tilauksesta lisäksi vielä hajuveden) ja lahjoitat samalla 5 euroa Filippiinien uhreille


Rekisteröidy ja auta ! (edustajaksi)


You know my name, not my story


Mun piti tehdä erään nimimerkin kommentista oikein erikseen postaus, koska se oli niin osuvasti kirjoitettu!

Kysymys äideille: millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos menettäisit lapsesi lastensuojelun mielivaltaisella päätöksellä nyt? Näkisit heitä lyhyesti kerran kuussa.

Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety. Kyllä siinä on iso riski alkaa vetää kaksin käsin päihteitä, moni tekee itsemurhankin.

Lapsia on jatkuvasti ikävä ja huoli heistä pyörii päällimmäisenä mielessä. Ei ehkä pysty nukkumaan tai syömään. On tyhjä koti, eikä mitään mahdollisuutta pitää lapsiin yhteyttä tai osallistua heidän arkeensa.

Sosiaalisesti siinä vaiheessa on hylkiö, valtaosa tuomitsee juuri kuten tässä ketjussakin. Tilanne on pahempi kuin vankilatuomio. Mitä kerrot työpaikalla perhetilanteestasi, voitko kertoa ystävillesi, hylkääkö siinä vaiheessa myös oma suku... Eipä ole helppoa tavata myöskään uusia kumppaniehdokkaita, sillä missä vaiheessa toiseen voi luottaa niin, että kertoo tapahtuneesta.

Oikeusteitse voi valittaa, se on pitkä prosessi (jopa vuosia), ja oikeuslaitos on taipuvainen toimimaan sosiaalipuolen kumileimasimena. Lasten kotiuttaminen voidaan jättää tekemättä, vaikka siitä olisi oikeuden päätös.

Nostan hattua bloggarille, että on jatkanut hyvää arkielämää ja perustanut uuden perheenkin. Ei olisi mitenkään varmaa, että lasten kotiutus jatkuisi yhtään paremmin, vaikkei perheenlisäystä olisi - päinvastoin.



Siis, ootkohan sä ollut mun pään sisässä? :D 
Nimittäin olet osannut pukea täysin mun koko kolmen vuoden ajan pyörineet ajatukset sanoiksi. Ja vielä lyhyesti ja ytimekkäästi :)

Mä en nyt muista olenko kirjoittanut aikaisemmin tästä miten paljon huostaanotto loppujen lopuksi koko elämään vaikuttaa. Mutta jos oon, niin eipä kai pieni kertauskaan pahaa tee!

Ajatellaanpa ensin, kuinka moneen ihmiseen se vaikuttaa...Vanhempiin, lapsiin, isovanhempiin, enoihin, täteihin, setiin, isoisovanhempiin...Esimerkiksi ei mun äiti ole omalla työpaikallaan kertonut tästä jutusta. Ja kuinka paljon taas se vaikuttaa siihen, mitä ylipäätään voi puhua, ettei asia tulisi jotenkin ilmi. Äiti on monta kertaa sanonut, että kauheaa kun muut puhuvat lapsenlapsista ja itse ei voi todellakaan samalla lailla osallistua keskusteluun. 

Samalla lailla se vaikuttaa myös omaan elämään. Ei se oo mikään ihmekään, että huostaanotettujen lasten vanhemmat usein sortuvat päihteisiin tai jopa tekevät itsemurhan! Koska sä todellakin olet monien, korostan monien mielestä yhteiskunnan pohjasakkaa. Voisin laittaa jopa pääni pantiksi siitä, että enemmän on niitä jotka ajattelevat, että se huostaanotto tosiaan on vihoviimeinen keino ja vanhempien täytyy olla joko pahasti päihdeongelmaisia, lasten pahoinpitelijöitä tai sitten muuten vaan päästään vialla, kuin niitä jotka ymmärtävät ettei asia kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen.


Sitä alkaa väkisinkin vältellä paikkoja, missä asiasta pitäisi puhua tuntemattomille ihmisille. Kyllä mä voin sanoa ihan suoraan, että pelottaa ihan hitosti hakea taas uutta työpaikkaa, kun sen aika pian tulee! Uudet työkaverit, joille pitäisi kertoa kaikki. Blaaahh! Ja kun jotkut on oikeasti jo valmiiksi sen oloisia, että ne katsoo varmasti sua kieroon sen jälkeen. Ja kuinka paljon pahaa siellä kahvihuoneessa sitten puhutaan? Okei, ei välttämättä ollenkaan jos käy niin hyvä säkä, että onnistuu saamaan empaattiset työkaverit. Kaikki ihmiset ei vaan omista tätä piirrettä valitettavasti...

