torstai 28. marraskuuta 2013

Kurluttaja tervehtii!


Ohhoh, tulipas vahingossa pitkä postaustauko, sorry :( Nyt vaan on ollut kaikenlaista puuhaa ja väsykin on tullut aina aika aikaisin!
Mutta nyt vähän kuvapainoitteinen postaus :)

Viikonloppu koiravahteina meni tosi mukavasti. Irene oli ihan ensimmäistä kertaa saunassa :) Siellä se tapitti hymyssä suin keskilauteilla! Ja suihkussa, äidin sylissä oli niin hauskaa, että aivan ääneen nauratti!



Toinen noista koirista oli hauska, kun laittoi käpälän Irenen mahan päälle ja alkoi nuolla kuin omaa poikasta :D Mun piti äkkiä mennä väliin ja nostaa Irene "turvaan" yli-innokkaalta "äitiltä"!







Vähän jotain uutta itselle :)


Mä postasin joku aika sitten St. Tropezin itseruskettavasta ja ihastuin täysin! No, nyt mä kokeilin sitä vaahtoversiota ja voi voi...Tämä vaahto on PALJON parempaa :) Mutta siitä tulee ihan omaa postausta sitten...





Idalle ja Aleksille joulukalenterit :)


Piti ny sitten näistäkin ottaa kuva :D Nää on ihan huippuja! Ja näillä muuten, ku aloittaa jotain paikkaa putsaamaan, ei pysty lopettamaan!


Komentelija ;)


Tein ekaa kertaa Karjalanpaistia :) Ihan super hyvää ruokaa, mutta en tiedä miksi ei oo tullut aiemmin ite tehtyä? No, nyt on!

Ja sitten vielä loppuun terveiset Ireneltä:


lauantai 23. marraskuuta 2013

Viikonloppu koiravahteina


Me tultiin Artun vanhempien kotiin viikonlopuksi koiravahdeiksi, kun he lähtivät Helsinkiin. Täällä sitä aina jotenkin sielu lepää.
Irenekin on kovasti viihtynyt ja ensimmäinen yökin meni kivasti (yhdellä ainoalla heräämisellä), vaikka vieraassa sängyssä nukuttiinkin!
Blogin pariin palailen sitten, kun ollaan taas kotona. Vaikka täälläkin tietokone on, me päätettiin Artun kanssa pyhittää tää viikonloppu perheelle ja noille ihanille koirille:) Kotona sitä tulee ihan tarpeeksi istuttua koneen ääressä.

Mukavaa viikonloppua kaikille ♥


keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Auta Filippiinien uhreja tekemällä tilaus


Tämä pitää nyt jakaa ehdottomasti teidän kanssa, koska raha menee niin hyvään tarkoitukseen ♥



Filippiineillä riehunut taifuuni Haiyan jätti jälkeensä valtavan tuhon, ja yli 2 miljoonaa ihmistä on avun tarpeessa. Tule mukaan auttamaan katastrofin uhreja!

Jokaisesta 19.11.-24.11.2013 tehdystä tilauksesta Oriflame lahjoittaa 1€ Filippiinien katastrofin uhrien auttamiseksi Suomen Punaisen Ristin kautta. Jokaisesta uudesta ensitilaajasta Oriflame tekee 5€:n lahjoituksen.


Eli jos nyt rekisteröidyt ja teet kuinka pienen tilauksen tahansa, saat itse kolmen tuotteen setin (yli 55kp:n tilauksesta lisäksi vielä hajuveden) ja lahjoitat samalla 5 euroa Filippiinien uhreille


Rekisteröidy ja auta ! (edustajaksi)


You know my name, not my story


Mun piti tehdä erään nimimerkin kommentista oikein erikseen postaus, koska se oli niin osuvasti kirjoitettu!

Kysymys äideille: millaiseksi elämäsi muuttuisi, jos menettäisit lapsesi lastensuojelun mielivaltaisella päätöksellä nyt? Näkisit heitä lyhyesti kerran kuussa.

Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety. Kyllä siinä on iso riski alkaa vetää kaksin käsin päihteitä, moni tekee itsemurhankin.

Lapsia on jatkuvasti ikävä ja huoli heistä pyörii päällimmäisenä mielessä. Ei ehkä pysty nukkumaan tai syömään. On tyhjä koti, eikä mitään mahdollisuutta pitää lapsiin yhteyttä tai osallistua heidän arkeensa.

Sosiaalisesti siinä vaiheessa on hylkiö, valtaosa tuomitsee juuri kuten tässä ketjussakin. Tilanne on pahempi kuin vankilatuomio. Mitä kerrot työpaikalla perhetilanteestasi, voitko kertoa ystävillesi, hylkääkö siinä vaiheessa myös oma suku... Eipä ole helppoa tavata myöskään uusia kumppaniehdokkaita, sillä missä vaiheessa toiseen voi luottaa niin, että kertoo tapahtuneesta.

Oikeusteitse voi valittaa, se on pitkä prosessi (jopa vuosia), ja oikeuslaitos on taipuvainen toimimaan sosiaalipuolen kumileimasimena. Lasten kotiuttaminen voidaan jättää tekemättä, vaikka siitä olisi oikeuden päätös.

Nostan hattua bloggarille, että on jatkanut hyvää arkielämää ja perustanut uuden perheenkin. Ei olisi mitenkään varmaa, että lasten kotiutus jatkuisi yhtään paremmin, vaikkei perheenlisäystä olisi - päinvastoin.



