maanantai 31. joulukuuta 2012

Uusi vuosi, uudet kujeet!


Muutaman tunnin päästä se vuosi sitten vaihtuu! Me ollaan Artun kanssa ihan kotona vaan ja sekin on mun kans limsalinjalla :D Kyllä me varmaan lähetään myöhemmin vähän ajelemaan ja katselemaan muiden raketteja!

Tää on tällänen pikapäivitys vaan, huomenna tulee postausta, mie luppaan ;)

Olkaahan sitten kunnolla :D

<3



tiistai 25. joulukuuta 2012

Kuvia meidän joulupäivästä

Mä unohdin eilen kaikessa tohinassa kameran kotiin! Kyllä otti päähän, murr. Mutta tässä vähän tunnelmia kotoa tästä joulupäivästä kuitenkin:


Anopilta eilen saadut Iittalan tuikkukipot <3

Kummitädin lahja Aleksille. Idallekin on oma. Ovat olleeet niin kilttejä, että saavat lahjoja vielä joulun jälkeenkin ;)





"Pikkuisen" nyljetyn näköinen kinkku :D Artulla on vissiin ollut nälkä!

Ja sitten vaan ollaan ja röhnötetään sohvalla ja katotaan kaikenmaailman jouluhömppää loppuilta :)

Joulupäivä

 Näin joulun kunniaksi laitan vaan jouluisia kuvia, vaikka aihe ei koko ajan siihen liitykään :) 


Aatto meni meillä oikein mukavasti :) Tuli oikeastaan istuttua koko iltapäivä ja ilta appivanhemmilla, jossa oli koko lähisuku koolla. Joulupukkikin kävi ja sain mukavia ja ennenkaikkea tarpeellisia lahjoja :)

Kohta soitan Idalle ja Aleksille ja kysyn mitä pukki on niille tuonut! Siellä on varmaan vielä ilo ylimmillään uusien lelujen ansiosta! :D 


Eilen, kun siellä anoppilassa oltiin, niin mukana menossa oli Artun siskon vauva, niin suloinen tyttö kyllä! Mun sydän suli, kun Arttu sitä piti sylissä ihan kuin vanha tekijä <3 Sanoinkin Artulle, että mieti että ensi jouluna meillä on just samanikäinen vauva viettämässä perheen kanssa ihania hetkiä. Ja mitä luultavimmin myös Ida ja Aleksi. Sitten me ollaan yhtäkkiä iso perhe :) Voi että, mä en mitään muuta niin paljon oo koskaan elämässäni toivonut, kuin sitä että saisin lapset kotiin. Koska tämä todistelu riittää? Mitä mun vielä pitää tehdä, että mä pystyn näyttämään, että olen hyvä äiti? Mä oon kuitenkin sanonut, että teen KAIKKENI sen todistaakseni. Mutta se tehdään vaikeaksi. Kuka pystyy todistamaan äitiytensä, jos lapsia näkee pari kertaa kuukaudessa? Miksi vaikka nyt ei oteta käyttöön perhekotia, kun sitäkin mahdollisuutta olen kysynyt? Siellä nyt viimeistään sen näkisi, onko musta vanhemmaksi niiden mielestä. Siellä kun ollaan jatkuvasti tarkkailun alla. Mun mielestä ainakin olisi kohtuullista kokeilla sitä vaihtoehtoa ensin ENNEN KUIN lapsia aletaan vaikka ihan tuosta vaan laittamaan uuteen paikkaan. Onhan se lapsille kova paikka, miettikääpä nyt?! Ensin kolme vuotta jaaritellaan ja jaaritellaan. Sitten ollaan vaan siirtämässä lapsia vieraaseen paikkaan tosta vaan. Ei mun tekemät virheet silloin kyllä niin isoja olleet, että olisin ansainnut menettäväni lapset ikuisiksi ajoiksi. Eri asia olisi jos vaikka olisin hakannut lapsia tai olisin ollut joku pirinarkkari, että olisi vaarana aina se, että repsahtaa uudestaan. Mutta kun kyse ei ole sellaisesta. Siksi ihmetyttää. 