Joku voisi nyt sanoa, että onko sitä pakko kertoa. On. Todellakin on. Koska mä en pysty olla mitenkään oma itseni jos joudun salata näin ison asian elämästäni. Eihän siitä tuu mitään. Ihan varmasti työpaikalla tulee puheeksi lapset, kellä niitä on ja kellä ei. No, sitten kerrot sulla olevan kolme lasta jne. Mutta sitten, et koskaan puhu, että miten se arki menee ja siis ihan sellasia arkipäiväisiä juttuja, mitä nyt äidit toisilleen kertoo. Kyllähän se vähän oudolta muista varmaan tuntuu...

Mä olin yhdessä työpaikassa hetken aika pian huostaanoton jälkeen ja siellä oli sellaisia ihmisiä, joille en vaan pystynyt asiaa kertomaan. Ja siellä oli kaikenlisäksi aina niin kiire, etten olisi edes kerinnyt sitä kertoa. Arvatkaapa miten tukalat oltavat oli? Mä en ollut siellä yhtään oma itseni. Olin tosi hiljainen ja oli vaikea tutustua kunnolla kehenkään. Sen kokemuksen jälkeen oon sanonut kaikille, etten enää ikinä ole työpaikassa jossa mä en pysty asiasta kertomaan.
Haluan myös, että ne ihmiset oppisi tuntemaan mut ensin, ennen kuin kerron asiasta.


Onhan toi asia läsnä joka päivä. Joka kerta, kun menen vaikka vain kauppaan, mä mietin mitä muut ajattelee? Tietääköhän ne? Varsinkin eilen, kun olin lukenut niitä keskustelupalstojen kommentteja oli tosi inhottavaa olla ihmisten ilmoilla. Sanoin äitillekin, että tulee ihan hirveän huono olo niistä ja jotenkin kauhea häpeä. Tuntuu, että kaikki ajattelee samoin.

Mä tiedän, ettei niitä kannattaisi missään nimessä mennä lukemaan, koska siitä ei saa mitään muuta kuin järjettömän pahan mielen itselleen :( Mutta mun on tosi vaikea olla katsomatta ja olla sanomatta väliin mitään. Se on kuitenkin siellä ihan kaikkien luettavana ja jos siellä asiat alkaa mennä ihan törkeäksi, niin kyllä mä haluan sen sieltä pois tai ainakin sanoa oman sanottavani väliin. Mä tiedän, että en todellakaan saa siellä kenenkään sellaisen päätä kääntymään, jonka mielestä lastensuojelu ei koskaan tee virheitä. Ei sellaiset usko, kuin vasta sitten kun sellaista tapahtuu omassa lähipiirissä. Enkä mä koe, että mun pitäisikään kenenkään päätä saada kääntymään. Ihan sama mulle mitä lastensuojelusta yleensä ajattelevat, mutta mua on turha tulla ventovieraan haukkumaan valehtelijaksi ja ties miksi muuksi. 

En ymmärrä miten ihmiset voi olla niin julmia toisilleen? Oon mäkin usein eri mieltä jostain asiasta, enkä hyväksy jonkun tekoa, mutta mä pidän mielipiteeni ihan omanani. Ei mun tarvii yrittää korottaa itseäni arvostelemalla muita. Varsinkaan nimimerkin takaa. Tollaset kommentoijat antaa vaan itsestään todella naurettavan kuvan ja on kauheaa jos oikein törkeiden kommenttien heittäjillä on kaikenlisäksi lapsia. Opettavatko he lapsilleen, että: "Tiedätkös, kun joku on tehnyt virheen niin sitä saa kyllä sitten haukkua oikein kunnolla! Me ollaan niin hyviä, että meillä kyllä on varaa!" Ja aivan, kuin netissä haukkuminen ja arvostelu olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kuin suoraan päin naamaa sanominen. 