Siis, ootkohan sä ollut mun pään sisässä? :D 
Nimittäin olet osannut pukea täysin mun koko kolmen vuoden ajan pyörineet ajatukset sanoiksi. Ja vielä lyhyesti ja ytimekkäästi :)

Mä en nyt muista olenko kirjoittanut aikaisemmin tästä miten paljon huostaanotto loppujen lopuksi koko elämään vaikuttaa. Mutta jos oon, niin eipä kai pieni kertauskaan pahaa tee!

Ajatellaanpa ensin, kuinka moneen ihmiseen se vaikuttaa...Vanhempiin, lapsiin, isovanhempiin, enoihin, täteihin, setiin, isoisovanhempiin...Esimerkiksi ei mun äiti ole omalla työpaikallaan kertonut tästä jutusta. Ja kuinka paljon taas se vaikuttaa siihen, mitä ylipäätään voi puhua, ettei asia tulisi jotenkin ilmi. Äiti on monta kertaa sanonut, että kauheaa kun muut puhuvat lapsenlapsista ja itse ei voi todellakaan samalla lailla osallistua keskusteluun. 

Samalla lailla se vaikuttaa myös omaan elämään. Ei se oo mikään ihmekään, että huostaanotettujen lasten vanhemmat usein sortuvat päihteisiin tai jopa tekevät itsemurhan! Koska sä todellakin olet monien, korostan monien mielestä yhteiskunnan pohjasakkaa. Voisin laittaa jopa pääni pantiksi siitä, että enemmän on niitä jotka ajattelevat, että se huostaanotto tosiaan on vihoviimeinen keino ja vanhempien täytyy olla joko pahasti päihdeongelmaisia, lasten pahoinpitelijöitä tai sitten muuten vaan päästään vialla, kuin niitä jotka ymmärtävät ettei asia kuitenkaan ole ihan niin mustavalkoinen.


Sitä alkaa väkisinkin vältellä paikkoja, missä asiasta pitäisi puhua tuntemattomille ihmisille. Kyllä mä voin sanoa ihan suoraan, että pelottaa ihan hitosti hakea taas uutta työpaikkaa, kun sen aika pian tulee! Uudet työkaverit, joille pitäisi kertoa kaikki. Blaaahh! Ja kun jotkut on oikeasti jo valmiiksi sen oloisia, että ne katsoo varmasti sua kieroon sen jälkeen. Ja kuinka paljon pahaa siellä kahvihuoneessa sitten puhutaan? Okei, ei välttämättä ollenkaan jos käy niin hyvä säkä, että onnistuu saamaan empaattiset työkaverit. Kaikki ihmiset ei vaan omista tätä piirrettä valitettavasti...

Joku voisi nyt sanoa, että onko sitä pakko kertoa. On. Todellakin on. Koska mä en pysty olla mitenkään oma itseni jos joudun salata näin ison asian elämästäni. Eihän siitä tuu mitään. Ihan varmasti työpaikalla tulee puheeksi lapset, kellä niitä on ja kellä ei. No, sitten kerrot sulla olevan kolme lasta jne. Mutta sitten, et koskaan puhu, että miten se arki menee ja siis ihan sellasia arkipäiväisiä juttuja, mitä nyt äidit toisilleen kertoo. Kyllähän se vähän oudolta muista varmaan tuntuu...

Mä olin yhdessä työpaikassa hetken aika pian huostaanoton jälkeen ja siellä oli sellaisia ihmisiä, joille en vaan pystynyt asiaa kertomaan. Ja siellä oli kaikenlisäksi aina niin kiire, etten olisi edes kerinnyt sitä kertoa. Arvatkaapa miten tukalat oltavat oli? Mä en ollut siellä yhtään oma itseni. Olin tosi hiljainen ja oli vaikea tutustua kunnolla kehenkään. Sen kokemuksen jälkeen oon sanonut kaikille, etten enää ikinä ole työpaikassa jossa mä en pysty asiasta kertomaan.
Haluan myös, että ne ihmiset oppisi tuntemaan mut ensin, ennen kuin kerron asiasta.


Onhan toi asia läsnä joka päivä. Joka kerta, kun menen vaikka vain kauppaan, mä mietin mitä muut ajattelee? Tietääköhän ne? Varsinkin eilen, kun olin lukenut niitä keskustelupalstojen kommentteja oli tosi inhottavaa olla ihmisten ilmoilla. Sanoin äitillekin, että tulee ihan hirveän huono olo niistä ja jotenkin kauhea häpeä. Tuntuu, että kaikki ajattelee samoin.

Mä tiedän, ettei niitä kannattaisi missään nimessä mennä lukemaan, koska siitä ei saa mitään muuta kuin järjettömän pahan mielen itselleen :( Mutta mun on tosi vaikea olla katsomatta ja olla sanomatta väliin mitään. Se on kuitenkin siellä ihan kaikkien luettavana ja jos siellä asiat alkaa mennä ihan törkeäksi, niin kyllä mä haluan sen sieltä pois tai ainakin sanoa oman sanottavani väliin. Mä tiedän, että en todellakaan saa siellä kenenkään sellaisen päätä kääntymään, jonka mielestä lastensuojelu ei koskaan tee virheitä. Ei sellaiset usko, kuin vasta sitten kun sellaista tapahtuu omassa lähipiirissä. Enkä mä koe, että mun pitäisikään kenenkään päätä saada kääntymään. Ihan sama mulle mitä lastensuojelusta yleensä ajattelevat, mutta mua on turha tulla ventovieraan haukkumaan valehtelijaksi ja ties miksi muuksi. 

En ymmärrä miten ihmiset voi olla niin julmia toisilleen? Oon mäkin usein eri mieltä jostain asiasta, enkä hyväksy jonkun tekoa, mutta mä pidän mielipiteeni ihan omanani. Ei mun tarvii yrittää korottaa itseäni arvostelemalla muita. Varsinkaan nimimerkin takaa. Tollaset kommentoijat antaa vaan itsestään todella naurettavan kuvan ja on kauheaa jos oikein törkeiden kommenttien heittäjillä on kaikenlisäksi lapsia. Opettavatko he lapsilleen, että: "Tiedätkös, kun joku on tehnyt virheen niin sitä saa kyllä sitten haukkua oikein kunnolla! Me ollaan niin hyviä, että meillä kyllä on varaa!" Ja aivan, kuin netissä haukkuminen ja arvostelu olisi jotenkin hyväksyttävämpää, kuin suoraan päin naamaa sanominen. 


Muutama tuolla palstalla syytteli: "Miksi teet lapsia lisää, kun edellistenkään asiat ei ole kunnossa?" Eikä ymmärretty, vaikka kuinka selitin että miten ihmeessä mä voin saada lasten asioita "kuntoon" jos mulle ei anneta mahdollisuutta todistaa sitä? Ja mä en olisi ikipäivänä halunnut uutta lasta jos en olisi ollut 100% varma, että pystyn keskittymään siihen täysin ja olemaan hyvä äiti. Kyllä mä olen saanut Irenestä ihan uutta voimaa ja iloa elämään. Mulla on taas tunne, että tosiaan olen äiti. Ja kyllä kaikki murheet unohtuu hetkeksi, kun katselee tuota suloista tytöntylleröä ♥ Sitä paitsi, loppujen lopuksi tästä on ollut paljon enemmä hyötyä, kuin haittaa. Nyt olemme pystyneet todistamaan monia asioita, mistä on epäilty. Sillä määrällä mitä mä olen lapsia tavannut on aika mahdoton todistaa, että olen hyvä äiti! Varsinkaan, kun kukaan niitä tapaamisia ei koskaan edes näe. Nyt olemme kuitenkin saaneet sen perhekuntoutuksen ja perhetyöntekijät, jotka pystyvät meistä kertomaan. Ja kohta saadaankin lapsia jo yökylään :) Tuskin ilman tätä kaikkea oltaisiin nyt tässä pisteessä, koska aina voitaisiin vedota niihin epäilyihin. No, eipä voida enää ja siitä mä oon niin onnellinen!

Samaisella keskustelupalstalla törmäsin kyllä naurettavimpaan syytökseen, mitä olen vielä kohdannut: "Olis pitänyt olla limusiini viemässä täysihoitoon ilmeisesti, jotain erikoista aloittajassa on kun ei onnistu normaalisti edes ero. Tukitoimet siellä ja avustukset täällä - mutta älkää silti tuliko määräilemään mun elämää kun mä otan vain kaiken hyödyn mitä systeemiltä saa. Äiti joka antaa isän piestä itseään ja /tai lapsiaan tekemättä asialle muuta kuin vaatimalla jotain ihmeellistä yhteiskunnallista tukimuotoa ei kyllä ole sovelias kasvattaja lapselle. Äidin ensisijainen tehtävä on turvata, vaikka isältä jos se siitä on kiinni." Toi on niin justiin päinvastoin, kun miten asiat on oikeasti menneet :D Tukitoimia siellä ja täällä, hah. Kyllä! Ja kaikki hallinto-oikeudet ja perhekuntoutuksetkin menee heidän, veronmaksajien rahoista.
Siis mitä?! Ai, että kun mä pyydän paikkaa perhekuntoutukseen (mikä ensinnäkin kuuluu jokaisen oikeuteen), jotta voisin todistaa olevani hyvä äiti ja voisin saada lapset kotiin,  niin mä olen joku muiden siivillä elävä sossupummi?! Ja mä muka yrittänyt päästä vain helpolla...Ei herranjumala. Typerintä shaissea mitä oon koskaan kuullut. Tässä puhutaan aivan, kuin olisin vain toimeentuloa hakemassa, eikä tajuta että kyse on mun omista lapsista!!

Tuossa kommentissa minkä alkuun laitoin oli myös yksi erittäin hyvä huomio. Nimittäin: Aika lujaluontoinen ja tasapainoinen pitää olla, jotta edes jaksaa jatkaa taistelua, jos lapset on viety.
Tämän olen kuullut monesta suusta. Niin kavereiden, sukulaisten kuin ammattilaistenkin. Ja vasta monien samanlaisten kommenttien jälkeen sitä on itse tajunnut, kuinka hyvin tämän kaiken on loppujen lopuksi vaan kestänyt. Mä en oo missään vaiheessa vakavasti harkinnutkaan luovuttamista. Päinvastoin. Mitä kauemmin tätä on jatkunut, sitä suurempi halu on tullut näyttää lastensuojelulle! Ja täytyy sanoa, että se perhekuntoutusjakso vahvisti tätä tunnetta entisestään. Siellä, kun mua ymmärrettiin ja oltiin mun puolella. Moni oikein erikseen kehotti jatkamaan loppuun asti taistelua. Silloin mä ainakin sain täyden varmuuden siitä, että mua on kohdeltu väärin. 

Ja tämä pitäisi muistaa joka kerta, kun tosta kotiovesta ulos lähden ja nostaa rohkeasti vain se leuka pystyyn!



Keskustelupalstojen jauhamiset


Eipä ole kauaa, kun oli se kampanja nettikiusaamista vastaan. Ja nyt taas joku on linkittänyt mun blogini johonkin hiton keskustelupalstalle.

Siellä taas tiedetään kaikki lastensuojelusta ja kuitenkaan ei tiedetä edes mikä on perhekuntoutus. 

Ja kysellään samaa asiaa moneen kertaan.

Niin juu. Ja yksi oli sitä mieltä, että kaikki joilta on lapsi/lapset huostaanotettu pitäisi sterilisoida.

Huoh.

Miksi näitä asioita ei voi kysyä ja sanoa täällä blogissa? Niin, no siksi koska täällä mä pystyn itse päättämään mitkä kommentit julkaisen. Ei päästäisikään pahoittamaan mun mieltä.

Jokainen saa mun puolesta olla ihan mitä mieltä lystää lastensuojelusta ja huostaanotoista. Mutta sitten kun aletaan mennä tietyn rajan yli ja asiaa puidaan mun blogiin johtavan linkin alla, niin se menee jo vähän liian henkilökohtaiseksi. Mä en sitä keskustelua sinne ole halunnut.

Ja voiko olla typerämpää, kuin ajatella, että koska kirjoittaa julkista blogia pitäisi ottaa kaikki paska niskaan mukisematta? Se on pikkuisen eri asia, kun mä ITSE kerron OMASTA elämästäni, kuin että ventovieraat alkavat sitä ruotia.

Jokainen voi miettiä asian omalle kohdalleen, olisiko kivaa?
Juu, ei niin.

Täällä on muuten aika hyvä kirjoitus asiaan liittyen :)

maanantai 18. marraskuuta 2013

Hyvää viihdettä!


Mä ajattelin tehdä nyt postauksen telkkariohjelmista. Eli mitä sieltä töllöstä tulee katsottua ja miksi!

Mulla ei nykyään oo mitään ylivoimaista lempparisarjaa, jota odottaisin aina viikon innoissani ja joka jakso pitäisi ehdottomasti nähdä. Suuri syy siihen on varmaan se, että usein iltaisin tulee istuttua tietokoneen ääressä.

Mutta tässä muutama lemppari niistä mitä tällä hetkellä telkkarissa pyörii ja pieni esittely niistä:



Sarja kertoo pääasiassa kahdesta perheestä; Alex ja hänen vaimonsa Anna odottavat tällä hetkellä toista lastaan ja ovat ostaneet uuden talon.
Fredde, joka on Alexin lapsuudenystävä ja hänen vaimonsa Mickan asuvat alueen hienoimmassa talossa kahden lapsensa kanssa ja yrittävät epätoivoisesti pitää kulisseja pystyssä.
Sarjassa tärkeitä henkilöitä ovat myös pariskunta Ove ja Anette, jotka aiheuttavat harmaita hiuksia etenkin Alexille.

Tää on ihan loistava sarja! Erittäin hyvää huumoria ja hyvät näyttelijät :) Mun oma lemppari on ehdottomasti Alex, tuo ihana, lämminsydäminen säheltäjä!



Twin Peaks on David Lynchin ja Mark Frostin luoma kulttimainetta nauttiva televisiosarja, joka seuraa FBI-agentti Dale Cooperin yritystä selvittää nuoren Laura Palmerin raakaa murhaa kuvitteellisessa Twin Peaksin pikkukaupungissa, kaupungin asukkaiden elämää ja kaupunkiin liittyviä yliluonnollisia tapahtumia.
Twin Peaksin tunnuspiirteitä ovat rauhallinen, melkein viipyilevä kerronta, omintakeinen huumori ja omintakeista tunnelmaa luova Angelo Badalamentin musiikki.

Vanha, mutta hyvä sarja edelleen :) Ensimmäiset muistikuvat tästä on, kun äiti ja iskä katsoivat tätä ja eivät tietenkään antaneet meidän lapsien tätä katsoa. Siksi se jäi kutkuttamaan ja muistan, kuinka ne musiikit oli tosi pelottavia. Katsottiin sitten ala-asteella yhden kaverin kanssa se elokuva tästä Fire walk with me ja hyi hitto, että oli pelottava :D Tää on tullut uusintana jo monen monta kertaa ja pyörii taas telkkarissa!
Ja toi BOB...Hrrr...



Ruotsin miljonääriäidit (ruots. Svenska Hollywoodfruar) on ruotsalainen dokumenttisarja jossa seurataan ruotsalaisten naisten elämää Kalifornian kukkuloilla.
Tällä hetkellä sarjassa ovat mukana: Maria Montazami, Gunilla Persson (kuvassa), Margareta Svensson ja Isabella Adrian.

Tämä on loistavaa aivot narikkaan-viihdettä! :) Ja oikeastaan suurin syy miksi koko hömppää edes seuraan on juurikin toi Gunilla Persson! Siinä on kyllä niin omalaatuinen tapaus, että huhheijjaa :D Arttukin on jo huomannut mun jonkinlaisen "koukkuun jäämisen" tähän, vaikka sitä vaivihkaa vaan yritinkin kattoa. Heh heh! 



Kuva täältä

Kahdeksanosainen sarja Teiniäidit seuraa vuoden ajan neljän teiniäidin elämää ja heidän kasvuaan äideiksi ja aikuisiksi. Iloja ja suruja, huolta toimeentulosta ja jaksamisesta, riitoja, yksinäisyyttä, mutta kuitenkin myös rakkautta. Jokainen tytöistä on tullut raskaaksi alaikäisenä ja siitä huolimatta, päättänyt jatkaa raskauttaan ja tulla äidiksi. 

Mielenkiintoistahan se on seurata nuoria naisten alkuja ja heidän äitiyden alkutaipaleita! Ei varmasti muuten ole mikään helppo juttu, että hatunnosto näille nuorille :) Erityisesti mua kiinnostaa Saritan elämä, koska mun käsittääkseni hänellä on lapsi huostaanotettu. Haluan nähdä miten hän pärjää asian kanssa ja kuinka asiat etenee.



perjantai 15. marraskuuta 2013

Paska äiti-fiilis


Kyllä voi ihmisellä olla välillä itsetunto niin nollissa! Mä en tiedä miksi tää "Paska äiti"-tunne kehittyi nyt ja oon sitä pyöritellyt muutaman päivän mielessäni.

Ehkä yksi syy on, kun Facebookissa liityin Äiti Bloggaajat-ryhmään ja sitä kautta sitten lukee äitien juttuja ja blogeista niiden elämää lapsien kanssa.
Sitten kun joku aloittaa seinällä jonkun viestiketjun, niin tulee tunne, että voinko mä nyt kirjottaa mitään. Mähän oon menettänyt kaksi lastani, muahan pidetään ihan luuserina! 


Kun miettii mitä tulee ekana mieleen äidistä, jolta on lapset viety pois...Niin ei siitä nyt kauhean positiivisia asioita ensimmäisenä ajattele! Huostaanottohan on niin monen mielestä vihoviimeinen keino, kun mikään muu ei auta perhettä tai äitiä. Silloinhan tilanteen ja äidin on täytynyt olla ihan kauhea! Mitä niin pahaa sä oot tehnyt, että sulta on viety sun omat lapset? Niinpä.

Perhetyöntekijä kysyi kiinnostaako mua mennä johonkin äiti-lapsi-ryhmään. Kyllähän mua oikeasti kiinnostaa ja aionkin mennä, kun otin selvää että sellainen tältä paikkakunnalta löytyy. Mutta kyllä mua jännittää kohdata ne äidit. Kuitenkin jossain vaiheessa kysytään onko muita lapsia yms. Ja juuri äideille asiasta on vaikein kertoa.


Löysin sattumalta Vauva-keskustelupalstalta viestin, jossa 30 vuotias nainen jolla elokuussa syntynyt lapsi etsi muita äitejä ja pieniä lapsia täältä. Mä olin aivan innoissani, koska meidän iät ja lasten iät natsaisi niin hyvin :) Laitoin sähköpostia ja kerroin lyhyesti itsestäni ja hän sitten vastasi nopeasti. Ammatiltaan on opettaja. 
Ja sitten se paska itsetunto taas kohotti päätään.
Oonko muka samanarvoinen hänen kanssaan? Artullekin sanoin, etten mä varmaan oo tarpeeksi viisas sen kaveriksi :D

Ähh, nyt nainen ryhdistäydy!

Mutta mä oon varma,että joka ikinen vanhempi, jolta lapsi/lapset on huostaanotettu taistelee näiden samojen asioiden kanssa päivittäin. Eipä kyseessä kuitenkaan olekaan mikään ihan pikkujuttu!

Kaikesta tästä itsesäälistä huolimatta kaikille hyvää viikonloppua ;) ♥

keskiviikko 13. marraskuuta 2013

Vihdoin niitä ilouutisia!


Arvatkaapa mitäääää???

Tammikuusta lähtien lapset pääsee pidennetyille kotikäynneille päivisin ja helmi-maaliskuussa tulee ensimmäiset yökyläilyt!

Mä oon niin onnellinen ♥ Niin tuskallisen pitkän ajan jälkeen mä saan vihdoin katsoa omien lasteni nukkuvan ja saan nukahtaa hymy huulilla tietäen, että kaikki lapset ovat siinä läsnä! Tuntuu niin mahtavalta, ettette uskokaan :)

Tästä se lähtee...Kotiutuminen alkaa olla aina vaan lähempänä :)

♥ ONNELLINEN ♥

Jotenkin ei meinaa uskoa tätä edes todeksi vielä! Iiiiihhh, ihanaaaa!!! :)



sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Lapsosten kuulumiset


Mä halusinkin tehdä tän postauksen nyt näin isänpäivänä.

Mitenkäs teillä vietettiin tätä päivää?

Me käytiin anoppilassa syömässä masumme täyteen :) Arttu oli saanut lahjansa jo aiemmin, koska annoin yhdistetyn synttäri-ja isänpäivälahjan, mutta sai se vielä tänään kortin missä oli sormiväreillä painettu Irenen jalanjäljet ♥ Nyt me vaan köllötellään rauhassa kaikki sohvalla. Tai no Irene riehuu lelukaarensa kanssa tossa lattialla :D

Mutta lupasin tosiaan tehdä lapsosista postausta!

Mähän en enää hirveästi täällä halua tilanteesta avautua, koska tämä on kuitenkin julkinen blogi. Mutta oon luvannut kuitenkin suurimmat käänteet yms. kertoa.

Sen mä haluan sanoa, että toi siirto uuteen perheeseen oli niiiiin suuri virhe. Mä en nyt tässä moiti perhettä, vaan tottakai se oli lapsille suuri muutos joutua yhtäkkiä uuteen perheeseen. Ja samaan aikaan me oltiin perhekuntoutuksessa...Juu, kyllä sitä muutaman kerran ne työntekijät ihmetteli siellä, että MITEN IHMEESSÄ tämä voi mennä näin?!

Aleksi on muuttunut tosi paljon ton siirron jälkeen. Ennen se oli tosi rauhallinen ja kiltti poika, mutta nyt siinä näkyy hieman väkivaltaisia piirteitä ja aikaisemmin kerroin siitä surusta, mikä siellä sydämessä on ikävän takia. Toi väkivaltaisuus voi johtua pahasta mielestä tai sitten ottaa vain esimerkkiä perheen 7 vuotiaasta pojasta. Sen ikäisethän alkavat olla villejä ja tottakai nämä pikkupojat ihailevat isompiaan ja ottavat mallia kaikesta...Mutta rakas, kultapala se silti on. Aina. Pistää vaan vihaksi, ettei meille annettu mahdollisúutta, vaan rankaistiin mun raskaudesta tällä tavoin. Niin moni ihmettelee samaa (viranomaiset, jotka meidät oikeasti tuntee), ettei kukaan voi enää sanoa, että mä en vaan näe virheitäni ja kyllä aina sossut ovat oikeassa.



Idassa ei muutoksia näy oikeastaan ollenkaan. Kovasti sitä kiinnostaa tuo pieni sisko ja viime kerralla halusi koko ajan pitää sylissä ja antaa tuttia yms. Tosi suloista ♥



Me ollaan nyt vaadittu asianajajan kanssa lisää tapaamisia. Katotaan miten käy. Jos eivät suostu meidän vaatimuksiin, niin sitten mennään hallinto-oikeuteen. Mä oon saanut sellasia papereita käsiin, että voin niillä todistaa sossujen TODELLA monia virheitä ja suoranaisia valheita. Kyllä on "pikkusen" potuttanut, kun kaikki ne on käynyt ilmi...

Mä nään Aleksin silmissä surua... :( 

Ehkäpä nää asiat alkaa nyt rullaamaan näiden uusien papereiden ansiosta. Se kun on niin kovin vaikea todistaa mitään jos siihen ei anneta edes mahdollisuutta. Onneksi sentään suurin osa näkee meissä sen hyvän, eikä vaan oleta omiaan.

Mutta nyt mä jatkan tätä isänpäivää osan perheeni kanssa :)

Mukavaa illan jatkoa ♥

perjantai 8. marraskuuta 2013

Pidennykset Goldenlocksilta


Sain yhteistyön merkeissä Goldenlocksilta teippipidennykset, jee :) Kerroinkin täällä, kuinka kesällä sieltä tilasin teippihiuksia ja nyt oli hyvä aika vähän uusia kuontaloa! Mä hetken jo mietin, että pitäisikö nyt repäistä ja tilata tummanruskeaa hiusta ja muuttua brunetiksi...Mutta ei kantti kestänyt. Ja ehkä hyvä niin, koska luultavasti itkisin nyt täällä värinpoistoaine päässä :D


Hiukset laitoin taas ihan omatoimisesti! Oon kokenut sen parhaaksi tavaksi, koska tiedän tarkasti mihin kohtaan teipit voi laittaa, ettei ne näy kun hiukset nostaa ponnarille. Ja kotiäitinä sitä kyllä usein tuppaa hiukset olemaan jos jonkinlaisella nutturalla, tai muuten ne on vauvan käsissä :)

Värjäsin hiukset Goldwellin 10bs:llä (vaahtosävyte, joka ei vaurioita hiuksia) ja tässä vähän lopputulosta:




Ihana näppykin sitten tuossa :D Huooohh!




Näyttää naama niin valjulta, kun ei oo rajauksia :D Mutta hei, kotilookki!


Goldenlocks myy laadukkaita hiustenpidennyksiä ja kauneustuotteita Goldenlocks© brändin alla kuluttajille, hiuskampaajille ja hius-ystäville ympäri maailmaa.

Todellisella intohimolla hiuksiin, he tarjoavat laajan valikoiman hiustenpidennys tuotteita, klipsipidennyksistä, sinettipidennyksiin, sekä mikrorengaspidennyksia, teippipidennyksiä, hiusnauhdoja että peruukkeja. 

Goldenlocksilla pyritään aina toimittamaan:

- Laatu hiuksia

- Parasta palvelua

- Nopeinta toimitusta

- Erinomaisia hintoja


Voitte jakaa kokemuksia ja kuvia hiuksistanne osoitteeseen sales@goldenlocks.se, tai jos teillä on blogi niin voitte lähettää linkin Goldenlocksille, niin teidät palkitaan lahjakortilla Goldenlocksin verkkokauppaan jolla voit ostaa seuraavat sinettipidennykset, klipsipidennykset, tai hiusnauhan alennuksella. Kuvat tai linkki julkaistaan  Goldenlocks Pinterest ja Goldenlocks Facebook- sivuille jossa myös linkki teidän blogiin.


Kiitos vielä Goldenlocksille :)


Ps. Huomenna postausta lapsosista ihanista ♥

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Haaste


Tämän haasteen sain Lindajessica:lta :)

Pidemmittä puheitta, tässä tulevat ohjeet:


1. Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Pitää vastata myös haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun tulee keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Heidän pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa/seuraajaa.
5. Sinun pitää kertoa ketkä olet haastanut.
6. Ei takaisin haastamista.


Omat faktat:

1. Haluan tulevaisuudessa saksanpaimenkoiran.
2. Oon pesuainehullu :D Voisin vaikka joka kauppareissulla ostaa jonkun uuden tuoksuisen/merkkisen pesuaineen.
3. Rakastan lakritsajäätelöä.


4. Oon tosi kärsimätön ja kaikki pitäisi saada hetiäkkiänyt!
5. Tykkään laulaa.
6. Tykkään salaa Ruotsin Miljonääriäideistä :D
7. Välillä mulle iskee kauhea halu järjestää juhlat/kutsut, että saa hyvän syyn leipoa. Ja on se mutenkin kiva saada porukka kasaan.
8. Oon todella huono matematiikassa.


9. En jaksa lukea "ahh, kaikki on niin ihanaa!"-mammablogeja. Ja en nyt tarkoita todellakaan kaikkia mammablogeja, tykkään moniakin niistä lukea :) Mutta joissakin on vaan niin liioiteltua arjen ihanuutta ja koskaan ei väsytä ja kaikki on täydellistä. Ja toki jokainen saa kirjoittaa ihan miten haluaa. Tää on vaan mun oma mielipide, josta ei kannata piitata tuon taivaallista :)
10. Oon hurahtanut Oriflamen tuotteisiin. (ei kyllä varmaan oo jäänyt epäselväksi!)
11. Oon huono sanomaan "ei".


Vastaukset haastajan kysymyksiin:

1. Mistä pidät eniten kodissasi?

- Tykkään yleisilmeestä, täällä oli nätisti rempattu kun muutettiin.

2. Mihin et ole kodissasi tyytyväinen?

- Aiiivan liian pieni :(

3. Mitä tekisit jos saisit päivän olla mies?

- Taas huomas mun ekasta ajatuksesta, että mä oon pervo...juuh. Tuota mä varmaan haluaisin istua isolla kaveriporukalla ja saada vaan tietää, että mitä ihmettä miesten päässä ylipäätään liikkuu :D

4. Mitä tekisit, jos saisit kymmenen miljoonaa euroa?

- Helppo! Maksaisin omat ja lähisukulaisten velat ja ostaisin varmaan kaikille vielä talot :) Ja meille tietty hulppea talo ja autot. Sitten mä shoppailisin, kuin hullu! Lahjottaisin myös hyväntekeväisyyteen. Haluaisin käydä itse paikan päällä Afrikassa auttamassa näitä nälkää näkeviä lapsia.

5. Kenet julkisuuden henkilön haluaisit tavata?

- Hmm, nyt heitit pahan...Eiku hei! Mä haluaisin viettää päivän Tuksun kanssa ja katsoa millainen se ihan oikeasti on! :)



6.  Mitkä ovat kolme parasta asiaa sinussa?

- Nääkin on aina niiin vaikeita...No, sanotaas vaikka hyväsydämisyys, vahvuus (henkinen) ja positiivisuus. 
Miks tää kuulostaa aina niin itserakkaalta? :D

7. Mikä on haaveammattisi?

- Näyttelijä ehdottomasti!

8. Mitä olet aina halunnut kokeilla, muttet uskalla?

- Benji-hyppy.



9. Mikä on lempiruokasi?

- Lasagne.

10. Mitä osaat leipoa parhaiten?

- Juustokakkuja.

11. Mikä on lempiblogisi? 

- Voi ei! Mulla ei oikeesti oo yhtä lempiblogia! No mutta heitän tähän muutaman hyvän (tässä ei todellakaan ole kaikki mitä luen ja mistä tykkään!): My life be like , BabyzillaElämää ei sen enempääMimin tarina.
Nämä nyt tuli ekana mieleen :)

Ja sitten mun kysymykset:

1. Millaisena näet itsesi 10 vuoden päästä?
2. Paheesi?
3. Kuka julkkis haluaisit olla viikon ajan?
4. Mihinkä kiinnität huomion miehessä ensimmäisenä?
5. Mikä oli lapsena unelma-ammattisi?
6 Millä adjektiivilla ystäväsi kuvailisivat sinua?
7. Millaisia ihmisiä arvostat?
8. Oletko aamu-vai iltaihminen?
9. Kadutko jotain?
10. Cokis vai Pepsi?
11. Musiikkimakusi?

Haastan:



tiistai 5. marraskuuta 2013

Irene "Lilli" 4kk


Niin se aika vaan menee ja meidän pikkuinen vauveli on jo 4kk. Iso tyttö jo! Alusta asti Irene on ollu tosi kiltti ja tyytyväinen vauva. Ei oo tämän äidin tarvinnut kävellä zombina päivisin, valvottujen öiden takia :) Ja siitä oon kyllä niin onnellinen ja kiitollinen. Mun elämässä on kuitenkin niin iso ja stressaava asia, että kyllä tollanen ilopilleri kummasti piristää ja antaa ilon aihetta ♥

Ollaan näköjään just syöty porkkanaa ;)

Mutta kyllä se osaa vaatiakin! Ja mieliteot kyllä ilmaistaan selvästi ja lujaa :D Nyt Irene on alkanut pitää sellasta kitinää, se ei oo itkua, mutta ihan selvästi osoittaa että nyt on tylsää ja tahtoo syliin!

Hyvin neiti viihtyy lattialla ja antaa mun esim. siivota rauhassa tosi hyvin. Nyt on alkanut lelukaari kiinnostaa todenteolla. Siinä on reunoilla sellaset pallot, joita voi pyöritellä, niin niitä se aivan innoissaan pyörittää :) Eli kädet ovat löytyneet :D Osaa tarttua esineeseen ja viedä sen ylläri ylläri...suuhun!


Irenehän kääntyi selältä mahalleen jo vähän päälle 2 kk ikäisenä ensimmäisen kerran. Sitten olikin pitkä tauko, ettei sitä tehnytkään, mutta jokin aika sitten taito taas muistui mieleen. Aika usein täällä nyt kääntyillään ja sitten äristään, kun mahaltaan ei päästäkään enää mihinkään :)

Pientä vierastamistakin on jo havaittavissa. Artun sisko kävi sunnuntaina ja Irene pääsikin heti syliin. Pitkään se katseli tarkasti kenenkä sylissä sitä nyt ollaan ja sitten meinasi päästä itku. Ja sama homma tänään Artun veljen kanssa. Mutta nopeasti Irene sitten tottui ja tyytyväisenä esitteli meille kieltään tädin sylistä :D


Ääneen nauraminenkin ollaan saatu kuulla :) Noin puolitoista viikkoa sitten kuultiin kunnon kikatukset ja riemunkiljahdukset, kun Arttu kutitti parralla paljasta mahaa! Kyllä siinä pääsi vanhemmillakin samanlaiset riemunkiljahdukset :D Vauvan nauru on kyllä yks maailman ihanimmista äänistä ♥ Irene myös höpöttää omalla kielellään paljon. Se on niiin ihana, kun katsoo suoraan silmiin, omat silmät aivan loistaen ja tokaisee: "Ägyy!" Kielestä puheen ollen, se ihan oikea kielikin on hoksattu :D Tosi usein kieli pitkällä tai ikenien välissä ihmettelee.

Kiinteitä ollaan annettu jo pari viikkoa. Irenehän on puklannut ihan mahdottomasti ja neuvolassa sitten sanoivat, että voi aloittaa kiinteät jo paria viikkoa ennen 4 kk ikää. Onneksi paino on noussut kuitenkin tasaiseen tahtiin, vaikka välillä on tuntunut, että puolet juodusta maidosta on rinnuksilla! Samaan aikaan vaihdettiin NAN-korvikejauhe Tuttelin jauheeseen. Ja tsadaa, puklaaminen on melkeinpä kokonaan loppunut, huhheijaa :)


Pikku-neiti seisoo jo tosi hyvin omilla jaloillaan, kun pitää käsistä kiinni ja sylissä ollessa yrittää koko ajan ponkia istumaan. Jotenkin tuntuu, että tää likka lähtee aikaisin liikkeelle :D Yks aamu se oli sängyssään pää aivan toisessa päädyssä mihin olin sen illalla laittanut!

Tohon liikkumiseen meillä on aika kiva juttu :) Arttuhan oli niin innoissaan, kun se sen näki, ja kysyi että kokeillaanko heti? Mutta mä sanoin, että vielä rakas pitää malttaa odottaa 2 kk :D Puhun nyt kivasta Moon Walk-vauvan kävelytuolista! Mä en oo koskaan aikaisemmin tälläiseen törmännyt ja mun mielestä tää on loistava keksintö :) Kun muistelee sitä aikaa, kun lapsia sai kävelyttää käsistä pitäen, niin siinä väsy tosi nopeesti selkä! Mutta tätä käyttäessä ei tarvitse itse olla kumarassa. Ihanan näppärää :)



Oltiin eilen lääkärineuvolassa ja pituutta Irenellä oli 62 cm ja painoa 6685 g. Kaikki oli hyvin ja niin, kuin pitääkin. Lääkäri sanoi, että oli helppo tutkittava ja tosi jäntevä ja tarkkaavainen vauva. Neuvolakorttiin oli kirjoittanut loppuun, että hymyilevä, terve tyttö.

Niin ja oon jo monta kertaa maininnut, mutta pitää se tähänkin postaukseen mainita, että toi meidän Arttu on ihan mahtava isä! Mä kehun sitä joka paikassa, koska se on sen todellakin ansainnut ♥ Se osaa olla niin luontevasti vauvan kanssa ja huomaa, että se nauttii siitä. Se ei ole mikään velvollisuus mikä pitäisi hoitaa, vaan se on täyttä rakkautta ja kiintymystä! 




Mulla on muutama aivan ihana kuva kaikista sisaruksista yhdessä ♥ Mutta teen niistä sitten ihan oman postauksen, ettei tästä tuu aivan älyttömän pitkä!

Nyt mä nostan jalat sohvalle ja nappaan kaukosäätimen, ennen kuin Arttu kerkeää töistä kotiin valtaamaan sen itelleen ;)

Rauhallista loppuiltaa :)