Mummu kertoi tapauksesta Helsingissä, jossa oli vanhemmat, jotka olivat koviin huumeisiin koukussa ja siellä niiden kotona kävi kaikenmaailman narkkareita pyörimässä jatkuvasti. Kauheita riitoja ja kämppä oli kuin pommin jäljeltä. No, tottakai lapset huostaanotettiin sieltä ja NIIN PITÄÄKIN tossa tapauksessa. Hetken päästä olivat saaneet lapset takaisin, mutta taas oli sama meno jatkunut. Taas tuli huostaanotto. Sitten vanhemmat olivat tulleet uskoon ja hetken päästä lapset jällen kotiutettiin. Edelleen ovat uskossa ja kuivilla kamoista ja lapsilla kaikki hyvin.
Tässä huomaa vaan sen eron esim. paikkakuntien ja sosiaalityöntekijöiden välillä. Nämäkin ihmiset sai jopa KAKSI mahdollisuutta, vaikka kyse oli noin vakavasta ongelmasta! Ja mä oon kyllä onnellinen ton perheen puolesta, koska siellä nyt kerran asiat on hienosti. Tää osoittaa sen, että virheistä huolimatta ihmiselle pitää vanhempana antaa mahdollisuus korjata virheensä. Kyse on kuitenkin OMISTA lapsista. Se ei ole mikään pikkujuttu todellakaan! Siksi välillä tuntuu niin kohtuuttomalta tämä oma tilanne. Tämä ei oo mitään itsesääliä, niinkuin varmaan jollain nimeltä mainitsemattomalla palstalla taas aletaan kirjoitella...Eiköhän näitä asioita kuitenkin ole kaikilla oikeus pohtia? Ja mun mielestä mua on kohdeltu väärin. Se on MUN mielipide. Ihmettelen sitä, kun eräät valitti sitä, että oon todella lapsellinen mieleltäni, syyllistän ja valitan vaan muiden tekemisistä. Jos mä kirjoitan täällä mitä on tapahtunut ja mitä mulle on sanottu, niin ei se "valittamista" tai muiden syyllistämistä ole. Ihan yhtälailla oon itsenikin täällä haukkunut :D Kuitenkin jos kirjoittaa blogia omista kokemuksistaan ja tunteistaan, niin tottakai mä joudun myös ottaa puheeksi muiden sanomiset yms. 


Ei pitänyt kirjoittaa mistään vähänkään ikävästä asiasta näin joulupäivänä, mutta aina kun tulee Ida ja Aleksi puheeksi, niin tottakai koko huostaanottoasia silloin valtaa mielen.

Nyt mä alan kuoria perunoita ja laitan lanttulaatikon uuniin. Vielä olis nimittäin kinkkua jonkin verran tuhottavana :D Oh my goooood! Kyllä taas on kiintiö vuodeksi täynnä sen osalta :)

Tää joulupäivä on mun mielestä jopa ihanampi, kuin aatto! Aattona on vielä sellainen "häsis" päällä ja iso porukka koolla, mutta nyt saa nauttia rauhasta, ruuasta, iloisesta mielestä, kynttilöistä ja lämpimästä tunnelmasta ihan rauhassa. Omien rakkaiden kanssa. Yksi on vielä mahassa ja kaksi poissa kotoa, mutta sydämessä ne on mun lähellä koko ajan <3

Nauttikaa vielä oikein kunnolla <3


PS. Aatonaattona, kun tapasin vielä lapset ja vein lahjat sinne sijaisperheeseen ja tuli lähdön aika...Tuntui kun olisi isketty puukko sydämeen, kun Ida alkoi itkeä kyyneleet valuen: " Äiti, älä vielä mee!" Olisi halunnut katsoa mun kanssa vielä Muumeja. Siinä sitten pitää toista lohduttaa ottaen syliin ja sanoa, että äitin on pakko lähteä. Aivan kamalaa. Ei voi sanoin kuvailla sitä tunnetta :( Pakko on vaan ollut yrittää olla miettimättä tota asiaa liikaa, kun tulee niin paha mieli toisen puolesta :´(

lauantai 22. joulukuuta 2012

Maailman parantamista(kin)



Nyt kun tässä on sulatellut asioita, niin oikein naurattaa toi touhu tuolla Vauva-palstalla :D Nyt siellä oli joku linkittänyt varmuuden vuoksi uudestaan mun blogin ja marisee siellä, kun täällä blogissa taas puolustelen itseäni. Ja kuinka koko ajan käyn siellä vastailemassa ja vielä omassa blogissanikin jauhan asiaa. Taitaa ottaa päähän, että en käy siellä todellakaan enää vastailemassa, kun huomasin että noin tunteettomille ihmisille on ihan turha yrittää takoa järkeä päähän. Tiedoksi vaan sulle, ettei mulla oo mitään tarvetta puolustella itseäni, vaan OIKAISEN virheelliset asiat! Syy, miksi mä jauhan koko helvetin viestiketjusta on, että mä haluan osoittaa YSTÄVILLENI täällä, kuinka epäkypsää ja itsensä nolaavaa sakkia siellä on :) Että terveisiä vaan sinne kovasti ja oikein rauhallista joulua! Ja tottakai toi aihe osuu arkaan paikkaan. Eikö se nyt oo aika itsestään selvää, että jos äitiyttä joku alkaa epäillä ja mollata, että se olisi arka paikka kenelle tahansa? Ei voi olla noin yksinkertaista porukkaa oikeesti :D Ja nyt sitten päästiin jo siihen, että pelkkiä teinipissiskuvia ja PINTALIITOA koko blogi täynnä, joilla yritän kohottaa itsetuntoani, kuulemma oon ihan 19 vuotiaan tasolla :) Tais taas lukihäiriöiseltä mennä ohi mitä juurikin viime postauksessa noihin kuviin liittyen sanoin. Ja onko jotain ihmeellistä, että mun blogissa, jossa kerron itsestäni ja elämästäni, on kuvia myös musta? Ei ne nyt mun mielestä mitään ihmeempiä herutus-duckfacekuvia kuitenkaan ole :D Taitaa vaan vituttaa, kun täällä ei ollutkaan kirjoittamassa psykopaatin näköinen rasvaletti, josta näkee heti päälle päin, ettei pääkopassakaan kaikki ole kunnossa. Justiinhan mut haukuttiin, kun kerron liian avoimesti kaiken ja nyt tää onkin pintaliitoa täynnä. Repesin! Sitä tämä blogi nyt ei todellakaan ole :D Mutta kun ei muuta enää keksitä. Ja ensimmäisen kerran, joku osoitti myötätuntoa: viimeisin kirjoittaja sääli mua, kun oon tällänen. Voi voi. Mä säälin kyllä myös sitä kirjoittajaa ja oikeastaan kaikkia niitä ilkeiden kommenttien lähettäjiä sydämeni pohjasta. Tunnevammaisuuden kanssa ei varmasti ole helppo elää.