Muutama tuolla palstalla syytteli: "Miksi teet lapsia lisää, kun edellistenkään asiat ei ole kunnossa?" Eikä ymmärretty, vaikka kuinka selitin että miten ihmeessä mä voin saada lasten asioita "kuntoon" jos mulle ei anneta mahdollisuutta todistaa sitä? Ja mä en olisi ikipäivänä halunnut uutta lasta jos en olisi ollut 100% varma, että pystyn keskittymään siihen täysin ja olemaan hyvä äiti. Kyllä mä olen saanut Irenestä ihan uutta voimaa ja iloa elämään. Mulla on taas tunne, että tosiaan olen äiti. Ja kyllä kaikki murheet unohtuu hetkeksi, kun katselee tuota suloista tytöntylleröä ♥ Sitä paitsi, loppujen lopuksi tästä on ollut paljon enemmä hyötyä, kuin haittaa. Nyt olemme pystyneet todistamaan monia asioita, mistä on epäilty. Sillä määrällä mitä mä olen lapsia tavannut on aika mahdoton todistaa, että olen hyvä äiti! Varsinkaan, kun kukaan niitä tapaamisia ei koskaan edes näe. Nyt olemme kuitenkin saaneet sen perhekuntoutuksen ja perhetyöntekijät, jotka pystyvät meistä kertomaan. Ja kohta saadaankin lapsia jo yökylään :) Tuskin ilman tätä kaikkea oltaisiin nyt tässä pisteessä, koska aina voitaisiin vedota niihin epäilyihin. No, eipä voida enää ja siitä mä oon niin onnellinen!

Samaisella keskustelupalstalla törmäsin kyllä naurettavimpaan syytökseen, mitä olen vielä kohdannut: "Olis pitänyt olla limusiini viemässä täysihoitoon ilmeisesti, jotain erikoista aloittajassa on kun ei onnistu normaalisti edes ero. Tukitoimet siellä ja avustukset täällä - mutta älkää silti tuliko määräilemään mun elämää kun mä otan vain kaiken hyödyn mitä systeemiltä saa. Äiti joka antaa isän piestä itseään ja /tai lapsiaan tekemättä asialle muuta kuin vaatimalla jotain ihmeellistä yhteiskunnallista tukimuotoa ei kyllä ole sovelias kasvattaja lapselle. Äidin ensisijainen tehtävä on turvata, vaikka isältä jos se siitä on kiinni." Toi on niin justiin päinvastoin, kun miten asiat on oikeasti menneet :D Tukitoimia siellä ja täällä, hah. Kyllä! Ja kaikki hallinto-oikeudet ja perhekuntoutuksetkin menee heidän, veronmaksajien rahoista.
Siis mitä?! Ai, että kun mä pyydän paikkaa perhekuntoutukseen (mikä ensinnäkin kuuluu jokaisen oikeuteen), jotta voisin todistaa olevani hyvä äiti ja voisin saada lapset kotiin,  niin mä olen joku muiden siivillä elävä sossupummi?! Ja mä muka yrittänyt päästä vain helpolla...Ei herranjumala. Typerintä shaissea mitä oon koskaan kuullut. Tässä puhutaan aivan, kuin olisin vain toimeentuloa hakemassa, eikä tajuta että kyse on mun omista lapsista!!

Tuossa kommentissa minkä alkuun laitoin oli myös yksi erittäin hyvä huomio. Nimittäin: Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety.
Tämän olen kuullut monesta suusta. Niin kavereiden, sukulaisten kuin ammattilaistenkin. Ja vasta monien samanlaisten kommenttien jälkeen sitä on itse tajunnut, kuinka hyvin tämän kaiken on loppujen lopuksi vaan kestänyt. Mä en oo missään vaiheessa vakavasti harkinnutkaan luovuttamista. Päinvastoin. Mitä kauemmin tätä on jatkunut, sitä suurempi halu on tullut näyttää lastensuojelulle! Ja täytyy sanoa, että se perhekuntoutusjakso vahvisti tätä tunnetta entisestään. Siellä, kun mua ymmärrettiin ja oltiin mun puolella. Moni oikein erikseen kehotti jatkamaan loppuun asti taistelua. Silloin mä ainakin sain täyden varmuuden siitä, että mua on kohdeltu väärin. 

Ja tämä pitäisi muistaa joka kerta, kun tosta kotiovesta ulos lähden ja nostaa rohkeasti vain se leuka pystyyn!



Keskustelupalstojen jauhamiset


Eipä ole kauaa, kun oli se kampanja nettikiusaamista vastaan. Ja nyt taas joku on linkittänyt mun blogini johonkin hiton keskustelupalstalle.

Siellä taas tiedetään kaikki lastensuojelusta ja kuitenkaan ei tiedetä edes mikä on perhekuntoutus. 

