lauantai 22. joulukuuta 2012

Maailman parantamista(kin)



Nyt kun tässä on sulatellut asioita, niin oikein naurattaa toi touhu tuolla Vauva-palstalla :D Nyt siellä oli joku linkittänyt varmuuden vuoksi uudestaan mun blogin ja marisee siellä, kun täällä blogissa taas puolustelen itseäni. Ja kuinka koko ajan käyn siellä vastailemassa ja vielä omassa blogissanikin jauhan asiaa. Taitaa ottaa päähän, että en käy siellä todellakaan enää vastailemassa, kun huomasin että noin tunteettomille ihmisille on ihan turha yrittää takoa järkeä päähän. Tiedoksi vaan sulle, ettei mulla oo mitään tarvetta puolustella itseäni, vaan OIKAISEN virheelliset asiat! Syy, miksi mä jauhan koko helvetin viestiketjusta on, että mä haluan osoittaa YSTÄVILLENI täällä, kuinka epäkypsää ja itsensä nolaavaa sakkia siellä on :) Että terveisiä vaan sinne kovasti ja oikein rauhallista joulua! Ja tottakai toi aihe osuu arkaan paikkaan. Eikö se nyt oo aika itsestään selvää, että jos äitiyttä joku alkaa epäillä ja mollata, että se olisi arka paikka kenelle tahansa? Ei voi olla noin yksinkertaista porukkaa oikeesti :D Ja nyt sitten päästiin jo siihen, että pelkkiä teinipissiskuvia ja PINTALIITOA koko blogi täynnä, joilla yritän kohottaa itsetuntoani, kuulemma oon ihan 19 vuotiaan tasolla :) Tais taas lukihäiriöiseltä mennä ohi mitä juurikin viime postauksessa noihin kuviin liittyen sanoin. Ja onko jotain ihmeellistä, että mun blogissa, jossa kerron itsestäni ja elämästäni, on kuvia myös musta? Ei ne nyt mun mielestä mitään ihmeempiä herutus-duckfacekuvia kuitenkaan ole :D Taitaa vaan vituttaa, kun täällä ei ollutkaan kirjoittamassa psykopaatin näköinen rasvaletti, josta näkee heti päälle päin, ettei pääkopassakaan kaikki ole kunnossa. Justiinhan mut haukuttiin, kun kerron liian avoimesti kaiken ja nyt tää onkin pintaliitoa täynnä. Repesin! Sitä tämä blogi nyt ei todellakaan ole :D Mutta kun ei muuta enää keksitä. Ja ensimmäisen kerran, joku osoitti myötätuntoa: viimeisin kirjoittaja sääli mua, kun oon tällänen. Voi voi. Mä säälin kyllä myös sitä kirjoittajaa ja oikeastaan kaikkia niitä ilkeiden kommenttien lähettäjiä sydämeni pohjasta. Tunnevammaisuuden kanssa ei varmasti ole helppo elää.


Todella hauskaa kerrassaan :D Ihana, että sai käännettyä sen vitutuksen jo huvittuneisuuteen. NYT loppuu tästä aiheesta puhuminen täälläkin varmasti, koska ne uteliaat pässinpäät käy näköjään täällä oikein etsimässä uuttaa vittuilemisen aihetta. Ähhähhää, ettepä tule sitä saamaan, mun oli vaan pakko tää vielä kertoa :) Paisutelkaa ja pyöritelkää nyt vaan niitä samoja asioita siellä vaikka hamaan tulevaisuuteen. Ja mä ja mut tuntevat ihmiset nauretaan  teille täydelliset marimekkoäidit ihan yhtä kauan. 


Just tulin ystävän luota, jonka luona en oo pitkiiiin aikoihin käynyt. Voi, että kun olikin mukava rupatella pitkästä aikaa. Ja pöydänkin oli ihan mua varten laittanut niin koreaksi :) Tutustuin samalla myös sen miehen siskoon, joka oli kans niin symppis tyyppi! Tuli kyllä paranneltua maailmaa oikein urakalla :D


Tuli tietysti puheeksi toi neuvolatätikin ja sillä oli ollut myös se sama esikoisen aikana. Eipä ollut silläkään oikein hyvää sanottavaa. Se oli ekan käynnin jälkeen meinannut jo lopettaa koko touhun!
Mä en muistanutkaan aiemmin siitä sanoa, että mulle sanottiin siellä äitiyspolilla, että voin käydä ihan hyvin Seinäjoella, jonkun terapeutin tai vastaavan kanssa puhumassa jos mun on vaikeaa täällä kotikaupungissa sitä tehdä. Mähän suostuin ilman muuta siihen. Oon vaan menettänyt luottamukseni täällä kaikkiin viranomaisiin. Tää on niin pieni paikkakunta, että ei kukaan viranomainen uskalla sanoa jos toinen on tehnyt väärin. Ettei vaan lähde oma työpaikka alta. Huomasi taas sen eron, kun Seinäjoella olivat tosta neuvolanjutusta ihan kauhuissaan! Siellä ne työntekijät uskaltaa sanoa jos mua kohtaan on joku toiminut väärin, eikä sivuuteta asiaa ihan pokkana. Se on tosi inhottavaa, ettei mistään saa sitä oikeutta sitten, kun kaikki on saman puljun väkeä! Puhu nyt siinä sitten rehellisesti ja avoimesti asioista. Se kätilö sanoikin, että tosi moni ei edes halua käydä omalla paikkakunnalla asioistaan puhumassa, koska on pienistä kaupungeista kuitenkin kyse, joissa "kaikki" tuntee toisensa jotakin kautta. Ne lupasivat ottaa asioista selvää ja varmaan seuraavalla käynnillä sitten selviää jatkosta tarkemmin :) Mukava juttu kyllä!