Todella hauskaa kerrassaan :D Ihana, että sai käännettyä sen vitutuksen jo huvittuneisuuteen. NYT loppuu tästä aiheesta puhuminen täälläkin varmasti, koska ne uteliaat pässinpäät käy näköjään täällä oikein etsimässä uuttaa vittuilemisen aihetta. Ähhähhää, ettepä tule sitä saamaan, mun oli vaan pakko tää vielä kertoa :) Paisutelkaa ja pyöritelkää nyt vaan niitä samoja asioita siellä vaikka hamaan tulevaisuuteen. Ja mä ja mut tuntevat ihmiset nauretaan  teille täydelliset marimekkoäidit ihan yhtä kauan. 


Just tulin ystävän luota, jonka luona en oo pitkiiiin aikoihin käynyt. Voi, että kun olikin mukava rupatella pitkästä aikaa. Ja pöydänkin oli ihan mua varten laittanut niin koreaksi :) Tutustuin samalla myös sen miehen siskoon, joka oli kans niin symppis tyyppi! Tuli kyllä paranneltua maailmaa oikein urakalla :D


Tuli tietysti puheeksi toi neuvolatätikin ja sillä oli ollut myös se sama esikoisen aikana. Eipä ollut silläkään oikein hyvää sanottavaa. Se oli ekan käynnin jälkeen meinannut jo lopettaa koko touhun!
Mä en muistanutkaan aiemmin siitä sanoa, että mulle sanottiin siellä äitiyspolilla, että voin käydä ihan hyvin Seinäjoella, jonkun terapeutin tai vastaavan kanssa puhumassa jos mun on vaikeaa täällä kotikaupungissa sitä tehdä. Mähän suostuin ilman muuta siihen. Oon vaan menettänyt luottamukseni täällä kaikkiin viranomaisiin. Tää on niin pieni paikkakunta, että ei kukaan viranomainen uskalla sanoa jos toinen on tehnyt väärin. Ettei vaan lähde oma työpaikka alta. Huomasi taas sen eron, kun Seinäjoella olivat tosta neuvolanjutusta ihan kauhuissaan! Siellä ne työntekijät uskaltaa sanoa jos mua kohtaan on joku toiminut väärin, eikä sivuuteta asiaa ihan pokkana. Se on tosi inhottavaa, ettei mistään saa sitä oikeutta sitten, kun kaikki on saman puljun väkeä! Puhu nyt siinä sitten rehellisesti ja avoimesti asioista. Se kätilö sanoikin, että tosi moni ei edes halua käydä omalla paikkakunnalla asioistaan puhumassa, koska on pienistä kaupungeista kuitenkin kyse, joissa "kaikki" tuntee toisensa jotakin kautta. Ne lupasivat ottaa asioista selvää ja varmaan seuraavalla käynnillä sitten selviää jatkosta tarkemmin :) Mukava juttu kyllä!

Kyllä on kova ikävä Idaa ja Aleksia. Ne alkaa olla siellä varmaan jo ihan täpinöissään, kun joulupukki tulee kohta :) Huomenna onneksi saadaan viettää aikaa niiden kanssa <3 Pitää muistaa ottaa nyt kuviakin, hetkeen en oo jaksanut kameran kanssa heiluakkaan! On se surullista, ettei sitä joulua kuitenkaan saa yhdessä viettää, mutta kun siihen on kuitenkin osannut varautua koko ajan. Kuitenkin on vahva tunne siitä, että ensi joulu ollaan kaikki yhdessä. Mä oon näin kauan jo tätä tilannetta jo jaksanut, niin enköhän mä vielä tämänkin joulun kestä. Lapsilla on kuitenkin asiat paremmin, kuin hyvin niin se tekee tästä kaikesta niin paljon helpompaa. Vaikka ne mua ikävöivätkin, niin eiväthän he kuitenkaan (onneksi) tätä tilannetta ymmärrä. Lapset on tottakai etusijalla, niin kuin ovat aina olleetkin, vaikka kuinka muuta yritettäisiinkin väittää. 