Ja kysellään samaa asiaa moneen kertaan.

Niin juu. Ja yksi oli sitä mieltä, että kaikki joilta on lapsi/lapset huostaanotettu pitäisi sterilisoida.

Huoh.

Miksi näitä asioita ei voi kysyä ja sanoa täällä blogissa? Niin, no siksi koska täällä mä pystyn itse päättämään mitkä kommentit julkaisen. Ei päästäisikään pahoittamaan mun mieltä.

Jokainen saa mun puolesta olla ihan mitä mieltä lystää lastensuojelusta ja huostaanotoista. Mutta sitten kun aletaan mennä tietyn rajan yli ja asiaa puidaan mun blogiin johtavan linkin alla, niin se menee jo vähän liian henkilökohtaiseksi. Mä en sitä keskustelua sinne ole halunnut.

Ja voiko olla typerämpää, kuin ajatella, että koska kirjoittaa julkista blogia pitäisi ottaa kaikki paska niskaan mukisematta? Se on pikkuisen eri asia, kun mä ITSE kerron OMASTA elämästäni, kuin että ventovieraat alkavat sitä ruotia.

Jokainen voi miettiä asian omalle kohdalleen, olisiko kivaa?
Juu, ei niin.

Täällä on muuten aika hyvä kirjoitus asiaan liittyen :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Hyvää viihdettä!


Mä ajattelin tehdä nyt postauksen telkkariohjelmista. Eli mitä sieltä töllöstä tulee katsottua ja miksi!

Mulla ei nykyään oo mitään ylivoimaista lempparisarjaa, jota odottaisin aina viikon innoissani ja joka jakso pitäisi ehdottomasti nähdä. Suuri syy siihen on varmaan se, että usein iltaisin tulee istuttua tietokoneen ääressä.

Mutta tässä muutama lemppari niistä mitä tällä hetkellä telkkarissa pyörii ja pieni esittely niistä:



Sarja kertoo pääasiassa kahdesta perheestä; Alex ja hänen vaimonsa Anna odottavat tällä hetkellä toista lastaan ja ovat ostaneet uuden talon.
Fredde, joka on Alexin lapsuudenystävä ja hänen vaimonsa Mickan asuvat alueen hienoimmassa talossa kahden lapsensa kanssa ja yrittävät epätoivoisesti pitää kulisseja pystyssä.
Sarjassa tärkeitä henkilöitä ovat myös pariskunta Ove ja Anette, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia etenkin Alexille.

Tää on ihan loistava sarja! Erittäin hyvää huumoria ja hyvät näyttelijät :) Mun oma lemppari on ehdottomasti Alex, tuo ihana, lämminsydäminen säheltäjä!



Twin Peaks on David Lynchin ja Mark Frostin luoma kulttimainetta nauttiva televisiosarja, joka seuraa FBI-agentti Dale Cooperin yritystä selvittää nuoren Laura Palmerin raakaa murhaa kuvitteellisessa Twin Peaksin pikkukaupungissa, kaupungin asukkaiden elämää ja kaupunkiin liittyviä yliluonnollisia tapahtumia.
Twin Peaksin tunnuspiirteitä ovat rauhallinen, melkein viipyilevä kerronta, omintakeinen huumori ja omintakeista tunnelmaa luova Angelo Badalamentin musiikki.

Vanha, mutta hyvä sarja edelleen :) Ensimmäiset muistikuvat tästä on, kun äiti ja iskä katsoivat tätä ja eivät tietenkään antaneet meidän lapsien tätä katsoa. Siksi se jäi kutkuttamaan ja muistan, kuinka ne musiikit oli tosi pelottavia. Katsottiin sitten ala-asteella yhden kaverin kanssa se elokuva tästä Fire walk with me ja hyi hitto, että oli pelottava :D Tää on tullut uusintana jo monen monta kertaa ja pyörii taas telkkarissa!
Ja toi BOB...Hrrr...



Ruotsin miljonääriäidit (ruots. Svenska Hollywoodfruar) on ruotsalainen dokumenttisarja jossa seurataan ruotsalaisten naisten elämää Kalifornian kukkuloilla.
Tällä hetkellä sarjassa ovat mukana: Maria Montazami, Gunilla Persson (kuvassa), Margareta Svensson ja Isabella Adrian.