Kyllä on kova ikävä Idaa ja Aleksia. Ne alkaa olla siellä varmaan jo ihan täpinöissään, kun joulupukki tulee kohta :) Huomenna onneksi saadaan viettää aikaa niiden kanssa <3 Pitää muistaa ottaa nyt kuviakin, hetkeen en oo jaksanut kameran kanssa heiluakkaan! On se surullista, ettei sitä joulua kuitenkaan saa yhdessä viettää, mutta kun siihen on kuitenkin osannut varautua koko ajan. Kuitenkin on vahva tunne siitä, että ensi joulu ollaan kaikki yhdessä. Mä oon näin kauan jo tätä tilannetta jo jaksanut, niin enköhän mä vielä tämänkin joulun kestä. Lapsilla on kuitenkin asiat paremmin, kuin hyvin niin se tekee tästä kaikesta niin paljon helpompaa. Vaikka ne mua ikävöivätkin, niin eiväthän he kuitenkaan (onneksi) tätä tilannetta ymmärrä. Lapset on tottakai etusijalla, niin kuin ovat aina olleetkin, vaikka kuinka muuta yritettäisiinkin väittää. 


Vaikka nämä mun omat sosiaalityöntekijät eivät ole koskaan sanoneet musta mitään positiivista, niin tuntui todella hyvältä, kun sijaisvanhempien asioista huolehtiva työntekijä sanoi: " Sä oot alusta asti ajatellut lasten parasta ja se on hienoa huomata. Niin moni vanhempi ajattelee näissä tapauksissa vain itseään." Kyllä voi pieni tsemppaus jonkun viranomaisen suusta tuntua hyvältä!! Ja toi ei ollut edes mikään pieni kehu, vaan mun mielestä todella tärkeä asia. Jos kerran hekin näkevät, että lasten parasta ajattelen, niin pitäisihän se kertoa, etten mä tässä turhaan heitä kotia yritä saada. Jos mun elämä olis ihan persiillään ja kaikki olis huonosti ja masennuskin olisi vielä päällä, niin enhän mä tekisi lapsille sellaista temppua, että repisin ne tänne kärsimään! Mä oon kärsinyt niin kovat itsetunnon tuskat siitä, että ne joutui sitä masentunutta äitiä silloin katsoa. Ja se riitti mulle. Ja puolitoista vuotta sitten sanoin suoraan sossussa, että vielä en ole siinä kunnossa, että voisin lapset ottaa. Eikö se todista, että otan todellakin asian tosissani? Vaikka ikävä lapsia kohtaan on sanoinkuvaamaton ja tottakai myös se häpeä, kun ihmiset ihmettelee, miksi lapset ei vieläkään tule kotiin. Tuolla sitten ihmiset haukkuu, kun en hoida itseäni kuntoon ja blaablaablaa. Masennus ei vaan parane yhdessä yössä, se on kova taistelu, että siitä paranee. Varsinkin tilanteessa, jossa on suru kuitenkin vielä jatkuvasti päällä!


Mutta vaikka mä nyt olenkin täysin varma siitä, että nyt olisi täydellinen aika sille, että lapset kotiutettaisiin, niin ei se niin vaan mene. Kun se päätös ei ole mun käsissä. Koska mä sitten olen parantunut sossujen silmissä? Tai koska niiden mielestä mun elämä on vakiintunutta? Se on tässä tapauksessa YHDEN viranomaisen päätettävissä mukamas! Jos se olisi ainoastaan sen työntekijän varassa, niin tuskin koskaan saisin lapsia. Mutta onneksi on laki ja asianajajat. Muuten tässä oltaisiin pahassa pulassa. Sehän näissä kaikissa huostaanottotilanteissa kauheaa onkin, että yksi tai kaksi ihmistä päättää täysin sun loppuelämäsi kohtalon! Aika pelottavaa. Ja jos henkilökohtaiset kemiat ei pelaa, niin kyllä se voi vaikuttaa aika pahalla tavalla, vaikka ei SAISI!

Mä jatkan nyt lahjojen paketointia. Eilen muka ihan innoissani aloitin ja olin ihan varma, että saan paketoitua kaikki. Ja pyh ja pah ja pöh, ehkä puolet jaksoin, sitten kyllästyin koko hommaan :D 

Heipäheiiii :)

2 kommenttia:

  1. Heippa! Sulla tosi ihana blogi!:)
    Törmäsin tähän blogiin, yllätysyllätys, siellä paskapalstalla ja luin sitten yhdessä illassa kaikki kirjoituksesi läpi.:D

    En voi sanoo, ku että kovasti sulle tsemppiä. Sano paskanjauhajat mitä vaan, niin mun mielestä sulla on ihan helvetisti selkärankaa, että uskallat avata elämääs ja omia kokemuksias näin avoimesti. On hienoa, että sää oot hoitanu ittees kuntoon lapsies takia ja myös itsesi takia. Sulla prioriteetit kohdillaan, sano muut mitä sano!

    Toivottavasti saat pian omat kullannuppusi kotiin ja pääsette koko perheellä nauttimaan tulevasta perheenlisäyksestä.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos kovasti <3 Löytyyhän sieltä näköjään ihmisiä, jotka vaivautuvat lukemaan ja vielä ajattelemaankin :D Hienoa!

      Tsempit tulivat perille :) Piristit kommentillasi kyllä mukavasti tämän tytön iltaa.

      Rauhaisaa joulun odotusta!

      Poista

Kommenttisi ilahduttaa :)