Vaikka nämä mun omat sosiaalityöntekijät eivät ole koskaan sanoneet musta mitään positiivista, niin tuntui todella hyvältä, kun sijaisvanhempien asioista huolehtiva työntekijä sanoi: " Sä oot alusta asti ajatellut lasten parasta ja se on hienoa huomata. Niin moni vanhempi ajattelee näissä tapauksissa vain itseään." Kyllä voi pieni tsemppaus jonkun viranomaisen suusta tuntua hyvältä!! Ja toi ei ollut edes mikään pieni kehu, vaan mun mielestä todella tärkeä asia. Jos kerran hekin näkevät, että lasten parasta ajattelen, niin pitäisihän se kertoa, etten mä tässä turhaan heitä kotia yritä saada. Jos mun elämä olis ihan persiillään ja kaikki olis huonosti ja masennuskin olisi vielä päällä, niin enhän mä tekisi lapsille sellaista temppua, että repisin ne tänne kärsimään! Mä oon kärsinyt niin kovat itsetunnon tuskat siitä, että ne joutui sitä masentunutta äitiä silloin katsoa. Ja se riitti mulle. Ja puolitoista vuotta sitten sanoin suoraan sossussa, että vielä en ole siinä kunnossa, että voisin lapset ottaa. Eikö se todista, että otan todellakin asian tosissani? Vaikka ikävä lapsia kohtaan on sanoinkuvaamaton ja tottakai myös se häpeä, kun ihmiset ihmettelee, miksi lapset ei vieläkään tule kotiin. Tuolla sitten ihmiset haukkuu, kun en hoida itseäni kuntoon ja blaablaablaa. Masennus ei vaan parane yhdessä yössä, se on kova taistelu, että siitä paranee. Varsinkin tilanteessa, jossa on suru kuitenkin vielä jatkuvasti päällä!


Mutta vaikka mä nyt olenkin täysin varma siitä, että nyt olisi täydellinen aika sille, että lapset kotiutettaisiin, niin ei se niin vaan mene. Kun se päätös ei ole mun käsissä. Koska mä sitten olen parantunut sossujen silmissä? Tai koska niiden mielestä mun elämä on vakiintunutta? Se on tässä tapauksessa YHDEN viranomaisen päätettävissä mukamas! Jos se olisi ainoastaan sen työntekijän varassa, niin tuskin koskaan saisin lapsia. Mutta onneksi on laki ja asianajajat. Muuten tässä oltaisiin pahassa pulassa. Sehän näissä kaikissa huostaanottotilanteissa kauheaa onkin, että yksi tai kaksi ihmistä päättää täysin sun loppuelämäsi kohtalon! Aika pelottavaa. Ja jos henkilökohtaiset kemiat ei pelaa, niin kyllä se voi vaikuttaa aika pahalla tavalla, vaikka ei SAISI!

Mä jatkan nyt lahjojen paketointia. Eilen muka ihan innoissani aloitin ja olin ihan varma, että saan paketoitua kaikki. Ja pyh ja pah ja pöh, ehkä puolet jaksoin, sitten kyllästyin koko hommaan :D 

Heipäheiiii :)

torstai 20. joulukuuta 2012

Jouluostokset hoidettu!

Kauppojen ryysiksestä selvitty! Jestas, että oli joka paikka täynnä porukkaa. Ja tein vielä sen suuren virheen, että menin kauppaan NÄLKÄISENÄ! Sitä ei koskaan saisi tehdä, koska mun tulee sitten paljon helpommin ostettua jotakin turhaa. Toisaalta, nyt on joulu tulossa, että kai sitä saa hyvällä omalla tunnolla vähän herkutellakin enemmän :)


Mä oon nyt laiska ja heitän vaan ranskalaiset ja nakit uuniin. Sitten olis tarkotus paistaa joulutorttuja :) Ne on kyllä suurta herkkua mulle. Ja on sitten tarjota jotain veljelle ja sen tyttökaverille, kun tulevat huomenna synttärikahveille! Tänään ne virallisesti on, mutta samapa tuo. Päivä sinne tai tänne! :) Nyt on onneksi kaikki lahjat ostettu, jippii! Ainut mikä vielä pitää ostaa, on jonkunlainen jouluinen kukka-asetelma sijaisvanhemmille. Yritin nyt jo kattella sellasta, mutta ei osunut silmiin mitään oikein nättiä. Sunnuntaina me sinne kyllä vasta ollaankin menossa, että kerkeehän sen vielä hyvinkin!