Tämä on loistavaa aivot narikkaan-viihdettä! :) Ja oikeastaan suurin syy miksi koko hömppää edes seuraan on juurikin toi Gunilla Persson! Siinä on kyllä niin omalaatuinen tapaus, että huhheijjaa :D Arttukin on jo huomannut mun jonkinlaisen "koukkuun jäämisen" tähän, vaikka sitä vaivihkaa vaan yritinkin kattoa. Heh heh! 



Kuva täältä

Kahdeksanosainen sarja Teiniäidit seuraa vuoden ajan neljän teiniäidin elämää ja heidän kasvuaan äideiksi ja aikuisiksi. Iloja ja suruja, huolta toimeentulosta ja jaksamisesta, riitoja, yksinäisyyttä, mutta kuitenkin myös rakkautta. Jokainen tytöistä on tullut raskaaksi alaikäisenä ja siitä huolimatta, päättänyt jatkaa raskauttaan ja tulla äidiksi. 

Mielenkiintoistahan se on seurata nuoria naisten alkuja ja heidän äitiyden alkutaipaleita! Ei varmasti muuten ole mikään helppo juttu, että hatunnosto näille nuorille :) Erityisesti mua kiinnostaa Saritan elämä, koska mun käsittääkseni hänellä on lapsi huostaanotettu. Haluan nähdä miten hän pärjää asian kanssa ja kuinka asiat etenee.



perjantai 15. marraskuuta 2013

Paska äiti-fiilis


Kyllä voi ihmisellä olla välillä itsetunto niin nollissa! Mä en tiedä miksi tää "Paska äiti"-tunne kehittyi nyt ja oon sitä pyöritellyt muutaman päivän mielessäni.

Ehkä yksi syy on, kun Facebookissa liityin Äiti Bloggaajat-ryhmään ja sitä kautta sitten lukee äitien juttuja ja blogeista niiden elämää lapsien kanssa.
Sitten kun joku aloittaa seinällä jonkun viestiketjun, niin tulee tunne, että voinko mä nyt kirjottaa mitään. Mähän oon menettänyt kaksi lastani, muahan pidetään ihan luuserina! 


Kun miettii mitä tulee ekana mieleen äidistä, jolta on lapset viety pois...Niin ei siitä nyt kauhean positiivisia asioita ensimmäisenä ajattele! Huostaanottohan on niin monen mielestä vihoviimeinen keino, kun mikään muu ei auta perhettä tai äitiä. Silloinhan tilanteen ja äidin on täytynyt olla ihan kauhea! Mitä niin pahaa sä oot tehnyt, että sulta on viety sun omat lapset? Niinpä.

Perhetyöntekijä kysyi kiinnostaako mua mennä johonkin äiti-lapsi-ryhmään. Kyllähän mua oikeasti kiinnostaa ja aionkin mennä, kun otin selvää että sellainen tältä paikkakunnalta löytyy. Mutta kyllä mua jännittää kohdata ne äidit. Kuitenkin jossain vaiheessa kysytään onko muita lapsia yms. Ja juuri äideille asiasta on vaikein kertoa.


Löysin sattumalta Vauva-keskustelupalstalta viestin, jossa 30 vuotias nainen jolla elokuussa syntynyt lapsi etsi muita äitejä ja pieniä lapsia täältä. Mä olin aivan innoissani, koska meidän iät ja lasten iät natsaisi niin hyvin :) Laitoin sähköpostia ja kerroin lyhyesti itsestäni ja hän sitten vastasi nopeasti. Ammatiltaan on opettaja. 
Ja sitten se paska itsetunto taas kohotti päätään.
Oonko muka samanarvoinen hänen kanssaan? Artullekin sanoin, etten mä varmaan oo tarpeeksi viisas sen kaveriksi :D

Ähh, nyt nainen ryhdistäydy!

Mutta mä oon varma,että joka ikinen vanhempi, jolta lapsi/lapset on huostaanotettu taistelee näiden samojen asioiden kanssa päivittäin. Eipä kyseessä kuitenkaan olekaan mikään ihan pikkujuttu!

Kaikesta tästä itsesäälistä huolimatta kaikille hyvää viikonloppua ;) ♥

torstai 14. marraskuuta 2013

Joululahjaideoita part 2


Ja loput, mun mielestä parhaat esitteen tarjoukset...Lapsillekin löytyy kivoja juttuja :)





























Tilaustavat:

Lähetä tilauksesi osoitteeseen heidiiiz84@gmail.com (jolloin postikulut 2-5 e painosta riippuen)
tai
tilaa itse edustajana 25% alennuksella!