perjantai 22. maaliskuuta 2013

Raskaudet, mitä ne tuokaan tullessaan?


Mä ajattelin kirjotella raskauksista ja mitä kaikkea ne onkaan mulle tuonut mukanaan :)Tää nyt on vähän tällänen tiivistettu paketti, että jos herää kysymyksiä, niin antaa tulla :D


Raskaustesti. Tuo pieni valkoinen kapistus. Kapistus, joka kuitenkin voi mullistaa koko maailman! Joillekin pareille se saattaa muodostua kuitenkin jo pelottavaksi kapistukseksi. Raskaaksi tulemista on yritetty jo kauan ja niitä kahta viivaa ei ilmesty näyttöön ei millään. Se on varmasti monille vanhemmille todella raskas paikka. 


Kun ne kaksi viivaa siihen ilmestyy, elämä mullistuu. Kaikki muutttuu. Alkuun sitä on jonkinasteisessa shokissa: "Apua, apua mitä nyt tapahtuu?" Sitten kun alkujärkytyksestä on selvitty ajatukset täyttyy niillä ihanilla asioilla. Oma lapsi. Pieni suloinen vauva. Ihminen, jota tulee rakastamaan ehdoitta koko loppuelämänsä.

Muistellaanpas sitten niitä oireita, mistä ensinnäkin huomasi olevansa raskaana. Mä en oo koskaan ensimmäiseksi huomannut sitä menkkojen jäätyä pois, koska mulla on ollut ne aika epäsäännölliset aina. 

Esikoista odottaessa yksi ensimmäisistä jutuista oli, kun työkaveri sanoi, että mä oon raskaana. Huomasi kuulemma silmistä. Mä olin ihan ihmeissäni, koska en ollut ajatellutkaan sitä mahdollisuutta vielä siinä vaiheessa. Ja kyllä mua vieläkin ihmetyttää, miten kummassa se näki sen niin aikaisin?! Ihan hassu juttu kerrassaan :) Ihan alussa mua alkoi etomaan myös kahvin haju, johtuen varmaankin siitä, koska olin kahvilassa töissä, niin siellä sitä tosiaan joutui jonkin verran haistelemaan :D
Silloin töissä tuli haettua välillä valmisruokia ja aluksi ne maistukin tosi hyvin. Mutta jonkin ajan päästä ne ällötti niin paljon, että kaupassakin piti kiertää valmisruokahyllyt kaukaa! Hyi!

Pahoinvointia mulla oli jonkin verran aamuisin, välillä joutui käydä moikkaamassa vessanpönttöä, mutta useimmiten selvisi vaan sillä ällötyksellä.




Mitään kummempia ruokahimoja mulla ei ollut, mutta mä muistan, että työpaikalla lasinpuhdistusaine haisi mun mielestä ihanalle :D Siinä ei ollut mitään sellasta perus desinfiointiaineen hajua, vaan ihan oma tuoksunsa ja mun olis tehnyt mieli haukata siitä paperista, millä niitä vitriinejä putsasin! Outoja juttuja sitä kans voi tulla :)

Ja sitten ne ihanat raskausarvet :/ Niitä tuli mulla jonkun verran, mutta nyt vuosien saatossa ne on haalennut täysin. Ja varsinkin kun oon innokas itseruskettavien käyttäjä (paitsi nyt raskaana oon joutunut sitä rajottamaan ihan minimiin), niin eipähän noita näy juuri ollenkaan. Ei mulla koskaan niistä oo mitään suurta stressiä ollutkaan, Äitille näytin tossa pari viikkoa sitten paljasta mahaani, niin se hämmästeli kuinka mulla ei arvet näy ollenkaan. Sillä kuulemma (ja oon nähnyt kuviakin) tuli mua odottaessa sellasia todella paksuja ja pitkiä arpia. Näytti joltain leijonan raapaisuilta. 


Tulevaa keskimmäistäni, nykyistä kuopusta odottaessa ei ollut oikein minkäänlaisia oireita. Jännä miten se raskaus menikin jotenkin "aivan siinä sivussa". Suuri merkitys sille on varmasti, että tulin raskaaksi tosiaan n. kuukauden päästä synnytyksestä. Siinä oli niin paljon hommaa pienen vauvan kanssa (ja sitten nämä kaikki muut asiat, mistä vakkarilukijat tietää), ettei sitä kerinnyt paljon kroppaansa sen kummemmin kuulostella. Synnytys käynnistettiin loppujen lopuksi kuukautta ennen laskettua aikaa, kun mun lapsivedet tuli jonkun bakteerin takia ennen aikojaan. Se on kuulemma ihan normaali bakteeri, mutta jos sitä on liikaa, niin se saattaa aiheuttaa lapsiveden tulon. Mulle ei oo oikeastaan koskaan sen kummemmin tosta selitetty, enkä oo itekkään sen enempää siitä kysellyt, koska ei siitä mitään vaaraa/huolta tullut. Aleksihan oli melkein saman kokoinen, kuin Ida syntyessään, vaikka kuukauden etuajassa tulikin. Synnytyskin sujui loistavasti. Ainut mikä haitta tossa ennenaikaisuudessa oli, että Aleksilla oli bilirubiinit korkella ja valohoidon takia oltiin melkein kaksi viikkoa laitoksella. Mutta sain siinä ajassa tutustua ja keskittyä ihanaan pieneen poikaani ihan rauhassa :) Vaikka myös stressasin niitä kotioloja siellä jatkuvasti, mutta ähh, nyt ei puhuta niistä!!