Kuinkas teillä on jouluun valmistautuminen sujunut? Onko lahjat ostettu ja paikat siivottu? :D Mä löysin aivan ihanan "vanhanaikaisen" kynttelikön kirpparilta. Hintaa hurjat 2 euroa. Ikää tosiaan tulee, koska joskus muutamia vuosia sitten, en ikipäivänä olis halunnut sellaista joulupöytään. Se olis ollut ihan "mummoa" :D


Yritin sinne neuvolaan soittaa tänään, mutta ei se kyseinen työntekijä sitten tietenkään ollut paikalla :( Mutta kas kummaa, kaupassa sitten satuin törmäämään siihen. Iloisesti hymyili ja moikkasi. Joo, hyvää joulua vaan sullekkin. Voi, kun tietäisikin miten pahan mielen on saanut mulle aikaan. Mulla ei oo ihme kyllä ollut oikeestaan ikinä univaikeuksia, vaikka aika usein masennuksen seurauksena sitäkin tulee. Mutta ton neuvolakäynnin jälkeen niitä on ollut. Päivällä, kun on muuta tekemistä, niin sen asian saa jotenkin sivuutettua, mutta annas olla, kun meet sänkyyn. Samantien ajatukset alkaa laukata ihan hulluna. Mä mietin neuvolaa, lastensuojelua, vauvaa, Idaa ja Aleksia. Kaikkea mitä mä haluan sanoa sille neuvolan työntekijälle ja ne asiat, jotka haluan ottaa puheeksi seuraavassa ls-palaverissa. Toi valheellinen raportti oli vaan jo liikaa!! Niin kuin tässä ei olisi ihan tarpeeksi murehdittavaa ja mietittävää jo valmiiksi, niin sitten vielä tollanen asia kaiken päälle. Eiiih, mä en jaksais millään :( Heti kun saan ton asian vaan sen työntekijän kanssa hoidettua, niin varmasti helpottaa.

Mä oon tosiaan joutunut "silmätikuksi" tonne Vauva-palstalle ja hohhoi millasia kommentteja ihmiset voi toisilleen laittaa. Siellä oikein tulevien koulukiusaajien vanhemmat yrittää päteä. Jos vanhemmat on noin hirveitä muita ihmisiä kohtaan, niin kai ne lapset oppii saman käytännön. En oo kyllä vielä ikinä elämässäni törmännyt noin ilkeihin kommentteihin. Sitten jos vaivaudutaan lukemaan tätä blogia, niin sitä luetaan, kuin piru raamattua. Sieltä täältä ja halutaan nähdä asiat vaan tietyllä lailla. Saatana, kun sais koko linkin sieltä poistettua. Inhottavaa ylipäätään, että ihmiset linkittelee toisten blogeja noihin keskustelupalstoille. Niissä, kun ei saa kuin paskaa niskaan. Nyt mä oon keskustelun edetessä jo mielenterveysongelmaisesta, teinijuoposta, lasten heitteillejättäjästä ja ties mistä muusta päätynyt  sossupummiin asti. Mikähän mä seuraavaksi oon? Heti alkoi hienosti tämä, kun laittoi blogin julkiseksi :D 

Kello on jo kahdeksan ja tortut paistamatta! Oon tässä välillä siivoillut ja tehnyt kaikkea muutakin, enkä ees tajunnut tota ajan kulua. 

Mulla piti olla muutakin kirjoitettavaa, mutta pakko nyt hyökätä niiden torttujen kimppuun, ettei mee yömyöhälle :) Hyvät illanjatkot!






keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Masuasukki

Nonnii, ultrassa käyty ja kaikki oli hyvin :) <3 Varsinainen unikeko se meidän vauva on. Nauratti oikein, kun ensin se pyöri siellä ihan hulluna, mutta sitten kun olis pitänyt oikein kunnolla ruveta mittailemaan, päätti hän ottaa tirsat! Kätilö sitten heilutteli mahaa ja vauva pomppi eestaas, mutta eipä paljon piitannut: käänsi vaan nopeesti kylkeä ja jatkoi unia :D NIIIN äitiinsä tullut :D

Muutaman herättely-yrityksen jälkeen mitat onneksi saatiin ja kaikki oli niin kuin pitääkin :) <3 Laskettu aika siirtyi 6 päivällä, joten h-hetki olis nyt sitten 2.7.2013!

Arttu ei töiden takia päässyt mukaan ja odottelenkin ihan innoissani, että pääsen näyttämään kuvat sille :) Heti, kun se 3 D-kuva putkahti ruudulle, me oltiin äitin kanssa: Ihan Artun näköinen :D Vaikka ei sitä nyt vielä voi tietää, mutta heti siitä Arttu tuli mieleen :)

Sivuprofiili. Siellä se pikkunoukka näkyy :)



Niin pieni vielä, mutta sitäkin odotetumpi ja rakkaampi <3

tiistai 18. joulukuuta 2012

Niinpä tietysti!


Hohhoijaa. Ton sivuston sais lailla kieltää! Mä en oo ikinä ymmärtänyt, enkä tuu ikinä ymmärtämään ihmisiä, jotka saa nautintonsa toisia arvostelemalla ja haukkumalla...Säälittävää. Ei edes vaivauduta lukemaan blogia, vaan heti kun luetaan sana HUOSTAANOTTO, niin aletaan vittuilla. Huvinsa kullakin.

Mä oon jo tekemässä uuden lapsen tuosta vaan korvaamaan vanhat :D Ja siis tavallisilta, kunnollisilta ihmisiltä ei lapsia huostaanoteta. Kyllä, me ollaan kaikki juoppunarkkarihulluja, jotka ihan huvin vuoksi yrittävät saada lapsiaan takaisin ja vieläpä nolaamme itsemme kirjoittamalla tarinamme netissä. Vieläpä omalla naamallamme ja nimellämme! Miksiköhän ihmeessä mä tekisin sellaista, jos mulla olis kauheasti luurankoja kaapissa?

Ja teille rekisteröityneille ja pitkäaikaisille lukijoille: Tuhannet kiitokset ymmärtämisestä ja tsemppaamisesta. Kun lukee noita inhottavia kommentteja tuntemattomilta ihmisiltä, niin kyllä todellakin osaa arvostaa, niitä jotka ymmärtää ja jaksaa olla tukena. Ootte sanoinkuvaamattoman tärkeä tuki mulle, kiitos! <3


maanantai 17. joulukuuta 2012

Julkista taas

Otin riskin ja laitoin blogin taas julkiseksi :) Anonyymit kuitenkaan ei pääse kommentoimaan, että ihan niin rohkea en vielä ollut kuitenkaan :D 

Käykööt arvostelijat ja lastensuojelijat lukemassa, yks lysti mulle! Sitäpaitsi jos häirintää tulee, niin ainahan voi viedä asian eteenpäin ;) 

Kuitenkin, kun tämä raskaus tässä etenee, niin olisi mukava saada lukijoiksi/tutustua samassa tilanteessa oleviin äiteihin. Meinasin tehdä tosiaan aluksi ihan oman blogin odotusajalle, mutta tulin siihen tulokseen, että helpompi se on tehdä näin :) 

Ne jotka ei mun elämästä kaikkea tiedä ja uskovat joitakin valehtelijoita, niin itsensähän ne siinä munaavat, kun tulevat tänne laukomaan "totuuksiaan". Minä, Arttu ja läheiset tiedetään, mikä on totuus ja se riittää! Ei viitsi antaa muutaman idiootin pilata multa tätä iloa, kuitenkin tykkään itse enemmän pitää tätä julkisena, koska näistä kokemuksista voi ihan oikeasti olla joillekin jopa jotain apua :)

Mukavaa illan jatkoa vanhoille ja mahdollisille uusille lukijoille. Love ya! <3


Joulun taikaa

Joulu kun nyt alkaa olla aika ajankohtainen aihe, niin jospa sitä vähän kertoisi omia joulutunnelmia ja muistelisi niitä lapsuuden aattoiltoja :)

Mulla tulee yleensä vasta aika viime tipassa se varsinainen "joulufiilis", eikä sen mun mielestä tarviikkaan alkaa kuukautta ennen. Kunhan nyt aattona tuntuu siltä, kuin pitääkin, niin hieno juttu :D



Mulla ei oo muuta, kuin ihania muistoja lapsuuden jouluista :) Vaikka oon kertonut, että meidän lapsuutta varjosti se alkoholi, niin jouluna siitä ei kuitenkaan tarvinnut kärsiä.
Meillä meni joulunaika aina ihan samalla kaavalla. Aattoa edeltävänä iltana äiti ja iskä kierteli vielä kaupoilla ja meillä tenavilla oli tuli perseen alla :D Voi sitä jännitystä ja odotusta ja iloa, kun tiesi, että siellä ollaan vielä ostamassa viimeisiä lahjoja meille!

Aamulla sai herätä siihen ihanaan kinkun tuoksuun, joka on NIIN ehdoton joulun tuoksu :) Mä heräsin yleensä aina viimeisenä ja pikkuveljet oli jo valloittaneet sohvat piirrettyjen merkeissä. Joulunahan telkkarista tuli aina ihania lastenohjelmia, mutta ei niihin meinannut jaksaa keskittyä, oli vähän jo muut asiat mielessä ;) Perinteinen Lumiukko oli kuitenkin ohjelma, joka katsottiin joka ikinen vuosi. Ne musiikit siinä kuului vaan jo asiaan :D 



Meillä koristeltiin kuusi vasta aattoaamuna. Se oli kans ihanaa hommaa ja melkein saatiin riita siitä aina aikaiseksi, että kuka saa laittaa hienoimmat koristeet! Sitten olikin vuorossa se yksi jännittävimmistä hetkistä: iskä toi lahjat kuusen alle :) Niihinhän EI saanut koskea, mutta arvatkaapa vaan, kuinka monta kertaa yritin jostain repeytyneen paperin kohdalta kurkkia sen sisältöä :D Ahh, mitä ihanaa lapsen malttamattomutta. Taidan kyllä itseasiassa olla ihan yhtä malttamaton vieläkin ;)

Päivällä ei sitten mitään sen kummempia perinteitä ollut. Ei käyty esim. hautausmaalla, koska meillä ei täällä Kauhavalla ole läheisiä sukulaisia haudattuna. Olishan siellä tietysti voinut käydä muuten vaankin, mutta ei sitä tullut koskaan lähdettyä. Varmaan siksikään, koska sinne oli 20 km matka ja jotenkin äiti ja iskäkin halus vaan rentoutua kotona. 



Alkuillasta koitti sitten se vanhempien kohokohta: jouluruoka! Iskä halus aina, että mä luen Jouluevankeliumin ennen, kuin aloitetaan :) Iskä ei oo koskaan ollut mitenkään uskonnollinen ihminen, mutta tosta perinteestä se halusi pitää kiinni. Siinä oli sen kunnianosoitus tonne yläkertaan.

Ja kyllähän se ruoka maistui, vaikka jännitys alkoi jo nipistellä mahan pohjassa. Kohta saisi avata lahjat! Mun ehdottomat jouluherkut on aina olleet kinkku ja lanttulaatikko, slurps :) Mä muistan, kuinka mua otti niin päähän, kun kumpikaan veljistä ei syönyt kinkkua. Perunaa, ruskeaa kastiketta ja punajuurisalaattia. Mikä hiton jouluruoka se on? :D Mua suretti vaan niiden puolesta, kun ne jäi niin paljosta paitsi!

Ruuan jälkeen perinteisiin kuului aina pieni kinkunsulattelukävely. Käveltiin aina yhteen tienristeykseen, oliskohan sinne ollu joku kilometrin matka suunnilleen. Se on kans sellanen lämmin muisto mulle. Koko perhe yhdessä ja kaikilla niin hyvä olla :)



Kävelyn jälkeen sitten koitti vihdoin ja viimein lahjojen avaaminen. Iskä ja äiti oikein tahallaan pitkitti ja kiusasi meitä leikillään. Keksivät muka koko ajan jotain, mitä pitäisi tehdä ennen sitä. Sekin muodostui ihan perinteeksi ja me lapset huudettiin: "Aina!!" :D

Mä olin yleensä se joka ne lahjat sitten jakoi. Meillä oli kyllä aina hyvät lahjat ja niitä oli mukavasti, vaikka meilläkin välillä perheessä oli tiukkoja aikoja rahan kanssa. Ei me todellakaan saatu mitään huippukalliita vehkeitä, vaan ihan peruslahjoja. Mun mielestä pienenä esim. uudet tussit ja värityskirja oli ihan yli kiva lahja, puhumattakaan barbeista tai jostain peleistä :) Tai pehmeästä paketista löytyvä pyjama. Ei sitä lapsi sen ihmeellisempiä juttuja tarvii. Nykyään oikein hirvittää, kun osa ostaa 10 vuotiaille Nokian Lumioita tai muuta vastaavaa. Huhheijaa. Aina, kun markkinoille tuli ennen joulua joku uusi pelikonsoli, joka nyt sitten maksoi maltaita, niin ei me koskaan edes odotettu saavamme sellasta sinä jouluna. Me saatiin se sitten seuraavana jouluna, kun hinta oli tippunut ainakin puolella. Ja ihan yhtä innoissaan siitä oltiin silloinkin :)

Tuosta tuli mieleen, kun iskä oli ostanut meille Nintendon, niin se tunnusti meille jälkeenpäin, että se oli pelannut sitä ennen joulua parina iltana, kun me oltiin nukkumassa :D Rontti!



On se joulu vaan ihana juhla <3 Nyt, kun me saataisiin vielä ne mussukat kotiin, että pääsisi taas nauttimaan joulusta ihan eri lailla. Toki nautin siitä nytkin, mutta ymmärrätte varmaan paremmin, kuin hyvin, että se tärkein (tässä tapauksessa ne tärkeimmät) siitä puuttuu vielä <3 Mutta pidetään toivoa yllä.

Tänä jouluna nautitaan toisistamme ja hyvästä ruuasta. Käydään tottakai myös Artun kotona ja äitin luona, tai sitten se tulee meille. Ei olla sen tarkemmin vielä sovittu :) Ja varmasti myös pikkuveljiä tulee nähtyä, niinkuin aina ennenkin jouluisin! Lahjojen kanssa ei olla nyt hössötetty kauheasti, ollaan päätetty vaan olla nyt säästölinjalla, koska Artulla on taas niin paljon lomautuksia ja liiton raha ei ole alkanut jostain syystä vielä pyöriä. Ei viitti yhteen iltaan törsätä kaikkea, ennemmin sitä elää joulunkin jälkeen mukavasti :) Ei ihminen tarvii sitä materiaalia niin hirveesti, ollakseen onnellinen! Kyllä siihen onneen vaikuttaa aivan muut asiat. Sen jos jonkun on tässä vuosien varrella oppinut...Ja kunnon lahjaostosretket ynm. alkaa sitten vasta mulla kunnolla, kun lapset on kotona! Hartain toive uudelle vuodelle on, että ensi jouluna täällä kotona meillä on kolme pikkuista tonttua ;) <3


Rauhaisaa ja tunnelmallista joulun odotusta ihanille lukijoille!


sunnuntai 16. joulukuuta 2012

10 asiaa minusta-haaste


Sain seuraavan haasteen ihanalta Veeralta :)



1. Each person tagged must post 10 things about themselves.
2. They must also answer the 10 questions the ' tagger ' has set for them.
3. They must create 10 more questions to ask bloggers they have decided to tag.
4. They must then choose 10 bloggers with less than 300 followers and tag them in their post.
5. These lucky bloggers must then be told.




10 asiaa minusta: 

1. Mä inhoan itserakkaita/leuhkoja ihmisiä. Vaikka olisi kaunis, miksi pitää muuttua ylimieliseksi? Siinä menee se ulkoinenkin kauneus pilalle...

2. Alapää-huumori ei oo mun mielestä tippaakaan hauskaa. Ei vaan naurata jotkut pieru/kakka-jutut kyllä yhtään!


3. Mä rakastan miehellä tummia kulmakarvoja :)

4. Osaan oikeesti laulaa aika hyvin, mutta en kehtaa "antaa kaikkeani" muiden läsnä ollessa. En sitten yhtään!


5. Saatan välillä möksähtää tosi helposti, mutta lepynkin nopeasti.

6. Kun pyydän anteeksi, se tulee sydämestä.


7. Painan 10 kg enemmän, kuin kesällä :D Mutta eipä haittaa ja Arttukin tykkää ;)

8. Rakastan pelata joukkuepelejä. Jalkapallo ja pesäpallo on ehdottomasti suosikit :) Ja kun pelataan, niin silloin pitää kans pelata tosissaan. Osaan kuitenkin olla myös hyvä häviäjä :)


9. Mulla on hymykuoppa vasemmalla puolella leuassa. (näkyy yläpuolella olevassa kuvassa, kun tarkkaan tihrustaa). Tismalleen samanlainen, kuin isälläni.

10. Mun unelmana olisi joskus kirjoittaa kirja.



Vastaukset Veeran kysymyksiin:

1. Jos olisit joku eläin, mikä olisit ja miksi?
- Koira. Niiden elämä vaan on leppoisaa :)

2. Jos voittaisit lotossa miljoona euroa, mitä tekisit?
- Maksaisin lainat pois, ostaisin talon ja uudet autot. SHOPPAILISIN!!

3. Mikä on huonoin tapasi?
- Kiroilu. Hyiii.

4. Voisitko harkita jotain kosmeettista toimenpidettä?
- Aikaisemminkin oon maininnut, niin voisin jossain tapauksessa ottaa silikonit. Hyvän maun rajoissa. Ja vatsaakin vois kiristää. Ja..ja :D

5. Mitä etukortteja omistat?
- Plussa-kortti kai vissiin vaan?

6. Lähetätkö kirjeitä tai postikortteja?
- Mä oon maailman huonoin tossa hommassa :/ Nuorempana kirjottelin tosi paljon kirjeitä ja mulla olikin paljon kirjeenvaihtokavereita.

7. Mikä on vuoden paras juhla?
- Joulu ehdottomasti :)

8. Paras tv-sarja?
- Täydelliset naiset

9. Oudoin/tarpeettominen taitosi?
- Mulla ei oo mitään taitoja :D Joten ei siis ainakaan turhia!

10. Haluaisitko asua "aikuisena" kaupungissa, lähiössä vai maalla?
- Maalla, maalla, maalla. Ei epäilystäkään :) Mutta JOS eläisin ihan yksin ja tietäisin, että haluan olla ikisinkku, niin sitten vilkkaassa kaupungissa!


10 kysymystä haastetuille:

1. Ketä ihailet ja miksi?
2. Mihin kiinnität ihmisessä ensimmäisenä huomiosi?
3. Unelma-ammattisi?
4. Ärsyttävin luonteenpiirteesi?
5. Pituutesi?
6. Tapa/piirre, jonka huomaat perineesi jommalta kummalta vanhemmalta?
7. Mistä tiedät olevasi ihastunut/rakastunut?
8. Paras asia sinussa?
9. Lempi vuodenaikasi? Miksi juuri se?
10. Oletko aamu-vai iltaihminen?


Ja haaste lähtee seuraaville ihanille: