keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Meille kuuluu hyvää


Nyt mä pääsen vähän kertomaan kuulumisia :) Vauva nukkuu, ruoka uunissa ja ei oo mitään ohjelmaa enää tälle päivää!

Meille kuuluu oikein hyvää ♥ Tää on kyllä niiiin huippu juttu, että tänne päästiin! Ja jokaisen työntekijän (jonka kanssa olen enemmän keskustellut tilanteesta) suusta olen kuullut, että varmasti tästä on hyötyä vanhempien lasten kannalta. Ja tottahan se on. Tätä mä oon viimeset kolme vuotta odottanut. Tuntuu aivan mahtavalta, että VIHDOIN pääsee todistamaan, että hei, mä olen hyvä äiti ja mä osaan olla lasteni kanssa. Eikä mun päässänikään sen kummempaa vikaa ole!

Mulla oli eilen ensimmäinen keskustelu psykiatrin kanssa. Voi, että miten ihana nainen se oli ♥ Niin lämmin sydäminen ja se eläyty niin mun kertomaani ja huomasi, kuinka se oli todellakin pahoillaan kaikesta mitä oon joutunut kokemaan. Ja se oli ensinnäkin aivan ihmeissään miten lastensuojelu on mun kohdalla toiminut. Sanoi, että todella epäempaattista käytöstä.

Isin tyttö

Ja arvatkaas mitä? Tämä sosiaalityöntekijä, joka lasten huostaanoton teki (tai siis raportoi kaiken päättävälle sossulle) on nyt yks kaks jäänyt virkavapaalle ja sen jälkeen siirtyy muihin tehtäviin. Jabadabaduuu, heipparallaa vaan! :D Kuultiin tosta täällä pidettävässä palaverissa. Tuli aika (positiivisena) yllätyksenä. Saas nähdä, kuka tilalle tulee. Mä niin toivoisin, että tämä työntekijä, joka meillä hoitaa vauvan asioita tulisi tohon Idan ja Aleksinkin kuvioon mukaan. On nimittäin todella mukavan oloinen nainen. Tuntuu, että sillä on todellakin halu AUTTAA perhettä kaikin keinoin. Mä olen sen kanssa ollut sähköpostitse tekemisissä, halusin vähän kertoa näistä viimeisistä vuosista. Se laittoi niin ihanasti loppuun: "Kertomasi kokemuksen perusteella arvelen teidän olevan haasteellista myös rakentaa luottamusta lastensuojelua kohtaan, mutta edetään siinäkin pienin askelin." Juuri näin pitää ihmistä lähestyä, eikä olla heti vain tenttaamassa ja syyttelemässä ja arvostelemassa ja kaikenlisäksi vielä keksimässä asioita mua vastaan. Että kyllä mä täällä puhun todellakin suuni puhtaaksi kaikesta! Ja ihan varmasti siitä on apua, mä en epäile hetkeäkään sitä :)

Mutta sitten tuohon ihanuuteen :) Perjantaina tulee neuvolatäti katsomaan vauvaa. Kyllä on mielenkiintosta nähdä paljonko paino on noussut. Neiti nimittäin syö hyvin ja PALJON! Vauva on valloittanut meidän sydämet niin täysin ♥ Mulla tulee jo kauppareissulla pikkuista ikävä ja jos vauva nukkuu vähänkin pitemmän pätkän, kuin yleensä, niin Arttu on sen vieressä hyvä ettei jo herättelemässä sitä :D On ollut niin ihana seurata vieressä, miten ylpeä isi on tyttärestään ja kuinka hyvin se siitä pitää huolen ja osallistuu kaikkeen. Pikkuisen toisenlaista, kuin exän kanssa, voi hyvää päivää! Kyllä mä kuitenkin yllätyin miten hyvin Arttu onkaan isän roolin ottanut. Niin se vaan vaihtelee vaipat ja vaatteet, kuin vanha tekijä, röyhtäyttää vauvan syötön jälkeen, huolehtii jos peppu on vähänkään punainen ja kyselee multa onko vauva nyt varmasti hyvässä asennossa jne. ♥ Mä en oo todellakaan tottunut näin hyvälle :D 

"Olenko pikkuisen isin näköinen?!" :D
Ida ja Aleksikin tosiaan on nähneet siskonsa jo ja voi, kuinka innoissaan ne olivat :) Käytiin lenkillä, niin Ida työnsi vaunuja mun kanssa koko matkan. Sitten ne sai yhdessä syöttää vauvaa ja vaipan vaihdossakin saivat olla apuna. Ihania ♥ Sitten kun piti lähteä, niin Ida-ressukalla tuli aivan kauhea itku. Se ei oo tehnyt sitä oikeasti enää pitkiin, pitkiin aikoihin, koska tottakai on tottunut tilanteeseen. Mutta nyt se itki aivan lohduttomasti: "Mun äiti!" eikä millään meinannut rauhoittua :( Mun sydän särkyi. Siinä oli vaan itse pakko pidättää itkua, ettei tule vielä pahempi mieli toiselle. Oli aivan hirveä tilanne, mä oon sen itkun kuullut korvissani sen jälkeen vähän väliä. Onneksi huomenna nään lapset taas: vietän niiden kanssa päivän ihan kolmestaan, Arttu jää tänne vauvan kanssa, että saan nyt keskittyä ihan vain Idaan ja Aleksiin. Ajattelin, että käydään Touhutalossa, rannalla jos sää sallii ja sitten syömässä jossain. Ihanaa, ootan kyllä innolla :)

Jännittävää :)

Mun katras ♥
No joo, oliskohan siinä nyt tarpeeksi kuulumisia taas :) Nyt nappaan lasagnen uunista, aletaan syödä ja sitten käydään kävelyllä...Kunhan toi neiti tuolta malttaa heräillä :) Oikein mukavaa päivän jatkoa teille! ♥


21 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa kuulla kuinka teillä menee hyvin! :) Tulin tosi onnelliseksi tosta mitä kirjotit Artusta ja vauvasta, sä todellakin ansaitset hyvää! :) <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana, kiitos :) On kyllä ollut niin hienoa, kun Arttu on ottanut niin ihanasti vastuun isänä! ♥

      Poista
  2. Oon pistänyt sulle sähköpostia jo joku aika sitten mutta et ole vielä vastannut? :) Olen siis voittanut sen kilpailut hetki sitten! Ymmärrän toki että vauvan kanssa on kiirettä, ajattelin vaan muistuttaa jos oot sattunu unohtamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori, tää koneella oleilu on tosiaan jääny aika vähälle :D En oo unohtanut, laitan tän viikon aikana sulle postia tulemaan! :)

      Poista
  3. Voi kun ihana kuulla, että teillä menee noin hyvin. Mahtava juttu!
    Ja on kyllä niin isänsä näköinen tyttö, ettei voi erehtyä :D
    Mutta on siinä myös aika paljon Aleksiakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, kyllä on tosiaan "muutamasta" suusta kuullu, kuinka on niin isänsä näköinen :) Heti synnytyssalissakin kätilö sanoi, ettei ainakaan tarvitse isän epäillä omaa isyyttään :D Hei, muuten nyt kun sanoit, niin totta! Samanlainen leuka ja suu, kuin Aleksilla ♥

      Poista
  4. Ihana iahana arttu!Te ootte niin täydellisiä toisillenne ja säkin saat kokea vauva ajan kunnon miehen kanssa.KOska laittaisit kuvaa itsestäsi ja palutumisesta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, ku oot suloinen :) Voisin vaikka huomenna pyytää Arttua ottamaan jonkunlaisen kuvan musta! Yllättävän hyvin toi maha tosta vaan on lähtenyt, kuvittelin että jäisi paljon isompi pömppis kauemmaksi aikaa :)

      Poista
  5. Ihanaa että teillä menee hyvin ja vauva on niin suloinen! :)

    VastaaPoista
  6. Ihania kuulumisia! <3 :) Saisko myöhemmin vaikka tarkemman postauksen tosta paikasta? Millainen se on? Mitkä siellä on "säännöt"? Asuuko siellä teijän lisäksi muita, tms :)

    VastaaPoista
  7. Pakko myöntää, että mä rupesin ihan oikeesti itkeen, kun mietin pientä Idaa itkemässä eron hetkellä äitiään.. Voi pientä raukkaa <3 En edes tunne teitä tai mitään, mutta jotenkin vaan kirpaisee niin lujasti sydämestä, kun pieni lapsi joutuu kokemaan tollaasta. Voin niin hyvin kuvitella sen tilanteen ja sen tuskan myös sun rinnassa. Täällä nyt vaan vollotan tätäkin kirjoittaessa!

    Mutta onneksi olet saanut oikean miehen vierellesi, ihan erilaisen kun eksäsi, sellaasen joka ottaa vastuuta ja osoittaa hellyyttä. Olen niin iloinen sun puolesta! Ja onnellinen teidän puolesta noin ihanasta pikku prinsessasta! Vielä jos tähän maailmaan tulisi järki ja Ida ja Aleksi pääsis kotiin, niin munkaan ei tarvitsisi täällä ripsareita poskille itkeä :D

    -Anna-

    VastaaPoista
  8. Aivan ihania kuulumisia teillä. Onnea vauvan johdosta! :)

    VastaaPoista
  9. <3 <3 <3 <3 Hassuakka

    VastaaPoista
  10. Miksi maitoa pullosta??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei varmaankaan kuulu sulle. ärsyttää imetys lässyttäjät...

      Poista
    2. Hei!! Miks noin vihamielinen kommentti vilpittömään kysymykseen!? Ja miks ei voi kysyä, onhan imettäminen, vauvan kanssa ihokosketus ja äidin läheisyys mitä suurinta rakkautta ja tutustumista toisiinsa, tuo turvaa pienelle ihmiselle. Heidi sai jo kolmannen lapsen, hän ei voi aivan tumpelo ja tietämätön olla imetysasioissa.

      Poista
    3. Imetyslässyttäjät???

      Poista
    4. Ei voi käsittää miksi jonkun pitää tuoda justiin heidin blogiin negatiivista energiaa...

      Poista
  11. Ihana vauva, ihanat isosisarukset, ihanat vanhemmat. <3

    VastaaPoista
  12. On kyllä niin Artun näköinen pikkuinen! :D Voooiiii! :)

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)