sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Alamaa

Tuli tuossa yks ilta Alamaan Pieni Suuri Mies-levyä kuunnellessa mieleen, että pitäähän mun nyt sukulaismiestä vähän täällä hehkuttaa! :) Eli kaikki rap-musiikin ystävät vink vink!

Alamaa on Pietarsaaresta kotoisin oleva räppäri, joka säveltää ja sanoittaa laulunsa itse. Ensimmäisen omakustanteen mies julkaisi jo vuonna 1999 ja sen jälkeen häntä on voinut kuulla Solosen, Narcoticin, Sveden Passiven, Avaintekijöiden ja Valosieppareiden levyillä. Viimeisin soololevy "Ainoo Ase" ilmestyi vuonna 2003.


"Pieni Suuri Mies" on siis saanut hautua kaikessa rauhassa. Ymmärrystä ja näkemystä näissä lauluissa onkin enemmän, kuin koskaan aikaisemmin. Albumiin boom bap-tyylisiin pohjiin tuo sielukkaalla äänellään pehmeyttä Alamaan sisko Anniina (upea ääninen nainen muuten). Kypsistä riimeistä Alamaan lisäksi vastaavat Neo ja Eetee.
Musiikki ja tarina ovat kerrankin pääasia ja oman egon pönkittäminen saa väistyä alta, mikä tuntuu olevan nykyräpissä harvinaista. 

"Pieni Suuri Mies"-levyltä löytyy 12 biisiä ja hintaa lätyllä on 16 euroa. Ei paha siis ollenkaan!
Oma lempparini on ehdottomasti "Paskasta kultaa"-biisi ja sen saat kuunneltua täällä.

Levyn saat ostettua omaan hyllyysi TÄÄLTÄ!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttisi ilahduttaa :)