Sitten päästään tähän nykyiseen raskauteen. Ensimmäiset merkit oli SUURI makeanhimo. Mä olisin voinut syödä suklaata ja jäätelöä ihan koko ajan! Koulussakaan ei mennyt ainuttakaan päivää, ettenkö olisi siellä käynyt ostamassa jotain hyvää. Toinen merkki oli tolkuton väsymys. Väsytti aivan uskomattoman paljon koko ajan, riippumatta siitä paljonko yöllä nukkui. Kolmas merkki: arat rinnat. Sitten mä tein raskaustestin ja se oli negatiivinen. Vitsi se oli jotenkin kova pettymys, vaikka me ei nyt yrittämällä yritettykään vauvaa. Tuntui vaan niin oudolta, että kun oli niin selvät merkit ja silti en ollutkaan raskaana, No, kävihän siinä sitten ilmi, että olin ollut hätähousu ton testin kanssa. Raskaana olin, mutta testi ei sitä vaan vielä näyttänyt. Ton toisen testin tekeminen oli jännä paikka :) Arttu ravas pitkin kämppää ja mä istuin pöntöllä tuijottamassa testiä. Kaksi viivaa tuli ja sitten alkoi halailu ja puhetulva. :) Varasin heti ajan terveyskeskukseen, missä käytiin vielä varmistamassa tulos,


Se oli niin mahtava tunne nähdä Artussa se ilo ja vastuuntunto, mikä sillä heti tuli. Kun on elänyt ihan erilaisen miehen kanssa edelliset raskaudet, niin se oma ilokin oli ja on edelleen ihan eri luokkaa :) Eikä se tarkoita sitä, että rakastaisin Idaa ja Aleksia vähemmän. Ei todellakaan. Kaikki nämä koettelemukset on saanut mut rakastamaan vaan entistä enemmän niitä naperoita <3 Mähän "taistelen" niistä kynsin ja hampain, Se on rakkautta se!


Ja mitäs tämä raskaus on sitten tuonutkaan tullessaan? No ainakin pahoinvointia! Hyyyyyih, mulla oli suunnilleen se kuukauden ajanjakso, kun olin melkein sänkypotilas ja oksentelin vaan, Ei tehnyt mieli ruokaa ja jos jotain sai alas, niin se tuli myös ylös. Siitä kun selvittiin, niin on mennytkin mukavan tasaisesti :) Ei oo ollut kummempia himoja tai äklötyksiä. No, hedelmiä (varsinkin appelsiinia) tekee mieli enemmän, kuin normaalisti ja kirsikkatomaattipaketti menee helposti kerralla :D Välillä tulee kauheita mässäyspäiviä, silloin vois syödä ja syödä ja syödä. Onneksi kuitenkin vaan VÄLILLÄ! Eiköhän se silloin tällöin oo sallittua ihan itse kullekin ;) Tässä on kuitenkin vielä 14 viikkoa ja 3 päivää laskettuun aikaan, että vielä kerkeää tulla yhtä sun toista. 

Kovasti vauva potkii ja liikkuu :) Aina iltasin kun köllitään sohvalla, niin Arttu pitää kättä mun mahalla, että sekin saa omat tervehdyksensä :)


10 kommenttia:

  1. Voi perse tän bloggerin kanssa... Kirjotin sulle äsken kommentin, tulikohan se perille ollenkaan. Aina näitten kans saa tapella :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei oo tullu :( Katoin roskapostistakin, mutta ei ollut mennyt sinnekkään! Jep, blogger sekoilee välillä urakalla. Mä yritin kerran vastata 3 kertaa yhteen viestiin. Kirjoitin tooodella pitkät pätkät ja sitten se ei kuitenkaan lähettänyt sitä viestiä ja pyyhki koko tekstin. Siinä vaiheessa kyllä jo otti pannuun :D

      Poista
    2. No voi #?!#$&)( !! Äh...

      Mutta siis, asia oli se että tää on jotenki tosi ihana postaus, mulle tuli ihan kyyneleet silmiin :') Täällä vielä odotellaan potkuja mut neuvolatäti vähä "lupaili" että viikon-parin sisään pitäis tuntua... Pari kertaa on tuntunu joku "tönäsy" mut oon sit ajatellu, et se oli varmaan vaan mun mielikuvituksen tuotetta. :D

      Ja voi kirsikkatomaatit... Mulla oli alussa monta viikkoa, et himoitsin niitä niiiiiin paljon (ja vielä jos siihen sai lisäks raejuustoo niin NAM). Mä olin ihan onneni kukkuloilla jos mies toi niitä pyytämättä kaupasta, et mut oli kyllä suht helppo pitää tyytyväisenä ;) jos akka kiukuttelee niin ei muutaku pari kirsikkatomaattia käteen ja heti leppy! :D nyt ei viime viikkoina oo oikeestaan ollu mitään sellasta erityistä "himoa", mut kerkee kait niitä viel tulla :P

      Poista
    3. Sulla taitaa olla tunteet herkässä ;) Kyllähän se on ihan mahdollista, että ne on ollut vauvan töytäisyjä, jotkut tuntee ne jo aiemmin. Kyllä meilläkin vauvakirjan mukaan Artun pitäisi tuntea potkut vasta 10 viimeisellä viikolla, mutta se on tuntenut ne kohta jo varmaan kuukauden :) Ollaanki mietitty, että minkälainen judopotkija sieltä on tulossa :D

      Joo, eikö ookkin aivan mahtavia ne kirsikkatomaatit? Ahh, ihanan mehukkaita ja napsahtaa purtaessa kivasti :)
      Mun mummulla oli himo raskaana muurilaastiin :D Ei jestas! Pieni kalkinpuute vissiin.

      Mitenköhän noi raskaushimot yleensäkin menee, onkohan ne just pahimmillaan alkuraskauden aikana? Hmm..Mulla ainakin on niin ollut. Loppua kohti se ruokahalu vaan muuten kasvaa! Tänään meillä ainakin vietetään pizzapäivää :D

      Poista
    4. No joo, mä vollotan nykyään joka asiasta!:D

      Oon kuullu monia ihmeellisiä raskaushimoja, mutta että muurilaasti... Huh! Jospa itellä pysyis ihan vaan niissä kirsikkatomaateissa ;)

      Mä en muista yhtään miten mulla meni Jaden odotusaikana... Sillon himoitsin niitä tosi kirpeitä irtokarkkeja, sellasia "pulloja" jossa on sinistä ja punasta, ja olin sit unissaanki ravistellu Jaden isää hereille että "nyt mä haluun niitä sinisiäpunasia karkkeja!" :D Ja niin muuten kasvaa!

      Poista
  2. Voi että.nauti kovasti raskausajasta! <3 sitä masua tulee vielä ikävä.

    VastaaPoista
  3. Mulla ei raskaana ollessa ollut mitään sen omituisempia himoja, mutta aina noi perushimot yllätti yöllä, kun piti nukkua :D Eli kun pääsin sänkyyn pitkäkseni niin heti rupes mustikkapiirakat vaniljajätskin kera pyörimään silmissä...

    Itselläni ensimmäinen oire oli arat tissit. Ihmettelinkin, että mitäs, miksi aristaa, koska siinä vaiheessa ei vielä menkat ollut myöhässä. Ja sitten kun uskalsin testata niin vihdoin se kauan toivottu yllätys sieltä tuli! :) Oli ihan mahtava tunne. Mies meni ihan hämilleen, kun tulin vessasta kyyneleet valuen :D

    Omat raskausarvet on haalistunu kans aika hyvin, vaikka ne oli kyllä tosi näkyvät. Ehkä kuitenkin rasvailu vielä raskauden ja synnytyksen jälkeenkin on auttanut :)

    T. Johanna V.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, mulla on ihan sama ton kanssa, kun menee nukkumaan niin sitten tulee nälkä :D Oiii mustikkapiirakkaa :) Nam! Unohdin muuten postauksesta täysin yhden himon: vihreä Jenkki! Voi vitjat, että voi maistua hyvälle. Leukaluut kipeänä jauhan niitä täällä :D On muuten vielä oikein hyvä stressiin, kun jauhaa jotain!

      Teillä on varmasti ollut aivan ihana tilanne tuo raskaustestin tuloksen saaminen <3 Ihanaa :)Mites mies sitten otti uutisen vastaan?

      Poista
    2. Mies oli tietenkin todella iloinen, kun se plussa oli niin toivottu :) Ei varmaan aluks ymmärtänyt, että mitä oli tapahtunut :D mutta tais viimeistää siin kohtaa tajuta, kun oltiin ekassa ultrassa ;) se oli kans muuten elämän yks parhaimpia kokemuksia, ensimmäinen ultra meinaan <3

      Nam, purkka! Mä tykkään muutenki syödä sitä :)

      T. Johanna V.

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa :)