maanantai 28. toukokuuta 2012

Meidän sunnuntai

 

 Sainpas huushollinkin siivottua kahden (neljän) tuuliviirin jäljiltä :) Ja sanomattakin selvää, että ihana päivä meillä taas oli lasten kanssa. Ulkona oli niiin mahtava ilma, että pihallahan sitä tuli oikeastaan oltua koko aika. Laitettiin tota meidän takapihaakin jo vähän parempaan kuntoon ja lapset auttoivat niin hienosti :) Mä revin rikkaruohoja ja kaiken maailman riskuja ja lapset kantoivat niitä sitten tohon vastapäätä olevan metsän ojaan. Ida varsinkin oli niin mielissään, kun sille annettiin niin tärkeä tehtävä ja sai auttaa äitiä!


Mun äiti tulee keskiviikkona tai torstaina meille ja laitetaan sitten loppuun toi piha. Elikkäs haravointia, ruohonleikkuuta ja kukkien istutusta.

Lapsien lempparipaikaksi on ehdottomasti tullut skeittiparkki. Ensimmäisenä Aleksi sanoi, että se oli sanonut mummalle, että menee Artun kanssa skeittaamaan :)

Ei vissiin yhtään jännitä :D
Skeittiparkkia vastapäätä on kirkko ja lapset halusivat nähdä sen läheltä.

Käytiin myös mummun luona kahvilla ja mehulla ja saatiin maailman parasta pannukakkua! :) Oli mukava kahvitella ulkona auringossa ja lapset saivat leikkiä siinä samalla hiekkalaatikolla ja laskea liukumäkeä. Mä kuvittelin, että mulla on hirrrveesti hyviä kuvia, mutta PAH! Suurin osa ihan tärähtäneitä tai muuten vaan pilalla. Uskomattoman vaikeeta muutenkin saada noista hulivileistä kuvaa, kun ne ei malta ollenkaan olla paikoillaan :D Puhelimeeni sain kyllä niin suloisen taustakuvan, kun lapset halasivat toisiaan Ne on kyllä niin suloisia, kun ne välillä keskustelevat niin tosissaan toistensa kanssa. Ja ihan sellasia juttuja, joita ei muut ymmärrä ollenkaan :) Niillä on oma kielensä!
Paluumatkalla molemmat sippasivat autoon. Ida yrittää aina viimeseen asti pitää silmiään auki. Mutta lopulta päivän touhut verottavat osansa :) Aleksia ei meinattu saada millään hereille, oli niin poikki pikkumies.
Ens kerralla voitaiskin mennä rannalle muksujen kanssa, jos sää vaan sallii. Otettais sinne eväät mukaan ja oltais siellä vaikka koko päivä. 
Meikäläinenkin onnistui sitten jo polttamaan selkänsä eilen. Siellä mulla nyt on ristin molemmin puolin topista tulleet rusketusraidat! Ei oo suotu mulle sellasia geenejä, että mä oikein kunnolla ruskettuisin. Aina palaa ensin. Ja auringossa sais olla aivan jatkuvasti, jos meinais väriä (muutakin kuin kirkuvan punaista) saada! Mutta onneksi on olemassa itseruskettavat :D Mun pelastukseni!

Nyt mä taidan ottaa kuulkaas pienet nokoset. Taas ollut parina yönä pieniä univaikeuksia ja kauheita painajaisia :( Inhottavaa kyllä. Mutta eikö se siitä taas. 

Oikein kesäisen lämmintä päivän jatkoa teille! :) 

4 kommenttia:

  1. Ihana kuulla että teillä on ollu kivaa yhdessä :) Mä en nyt löytänyt mistään vaikka koitin katsoa, mutta siis minkä ikäsiä nää sun lapset nyt olikaan? :)

    Mulla ei onneks oo sitäö ongelmaa että palaa auringossa, vaan se ongelma että rusketun niin hitaasti, etenkin jaloista!

    VastaaPoista
  2. Ida-Maria on 4 ja Aleksi 3 vuotta :) 11 kk niillä on ikäeroa!
    Joo, jalkoihin ei kyllä tartu aurinko ollenkaan...Ne ei oo kyllä mulla koskaan palanu!

    VastaaPoista
  3. Kauhavan komia kirkko <3

    VastaaPoista

Kommenttisi ilahduttaa :)